Tikkurilantorin betoniteokset

Vantaan Tikkurilantorilla on  kaksi oleskeluun tarkoitettua betonipenkkiä, jotka samalla rajaavat vesi- ja istutusaltaat.

Betonin pinta voi olla kuin silkkiä. Sen voi tuntea koskettaessa Vantaan kaupungintalon edustalle rakennetun vesialtaan pitkän, kaarevan penkin muotoja. ”Vesipeiliksi” nimetty allas valmistui kesällä 2016. Tästä betonivalun hyvästä laatutasosta saatiin näyttöä jo marraskuussa 2014. Silloin valmistui Tikkurilantori ja sen keskelle vapaan ellipsin muotoinen vihreä saareke, kehyksenään samaan suunnittelutyöhön ja muotokieleen pohjautuva betoninen istuintaso, jonka leveys vaihtelee ja laajenee paikoin divaaniksi.

Nämä aiheet ovat lähes sellaisinaan perua Maisemasuunnittelu Hemgårdin kilpailuvoitosta tammikuussa 2007. Kilpailun aiheena oli Tikkurilan kävelykeskustan suunnittelu kävelykatuineen, aukioineen ja puistoineen. Autoliikenteen siirto pois Asematieltä ja pysäköinnin siirto maan alle oli suunnittelukilpailun lähtökohtia. Toimiston ehdotus nimimerkillä ”Tik´kuja” voitti. Siinä kannen päälle rakentuva tori saa muotonsa rajautuen vuonna 1959 valmistuneeseen kaupungintaloon, uuteen valtuustosaliin ja näitä vastapäätä valmistuneen asuinkerrostaloon. Torin asemaa kohtaamispaikkana ja solmukohtana haluttiin korostaa, mikä myös huomioitiin katujen ja kujien suuntia ja hierarkiaa osoittavilla viivoilla. Ne osoittavat tikkujen lailla yhteyksiä tai visuaalisia päätteitä. Näiden ”tikkujen” tehtävänä olisi myös helpottaa näkövammaisten liikkumista. Materiaaliksi valittiin musta uritettu graniittilaatta, josta taiteilija Riikka Latva-Somppi toteutusvaiheessa loi oman taideprojektin monikielisillä lainauksilla vantaalaisen kotiseutuneuvoksen Lauri Leppäsen kirjasta.

Vantaan betonipenkkiteokset:

Rakennuttaja: Vantaan kaupunki/Kuntatekniikan keskus/Katutekniikka

Suunnittelu:

  • Pääsuunnittelu: Maisemasuunnittelu Hemgård;Gretel Hemgård, Tiina Taipale
  • Kunnallistekninen suunnittelu: Ramboll Oy; Jyrki Oinaanoja, Timo Malmelin
  • Rakennesuunnittelu: Ramboll Oy; Kari Nyrhinen 2013 asti, Harri Koskinen 2015 alkaen
  • Vesiallastekniikka: Foxtail Oy Steeltime; Timo Evers
  • Valaistussuunnittelu: Valoa design Oy; Roope Siiroinen, Arto Heiskanen 2015 asti
  • Sähkösuunnittelu: Ramboll Oy; Jaana Riikonen, Johannes Raunio 2015 alkaen sekä Insinööritoimisto Stacon Oy; Kalevi Hämäläinen

Taiteilijat: Taiteilijaryhmä ART4; Outi Turpeinen, Merja Ranki, Riikka Latva-Somppi ja Jaana Brinck

Rakentaminen:

Toriaukion betonipenkki ja saareke 2014:

  • Päätoteuttaja: Telasteel Oy; Matti Virolainen
  • Betonin toimitus: Hyvinkään Betoni Oy
  • Valut ja asennus: Vihdin Betoni Oy – suunnittelija-valvojana Betonipallas Oy; Pertti Kukkonen
  • Kiveystyöt: Suomen Maisemarakentaja Oy
  • Sähkötyöt: Seu Oy; Harri Rajala
  • Puutyöt: Wooden Oy; Ola Kukkasniemi

Vesipeili 2015:

  • Päätoteuttaja: EKT infra Oy; Kari Kivelä, Tuukka Lehto, Teemu Pohjonen
  • Betonielementit: Betoniluoma Oy; Sauli Hakala, Mikko Torvela
  • Sähkötyöt: Seu Oy; Harri Rajala

Tikkurilantorin betoniteokset betoni-lehdessä

Tikkurilantorin betoniteokset

Valmistumisvuosi: 2016

Arkkitehti: Maisemasuunnittelu Hemgård

Rakennuttaja: Vantaan kaupunki/Kuntatekniikan keskus/Katutekniikka

Elementtitoimittaja: Betoniluoma Oy

Tikkurinaukio, 01300 Vantaa, Suomi

< Takaisin hakuun