Säterinrinne

Asuinkerrostalot Säterinrinne Espoossa palkitaan Vuoden Betonirakenne 2002 kilpailussa kunniamaininnalla. Toteutus on perinteisessä asuntotuotantorakentamisessa raikas ja virkistävä sekä uutta hakeva. Julkisivuissa on idearikkaalla suunnittelulla päästy tavoiteltuun saumojen häivyttämiseen.

Pääjulkisivut on toteutettu itsekantavilla betonikuorielementeillä. Itseään kantavassa kuorielementtiseinässä sarjatuotannon edut on käytetty hyväksi – koko katujulkisivu on ratkaistu samalla betonielementillä tai sen peilikuvalla. Elementtien väliset kitatut saumat eivät korostu, koska ne muodostavat yhdessä pienen profiloinnin kanssa osan julkisivun sommittelua. Betonielementtien pinta on maalattu.

Yhtenäistä julkisivua ja katulinjaa korostaa rakennuskorttelin kulma, johon on rakennettu ns. ”käänteinen, tyhjä tila”, jonka sisällä kasvaa puita. Pihanpuoleisissa julkisivuissa on saatu mielenkiintoista vaihtelevuutta erikorkuisten parveketornien, parvekkeiden rytmityksen ja materiaalien avulla. Kohteessa on tehty yhteistyötä taiteilija Zoltan Popovitsin kanssa.

YH-Suomi / Etelä-Suomen YH-rakennuttaja:n ja Espoon kaupungin järjestämän suunnittelukilpailun voittivat Arkkitehtitoimisto Brunow & Maunula Ay vuonna 1999 ja kohde valmistui kesällä 2002. Säterinrinteen kerrostalot on erinomainen toteutus huolimatta tiukoista kustannuspuitteista.

Säterinrinne

Valmistumisvuosi: 2002

Arkkitehti: Arkkitehtitoimisto Brunow & Maunula Ay

Rakennuttaja: YH-Suomi / Etelä-Suomen YH-rakennuttaja

Säterinrinne, Espoo, Suomi

< Takaisin hakuun