Sosiaali- ja terveysviraston terveydenhoidon keskusarkisto, TERKE

Helsingin terveyskeskuksen avoterveydenhuollon ja sairaaloiden päätearkiston uuden toimistorakennuksen julkisivuja elävöittää L-muotoisista betonielementeistä koostuva punosmainen kuviointi.

Rakennus sisältää Helsingin terveyskeskuksen avoterveydenhuollon ja sairaaloiden päätearkiston sekä toimintaan liittyviä toimisto- ja käsittelytiloja. Hankkeen tavoitteena oli yhdistää eripuolilla sijainneet arkistotilat yhteen paikkaan.

Rakennukseen on sijoitettu toimistotilojen lisäksi yhteensä noin 2400 m² varsinaista arkistotilaa jakaantuen kolmessa kerroksessa kuuteen erilliseen noin 400 m² palo-osastoituun arkistohuoneeseen. Arkistotilat on varustettu sähkökäyttöisillä arkistohyllyillä sekä inerttikaasusammutusjärjestelmällä.

Rakennus on liitetty kaukolämpöverkkoon mutta tilojen jäähdytys hoidetaan maalämpöjärjestelmän avulla.

Ympäröiville viheralueille on istutettu havu- ja lehtipuita sekä niittykasveja ja metsänpohjamatto kuntta.

Rakennus on kokonaisuudessaan betonirakenteinen lukuun ottamatta sisäänkäyntijulkisivua ja katosrakenteita, sekä huoltopihan porrashuonetta, jotka ovat teräsrunkoisia.

Rakennuksen leimallisin piirre ovat sen L-muotoisista betonielementeistä koostuvat julkisivut, joiden punosmainen kuviointi kiertää rakennuksen kolmella sivulla. Julkisivut rakentuvat ympäripontatuista, läpivärjätyistä teräsbetonikuorielementeistä. Kuorielementeistä noin 60% on hienopestyjä ja noin 40% on valettu teräspintaiseen muottiin. Elementtien värisävy valittiin arkkitehdin toiveiden mukaan valmistettujen mallipalojen perusteella.

Julkisivuratkaisun haasteeksi muodostui elementtien yhdestä pisteestä alkava asennusjärjestys, joka edellytti suuren asennustarkkuuden lisäksi täsmällistä työmaan ja tuotannon yhteispeliä sekä läpivärjättyjen elementtien tasalaatuisuutta.

Arkistotilojen lattiat toteutettiin hiotusta kuitubetonista Dyny Pro kovetinkäsittely-yhdistelmällä sekä Lithurin pölynsidonnalla. Arkistotiloihin sijoitettavat sähkökäyttöiset liukuhyllyt asettivat lattioille korkeat tasaisuusvaatimukset. Tasaisuusvaatimukset yhdistettynä ontelolaattojen hiipumiseen edellyttivät ratkaisua, joka mahdollistaa arkistohyllyjen liukukiskojen säätämisen korkeussuunnassa.

Toimistotilojen lattiat toteutettiin ilman kuituja mikä johti betonipinnassa näkyvään halkeiluun.

Päätearkistolle asetetut vaatimukset edellyttivät rakennuksen olevan kestävä , luja, palamaton, suojaava, laajennettavissa ja turvallinen. Näitä ominaisuuksia toivottiin myös rakennuksen ilmeen viestivän ja betonin katsottiin olevan tähän luonteva ratkaisu.

Sosiaali- ja terveysviraston terveydenhoidon keskusarkisto – TERKE
Kivikonkuja 4, Helsinki

  • Tilaaja: Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilat
  • Rakennuttaja: Helsingin kaupunki, Kiinteistövirasto, Tilakeskus
  • Käyttäjä: Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto
  • Rakennuttajakonsultti: ISS Proko Oy
  • Pääurakoitsija: Skanska talonrakennus Oy

Suunnittelijat:

  • Arkkitehti ja Pääsuunnittelu: PES-Arkkitehdit Oy Tuomas Silvennoinen, arkkitehti SAFA, pääsuunnittelija Jyrki Nieminen, arkkitehti SAFA, projektipäällikkö Julia Hertell, arkkitehti SAFA, projektiarkkitehti Hanna Myöhänen, arkkitehti SAFA, projektiarkkitehti Teija Anttila, artesaani, sisustussuunnittelija
  • Rakennesuunnittelu: Finnmap Consulting Oy
  • Geosuunnittelu: Kiinteistövirasto, Geotekninen osasto
  • LVISA-suunnittelu: Granlund Oy
  • Palotekninen suunnittelu: Paloässät Oy
  • Elikaarisuunnittelu: Granlund Oy

Betonin toimittajat:

  • Julkisivuelementit: Ämmän Betoni Oy
  • Laattaelementit: Virtain Betoni Oy
  • Elementtiasennustyöt: Espoon Elementtiasennus Oy
  • Runkoelementtityöt: Betonimestarit Oy
  • Porrassyöksyt: Nurmijärven Mosaiikkituote Oy
  • VSS- paikallavalutyöt: Lohjan Laaturakenne Oy
  • Pintabetonilattiatyöt: Megalattiat Oy
  • Betonin toimittaja: Rudus Oy

Sosiaali- ja terveysviraston terveydenhoidon keskusarkisto, TERKE betoni-lehdessä

Sosiaali- ja terveysviraston terveydenhoidon keskusarkisto, TERKE

Valmistumisvuosi: 2016

Arkkitehti: PES-Arkkitehdit Oy

Rakennuttaja: Helsingin kaupunki - Kiinteistövirasto - Tilakeskus

Elementtitoimittaja: Ämmän Betoni Oy, Betonimestarit Oy, Virtain Betoni Oy

Kivikontie 4, Helsinki, Suomi

< Takaisin hakuun