Vuoden 2014 paalutustyömaa

Turvesolmun eritasoliittymä ja Turveradantie on vuoden 2014 Paalutustyömaa

Turveradan paalutustyömaa 3Vuoden 2014 Paalutustyömaaksi valittu Turvesolmun eritasoliittymä ja Turveradantie-työmaa sijaitsee Espoossa Turunväylällä Kehä I:n ja Kehä II:n välillä. Kyseessä on tärkeä ajoyhteys Leppävaaran ja Tapiolan välillä, joka tulee keventämään Kehä 1:n ja Nihtisillan liikennepainetta. Projektin tilaaja on Espoon kaupunki, pääurakoitsija Lemminkäinen Infra Oy, paalutusurakoitsija Junttapojat Oy ja tb-paalutoimittaja Lujabetoni Oy.

Rakennusurakkaan kuuluu uusi eritasoliittymä siltoineen ja kolme kilometriä Turveradantietä. Hanke sisältää mittavia pohjanvahvistustöitä, kadunrakennusta sekä kuusi uutta siltaa. Kohde urakoidaan 11/2013 – 9/2015 välisenä aikana ja kustannukset ovat noin 25 miljoonaa euroa.

Vuoden 2014 Paalutustyömaan valintaan vaikuttivat erityisesti paalutustöiden erinomainen organisointi ja johtaminen sekä eri osapuolten välinen sujuva yhteistyö. Hankkeen pohjaolosuhteet ovat olleet erittäin haasteelliset. Myös Turunväylän vilkas ja nopea liikenne on asettanut lisävaatimuksia toteutussuunnittelulle ja turvallisuuskäytännöille.

Tuomariston perustelut vuoden 2014 Paalutustyömaan valinnalle ovat:
• Yhteistyö urakan eri osapuolten välillä on ollut sujuvaa.
• Työturvallisuussuunnitelmat on mietitty tarkasti ja näin on vältytty tapaturmilta.
• Paalutusurakoitsijan ammattitaidolla oikean mittaiset paalut ovat olleet oikeissa paikoissa oikeaan aikaan ja työ on edennyt tehokkaasti.
• Pohjaolosuhteet ovat olleet paalutuksen kannalta erittäin haasteellisia: kivisiä täyttömaita, pehmeitä ja painuvia alustoja, metaanitaskuja, kaukolämpöputkia, sähkökaapeleita ja pilaantuneita maita. Työmaatiet ja kuormien purkupaikat on pidetty hyvässä kunnossa haasteellisesta paikasta huolimatta.
• Varasuunnitelmat on laadittu valmiiksi mahdollisten riskien toteutuessa.
• Paalumäärä on suuri: betonipaalua (useita erityyppejä eri varustuksilla) on yhteensä noin 52 kilometriä.

Valinnan suoritti Betoniteollisuus ry:n paaluvaliokunta, joka koostuu betonipaaluteollisuuden edustajista. Tuomariston puheenjohtajana toimi Tuomo Eilola.

Lisätietoja: Betoniteollisuus ry, Ari Mantila, puh 09 129 94 10.