Miten betoni tuli Suomeen

Ensiaskeleet meillä ja muualla

Tunnetuimpia varhaisimpia betonirakenteita on Rooman Pantheon. Uudelleen betonia ryhdyttiin käyttämään 1800-luvulla Portland – sementin keksimisen jälkeen ja käyttö levisi nopeasti 1900 – luvulla. Valettava kivi innosti pienimuotoiseen materiaalin käyttöön patsaissa ja koristeaiheissa. Suomessa vanhimpia käyttökohteita ovat taidokkaasti valetut portaikot, jotka ovat edelleenkin käytössä lähes kaikissa viime vuosisadan vaihteen kivitaloissa. Erikoisuutena myös mainittakoon Ateneumin julkisivun veistokset vuodelta 1886.

miten-suomeen_siltaSuomen ensimmäinen teräsbetonisilta, Tönnön silta Orimattilassa. Rakennusvuosi 1911. Silta on edelleen käytössä.

Muottiin valettava kivi, johon lisättiin raudoitusta, avasi uudet mahdollisuudet suunnitella rakennuksiin avaria tiloja sekä rakentaa siltoja. Tieto betonin käytöstä rungon rakentamiseen levisi maailmanlaajuisesti Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900. Helsinkiin nousi nopeasti aikansa uutta betoniarkkitehtuuria ja -tekniikkaa edustavia julkisia rakennuksia, mm. Rautatieasema, Eduskuntatalo, Stockmann ja Taidehalli.

”Ja lopuksi voidaan Monier’n Melanin ja kaikkien kuuluisimpien betonirautajärjestelmien avulla, joissa arkkitehtonisesti katsoen teknillisiä vaikeuksia ei enää ole olemassa, luoda kevyitä, halpoja rakenteita ja todella uusia linjoja, joista 1890-luvun arkkitehdit eivät vielä edes uskaltaneet uneksia. Siroja, joustavia, rohkeita, hienostuneita muotoja, jotka kuvastavat säkenöivää elämää ja samalla kylmäveristä levollisuutta ja laskelmallisuutta.” Sigurd Frosterus ja Gustaf Strengell Helsingin rautatieaseman suunnittelukilpailun yhteydessä 1904.

Suomen teollistumisen aika 1920-50

miten-suomeen_palaceVuosisadan alkupuolen teollistuminen ja kaupungistuminen Suomessa edellyttivät rakentamista, mikä toteutettiin betonitekniikan avulla.

Betoni otettiin käyttöön kaikilla rakentamisen osa-alueilla. Arvostetusta betonirunkorakentamisesta on esimerkkinä 30-luvun Töölö taloineen ja stadioineen. Arkkitehtonisesti betonin muovailtavuus tarjosi uusia mahdollisuuksia, joita esimerkiksi Alvar Aalto hyödynsi funktionalistisissa töissään 30-luvulta lähtien.

Betoni valtasi alaa myös tie- ja liikennejärjestelyiden, vesi- ja viemäröintijärjestelmien sekä teollisuuden ja tuotannon rakentamisen yhteydessä. Merkittäviä kohteita olivat mm. Enso-Gutzeitin Kaukopään tehtaat ja Imatrankosken valjastus. Liikenneyhteyksiä parannettaessa rakennettiin monet kohteet suurista holvi- ja kaarisilloista. Kaupunkien ja kuntien viemäriputkistot sekä noin 400 vesitornia on rakennettu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta betonista.

Betoniteollisuutta alettiin kehittää elementtiteknologian avulla 1950-luvulla. Ensimmäiset julkisivuelementit kiinnitettiin Viljo Revellin suunnittelemaan Palace-taloon. Tunnetuimpia varhaisia elementtirakennuksia on arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema Helsingin Yliopiston Porthania-rakennus.

Asuntorakentaminen ja betoni

Kolmekymmenluvun aate ja henki heijastuivat rakennusten esteettisissä ratkaisuissa. Ihanteena oli funktionalistisen valoisa, valkoinen, sileä ja hygieeninen arkkitehtuuri. Betoni soveltui ihannoidun teollisen rakentamisen materiaaliksi heijastaen samalla ajan henkeä ja aatetta pohtia työläisten asuinoloja. Suomessa suuntausta modernimpaan ja rationalistisempaan suuntaan kehitti 1950-luvulla juuri Alvar Aalto, jonka kädestä syntyi mm. betonista rakennettuja tyyppitaloja. Betonin käyttö maailmalla yleistyi ja siitä tuli uuden aikakauden viesti. Esimerkkeinä varhaisesta betonirakentamisesta ovat arkkitehti Silvennoisen suunnittelema Pihlajamäen asuinalue ja arkkitehtien Viljo Revell ja Aarne Ervi suunnittelema Tapiola.

Suomalaisen betonirakentamisen kritisoitu jakso ajoittuu 1960-70-luvun lähiöihin. Sotia seuranneina jälleenrakentamisen vuosina kaupunkien asuinrakentaminen oli ollut toisarvoista. Kantakaupungeissa asuttiin ahtaasti ja vaatimattomasti. Muuttovirta maalta kaupunkiin, elinkeinorakenteen muutos ja työpaikkojen keskittyminen kaupunkiin asettivat uusia haasteita. Oli rakennettava nopeasti edullisia, varustetasoltaan hyviä asuntoja.

Kuntien valmiuksien, tonttipuutteen ja kalliin kunnallistekniikan vuoksi kunnat eivät kyenneet vastaamaan asuntopulaan riittävän nopeasti. Asuntorakentamisen linjanvetäjinä olivat arava-rahoitusjärjestelmä, pankit, rakennuttajayhteisöt ja rakennusliikkeet. Tässä tilanteessa rakennusteollisuus kykeni vastaamaan ajan haasteisiin nopeasti. Urakoitsijat toivat betonirakentamiseen suur- ja pöytämuottitekniikan sekä kenttävalimot, joissa ensimmäiset sandwich-julkisivuelementit valmistettiin. Aluerakentamissopimusten turvin tuotantoa ryhdyttiin teollistamaan edelleen. Mallia otettiin Ranskasta, Tanskasta ja Ruotsista.

1970 julkaistiin Suomen Betoniteollisuuden Keskusjärjestön (SBK) toimesta selvityksiin pohjautuvat Betonielementtistandardit (BES), jotka standardoivat betonielementtien rakennetyypit ja liitosdetaljit siten, että urakoitsijat voivat hankkia valmisosia useilta toimittajilta samaan rakennukseen. Valittu runkojärjestelmä, so. kantavien seinien ja pitkien esijännitettyjen välipohjalaattojen käyttö, antoi lähes vapaat vaihtelumahdollisuudet asuntojen pohjaratkaisujen suunnittelulle.

Silloisen asuntohallituksen tiukka kustannusohjaus, rakennusliikkeiden valmiit julkisivutehtaat ja kiire rakentaa nopeasti vaikuttivat siihen, että rakennusten visuaalinen puoli jäi huomiotta ja syntyvät talot olivat laatikkomaisia. Tiedot monista betonin kestävyyteen vaikuttavista tekijöistä, kuten raudoitteiden ruostuminen, pakkasen vaikutus betoniin sekä betonin lämpökäsittely, perustuivat aikanaan hyvin lyhytaikaiseen kokemukseen. Niinpä osa julkisivuista vaati peruskorjausta jo 30-40 käyttövuoden jälkeen.

BES-standardien mahdollistamia muuntelumahdollisuuksia ei käytetty juuri hyväksi. Asuntojen pohjaratkaisuihin oltiin yleisesti ottaen tyytyväisiä. Tarjosivathan ne tilaa, valoa, kylpyhuoneita, keittiöitä ja parvekkeita. Inhimillisen asuinympäristön muihin tekijöihin, kuten piharakenteisiin yms. ei rahoitusta juurikaan myönnetty.

Kahdeksankymmentäluvun alkuun tultaessa miljöön laadusta oli ehditty yleisesti huolestua. Vuosikymmenen betonirakentaminen näkyy pääkaupunkiseudulla mm. Länsi-Pasilan, Kivenlahden ja Matinkylän sekä Leppävaaraan asuinalueissa.

Pitkäjännitteinen 80-luvulla alkanut betonin kehitystyö näkyy 90-luvun betonirakenteissa monimuotoistumisena.

Arkkitehtuuri, koko rakennuksen ominaisuudet, elinkaarikustannukset, ympäristövaikutukset suuntasivat kehitystä 1990-luvulla. Rakentamisen asenteet ovat muuttuneet ja betoni tarjoaa värivaihtoehtojen ja säilyvyyden kannalta monipuolisia mahdollisuuksia. Kauniisti ja huolellisesti valmistettu betonituote on omistajalleen kestävä ratkaisu.

Tuotantolähtöisyyden sijasta betoniteollisuus kilpailee uusilla ominaisuuksilla kuten, äänieristys, kosteustekniikka, ympäristöystävällisyys, taloudellisuus ja ulkonäkö.