Uutiset | 9.2.2015

Yritysjohtajien kannanotto – Perusteeton tuki lopetettava

Kivirakentajat: Puurakentamisen tuki perustuu harhakuviin

Terve kilpailu on hyväksi koettu ja laajasti tuettu tavoite niin EU:ssa, Suomen hallituksessa ja eduskunnassa kuin kunnallisten toimijoidenkin keskuudessa. Tästä syystä on harmillista huomata päätöksentekijöiden toimivan omia oppejaan vastaan erityisesti rakentamisessa.

Valtiovalta on katsonut perustelluksi kanavoida yhteiskunnan varoja puukerrostalorakentamisen tukemiseen jo kahden vuosikymmenen ajan. Tuen perusteiksi on esitetty vuoroin ympäristösyitä, kotimaisuutta, työllistävyyttä, aluetalouden tukemista ja parempaa laatua. Me haluamme haastaa nämä perustelut paikkansa pitämättöminä.

Ympäristövaikutusten erot marginaalisia

Ympäristönäkökulmaan voi pureutua helposti tarkastelemalla Suomen kasvihuonekaasupäästöjä, joista sementin valmistus tuottaa noin 1,5 %. Tästä kerrostalojen betonirakenteiden osuus on hieman yli kymmenesosa eli noin 0,2 %. Koska myös puurakentamisessa käytettävillä tuotteilla on omat hiilipäästönsä, valtiovallan tavoite puun markkinaosuuden kohottamisesta 20 %:iin kerrostalorakentamisessa tarkoittaa Suomen kasvihuonekaasupäästöjen alentumista suuruusluokaltaan 0,01 %. Tällä marginaalisella vähennystasolla ei ole merkitystä ilmastonmuutoksen torjumisessa, varsinkaan kun tuo rakentamisvaiheessa saavutettu äärimmäisen vähäinenkin päästövähennys menetetään rakennusten käytön aikana.

 

Rakennusmateriaalin vaihto ei lisää työpaikkoja

Mitä tulee työllisyyteen, Pellervon taloustutkimus PTT on todennut, että rakentamisen määrän pysyessä ennallaan rakennusmateriaalivalinnoilla ei ole käytännössä nettovaikutusta työpaikkojen määrään. Vaihdettaessa kotimainen rakennusmateriaali toiseen työpaikat vain siirtyisivät rakennusalan sisällä. Todennäköisesti tarvittavan uudelleenkoulutuksen kuluista vastaisi yhteiskunta.

Väitetyt aluetaloudelliset vaikutuksetkin ovat mielikuvituksen tuotetta, koska juuri kiviainespohjaisen teollisuuden tuotantolaitokset sijaitsevat maakunnissa, aina Lappia myöden. Kivirakentajat työllistävät maakunnissa – ilman julkisia tukia – tuhansia suomalaisia valmistaen korkean jalostusarvon rakennustuotteita kotimaisista ja vieläpä paikallisista raaka-aineista. Lukeudumme useiden pienten paikkakuntien merkittävimpien työnantajien joukkoon. Lisäksi raaka-ainehuolto ja kuljetukset tuovat työtä ja toimeentuloa maakuntiin.

Kivipohjaiset materiaalit ovat turvallisia ja kestäviä

Rakentamisen laadun ja asukkaiden turvallisuuden näkökulmasta on vaikea uskoa, että vaihtamalla kivipohjaiset rakennusmateriaalit materiaaliin, joka kestää huonommin säätä ja kosteutta, eristää huonommin ääntä, suojaa huonommin palolta ja vaatii enemmän huoltoa ja kunnossapitoa rakennuksen käytön aikana, voisimme saada aikaan nykyistä laadukkaampaa, turvallisempaa ja kestävämpää rakentamista. Kerrostaloissa markkinat ovat valinneet kivirakentamisen laadukkaimmaksi ja siksi käytetyimmäksi rakennustavaksi.

Vetoamme vahvasti päättäjiin, että julkinen valta ei jatkossa vääristäisi kilpailua tukemalla yhtä rakennusalan sektoria. Jos julkista tukea halutaan antaa rakentamiseen, sen tulee kohdistua kaikkiin tasapuolisesti, olipa tuki taloudellista tai alan toimijoiden ohjaamista säädöksillä tai ohjeilla. Tämä tulee huomioida tulevan hallituskauden linjauksia valmisteltaessa.

Lauri Kivekäs, Toimitusjohtaja Rudus Oy
Hannu Tuukkala, Toimitusjohtaja Parma Oy
Mikko Isotalo, Toimitusjohtaja Lujabetoni Oy
Kalervo Matikainen, Toimitusjohtaja Finnsementti Oy
Jaakko Raikkonen, Puheenjohtaja Tiiliteollisuusliitto ry
Jussi Mattila, Toimitusjohtaja Betoniteollisuus ry

Yritysjohtajien kannanotto – Perusteeton tuki lopetettava_270115