Vuosi 2006

Vuoden Betonirakenne 2006 ja tuomariston perustelut

VUODEN BETONIRAKENNE 2006: KERAVA – LAHTI OIKORATA

Tuomariston perustelut:

oikorata1Kerava – Lahti oikorata palkitaan vuoden 2006 betonirakenteena. Oikorata on esimerkillisen hyvin ja ammattitaitoisesti johdettu projekti, jonka merkitys ympäristölle ja yhteiskunnalle on suuri. Hankkeessa toteutuvat kestävän kehityksen periaatteet ja sen seurannaisvaikutukset johtavat yhdyskunta- ja ympäristökehitystä positiiviseen suuntaan. Matka-aikojen lyhetessä oikoradan vaikutusalueella energiataloudellisesti järkevän raideliikenteen kilpailukyky paranee. Tämä johtaa osaltaan yhdyskuntarakenteen tiivistymiseen, energian käytön vähenemiseen ja tasapuoliseen alueelliseen kehitykseen.

Betonin monipuoliset edut tulevat erityisesti esiin oikoradan taitorakenteissa. Kytömaan sillan laaja-alainen tarkastelu johti sekä ympäristön että talouden kannalta hyvään lopputulokseen. Siltaratkaisun ja kansirakenteen muodon valinnalla maisemallisesti vaativissa olosuhteissa ratkaistiin meluongelmat ja maisema-arvojen säilyminen parhaalla mahdollisella tavalla myös lähiasukkaiden tyydytykseksi. Samalla ratkaisu oli hankkeen kokonaistalouden kannalta edullinen. Oikoradan yhteydessä on valmistunut kaikkiaan 82 betonisiltaa.

oikorata2Oikoratahankkeessa on käytetty betonin monipuoliset ominaisuudet taitavasti hyväksi. Suunnittelun kannalta erityisen haastavia ovat olleet useiden vaativien siltarakenteiden lisäksi radan maanalaiset betonirakenteet, paalutukset ja paalulaatat. Hanketta varten mm. kehitettiin rautateiden alikäytävien ja paalulaattojen tyyppipiirustussarjat, jotka mahdollistivat nopean suunnitteluaikataulun. Tavanomaisia, joskin toteutukseltaan vaativia betoniratkaisuja, edustavat erilaiset perustuselementit, kanaalit ja ratapölkyt.Kohde on osoitus ammattitaitoisesta suunnittelusta ja laadukkaasta toteutuksesta sekä betonin vaikutuksesta yhteiskuntakehitykseen.Hyvin perustellut, laajamittaiset infrahankkeet ovat tämän päivän keino vastata vallitseviin ympäristöhaasteisiin. Tiiviiden yhdyskuntarakenteiden kehitystä tukevien joukkoliikenneratkaisujen vaikutukset tulevaisuuden ympäristön laatuun ovat mitattavissa jo tänään. Samalla Kerava-Lahti oikoradan kaltaiset hankkeet antavat mahdollisuuden luoda korkeatasoista joukkoliikenneympäristöä, jolla yhteiskunta viestii omaa tulevaisuudenuskoaan.

Palkitsemalla Kerava-Lahti oikoratahankkeen vuoden 2006 Betonipalkinnolla kilpailun tuomaristo haluaa samalla kannustaa tulevien merkittävien infrahankkeiden toteuttajia panostamaan ympäristön laatuun niin teknisin kuin arkkitehtonisin keinoin.

Suunnittelusta ja toteutuksesta palkitaan:

Rakennuttaja: Ratahallintokeskus
Suunnittelun ohjaus: VR-Rata Oy
Rakennuttajakonsultti: Lemcon Oy

Kohteen lehdistökuvat

Kohde referenssihaussa

VUODEN BETONIRAKENNE 2006 – KUNNIAMAININTA: WeeGEE -TALO, ESPOO

Tuomariston perustelut:

wg1Espoon vanhan Weilin & Göösin painotalon muutos- ja peruskorjaus sekä laajennus kulttuuri- ja museokeskus WeeGee -taloksi palkitaan Vuoden Betonirakenne 2006 -kilpailussa kunniamaininnalla haastavasta suunnittelusta ja toteutuksesta, jossa betonilla on merkittävä osa näkyvää lopputulosta yksityiskohtia myöden. Betonirakenteet ja -pinnat on rakennuksen korjaus- ja muutostyössä tuotu taitavasti esiin. Tiloihin on luotu betonin monipuolisella käytöllä harmoninen yksiaineinen tunnelma, jossa materiaalin olemus on voimakkaasti läsnä.

Betonin hyvät ominaisuudet tulevat esiin rakenteissa ja käyttöpinnoissa. Uudet rakenteet ja -pinnat on sovitettu vanhaan käyttäen konstruktivistisia aiheita, teollista luonnetta, mittakaavaa ja systemaattisuutta, joissa korostuvat betonin yksiaineisuus ja rakenteellisuus. Talon rakenteissa ja arkkitehtuurissa on hyödynnetty betonin plastisia ja monoliittisia ominaisuuksia. Sisäarkkitehtuuri perustuu betonirakenteiden ja -pintojen esilläoloon, rakennuksen eri toimintojen muistijäljet näkyvät uljaana kontrastina näytteillä olevalle taiteelle.

Arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnittelema Weilin & Göösin kirjapainotalo valmistui kolmessa vaiheessa vuosina 1964-1974. Talo on nykyään kansallisesti merkittävä suojelukohde. Taitavalla suunnittelulla on säilytetty peruskorjatun rakennuksen rakennustaiteelliset arvot .

Uusitut tai peruskorjatut rakenteet ja tekniikka on sovitettu ammattimaisesti vanhoihin rakenteisiin.

wg2Rakennuksen toiseen päähän on louhittu uusi kellarikerros, jonka vaiheittain tehtävät louhintatyöt olivat haasteelliset. WeeGee talon kattorakenne on ripustettu ulkopuolisin vetotangoin kahdeksasta peruskorjatusta betonipylonista. Kellaritiloissa uusien betonirakenteiden lisäksi on vanhoja betonipilareita ja -pylonien juuria osin jatkettu ja vahvistettu. Toisen kerroksen julkisivujen betonielementit on uusittu. Talotekniikka on sijoitettu osin vanhojen betonipylonien sisään.Toisen kerroksen näyttelytiloihin johtavat uudet ilmeikkäät betoniset sisäportaat on ripustettu välipohjan vanhoista betonipalkeista. Museotilojen puhtaaksimuuratuilla betoniharkkoseinillä on aikaansaatu sekä yksiaineinen tunnelma että turvallisuus.Nyt peruskorjattuna kohde laajennusosineen on osoitus hankkeesta, jossa eri osapuolien pitkäjänteisellä ja ammattitaitoisen yhteistyön tuloksena on aikaansaatu laadukas lopputulos, joka jatkaa osana Tapiolan kansallismaisemaa ja julkisten rakennusten hyvää suomalaista betoniarkkitehtuuria.

Kerrosala on yhteensä n. 22 000 m2, josta kellarikerroksen laajennusosan kerrosala on n. 2000 m2.

Suunnittelusta ja toteutuksesta palkitaan:

Rakennuttaja: Espoon kaupunki
Arkkitehtisuunnittelu: Airas Arkkitehdit Ky ja Henna Helander, arkkitehti SAFA
Rakennuttajakonsultti: Demaco Oy

Kohteen lehdistökuvat

Kohde referenssihaussa

VUODEN BETONIRAKENNE 2006 – KUNNIAMAININTA: ASUNTO OY HELSINGIN TRIADI

Tuomariston perustelut:

triadi1Asunto Oy Helsingin Triadi palkitaan Vuoden Betonirakenne 2006 -kilpailussa kunniamaininnalla innovatiivisesta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta ja toteutuksesta, jossa betonin käytöllä on merkittävä osa näkyvää lopputulosta. Talon rakenteissa ja sisätilojen pinnoissa betonia on käytetty kokonaisvaltaisesti. Rakentamisessa korostuu ammattimainen käsityötaito. Laadukkaasti toteutettu kokonaisuus on arkkitehtonisesti raikas ja persoonallinen.

Betonin hyvät ominaisuudet tulevat esiin rakennuksen monoliittisissa rakenteissa. Paikallavaletut puhdasvalupintaiset seinät rajaavat veistoksellisen selkeitä tiloja, joissa avoimet sisätilat muodostavat jatkumon. Betoniseinät luovat kontrastin asuntojen osin valkoisille seinäpinnoille.

Jyrkkään kalliorinteeseen rakennetussa kolmen perheen talossa on neljä kerrosta. Rakennus on sijoitettu irti ympäröivistä kallioseinämistä ja valumavesien salaojitus on johdettu pois talon rakenteista. Rakennuksen kantava runko, huoneistojen väliset seinät ja julkisivut ovat paikallavalettua betonia. Puhdasvalupintaisissa julkisivuissa on käytetty valkoista itsetiivistyvää betonia innovatiivisella tavalla. Huoneistojen sisäseinät on muurattu betoniharkoista.

Asuintilojen lattiat ovat monilta osin betonia eri tavoin käsiteltynä: maalattuna, epoksikäsiteltynä, hiottuna ja sirotepintaisena.

triadi2Arkkitehtien Suvi ja Risto Huttusen suunnittelema Asunto Oy Triadi on osoitus kivisen pientalon materiaalin vahvuuksista. Taitavalla suunnittelulla ja materiaalivalinnoilla on aikaansaatu sekä persoonallinen että kestävä ja turvallinen koti. Toteutunut kohde on osoitus hankkeesta, jossa eri osapuolien pitkäjänteisellä ja ammattitaitoisen yhteistyön tuloksena on aikaansaatu laadukas lopputulos.Kolmen perheen talon kerrosala on 323 m2 ja kokonaisala 760 m2.

Suunnittelusta ja toteutuksesta palkitaan:

Arkkitehtisuunnittelu: Suvi ja Risto Huttunen, arkkitehdit SAFA
Rakennuttajat: Anne Agge ja Pasi Toivanen, Miika Vacker , Suvi ja Risto Huttunen

Kohteen lehdistökuvat

Kohde referenssihaussa