BY79 – Pintabetonilattioiden halkeilun syyt ja halkeilun estäminen 2026

Vuonna 2006 ilmestyi samalla nimellä Rakennusteollisuuden julkaiseman ohjeen ensimmäinen versio ja yllä mainittu päivitetty versio ilmestyi toukokuussa 2026 BY:n julkaisuna.

Uuden julkaisun sisältöä on ryhmitelty uudelleen niin, että kukin lukija löytäisi helpommin häntä erityisesti kiinnostavat kohdat. Kirjan sisältö avaa lukijalle sen kuinka suuri määrä erinäisiä yksityiskohtia vaikuttaa pintabetonilattiatyön onnistumiseen.

Pintabetonilattian paksuus on yleensä 40-80 mm. Pintalattia valetaan aina joko paikalla valetun laatan tai saumattujen elementtien päälle. Pintavalun tulee olla alustassaan hyvin kiinni. Tämä edellyttää valualustan huolellista puhdistusta ja tarvittaessa alustan mekaanista käsittelyä. Laatan halkeilu ja pintalattian irtoaminen alustasta ovat merkittäviä ongelmia betonipintaisissa lattioissa.

Edellä esitetyn lisäksi pintalattioiden valmistukseen vaikuttaa useita tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa rakenteeseen vauriota. Näitä syitä ovat valuolosuhteisiin, käytettyihin materiaaleihin ja työsuoritukseen liittyvät seikat.

Yleisimmät halkeilun ja muiden vaurioiden syyt pintalattioissa ovat:

Puutteellinen tiivistys, jälkihoidon laiminlyönti, olosuhdehallinnan pettäminen, laatan pintakerroksen de-laminoituminen eli laatan pintakerros irtoaa tai kuoriutuu irti alustastaan, plastisessa tilassa tapahtunut kutistuminen sekä betonin liian suuri kuivumiskutistuma, liian suuri työnaikainen lämpötilan vaihtelu, puutteellinen tiivistys ja laatan liian aikainen kuormittaminen.

Halkeilun estäminen

Seuraavissa kappaleissa on esitetty pääkohtia muutamista oleellisista seikoista, jotka vaikuttavat lattiatyön onnistumiseen.

Ennen lattiatyön aloitusta tulisi järjestää eri osapuolten yhteinen nk. aloituskokous, jossa ovat läsnä ainakin tilaajan ja lattiaurakoitsijan edustajat (myös valutyöhön osallistuva henkilö). Rakennuttajan, betonin toimittajan ja suunnittelijan edustajien tulisi olla myös paikalla, varsinkin jos on kysymys vaativasta kohteesta. Aloituskokouksen tavoitteena on laadun varmistaminen käymällä läpi urakkaan liittyvät asiat ja kunkin osapuolen tehtävät ja vastuut niin, että kaikilla osapuolilla on selvä ja yhdenmukainen käsitys työn toteutukseen liittyvistä asioista.

Ohuissa pintalattioissa, 40–60 mm, ei yleensä käytetä raudoitusta. Jos halkeamariskiä halutaan minimoida, betoniin voidaan sekoittaa polymeerikuituja. Raudoitusta käytettäessä pintalattian paksuuden on oltava vähintään 70-90 mm. Raudoitus rajoittaa halkeamien leveyksiä tehokkaasti, kun se sijoitetaan lähelle yläpintaa. Alapinnassa tai lähellä alapintaa oleva raudoitus voi huonontaa tartuntaa, eikä sillä ole merkitystä yläpintaan syntyvien halkeamien leveyksien rajoittamisen kannalta. Tankoraudoituksen asemesta rakenteessa voidaan käyttää teräskuituja.

Alustan pinnassa oleva heikko sementtiliimakerros, huonokuntoinen betoni ja ontelolaattojen sahausliete on poistettava alustan pinnasta. Alustaa on kasteltava 1–2 vuorokautta ennen valua. Valuhetkellä alustan pinta voi olla kuiva tai korkeintaan mattakostea, mutta pinnassa ei saa olla näkyvää vettä.

Alustan on oltava riittävän lämmin (suositeltava alaraja 10 °C), mieluummin lämpimämpi kuin betonimassa. Alustan on oltava ehdottomasti puhdas ennen massan levitystä.

Betonin koostumuksen valintaan vaikuttavat suunnitelmissa lattialle asetetut vaatimukset. Halkeilun estämisen kannalta betonin koostumuksen valinnassa on kiinnitettävä huomiota olosuhteisiin, sitoutumisaikaan, betonin erottumistaipumukseen ja kuivumisesta johtuvan kutistuman suuruuteen. Halkeilun ohella betonin koostumuksen valinnassa on otettava huomioon muitakin seikkoja, kuten pumpattavuus, työstettävyys, kuivuminen jne. Betonin koostumuksen valinnassa joudutaan aina tekemään kompromisseja.

Betonin tiivistyksen on oltava riittävän tehokas. Tiivistys vaikuttaa laatan tartuntaan ja betonin vetolujuuteen. Huono tiivistys on alustan puhtauden ohella merkittävä syy pintalaatan irtoamiseen alustastaan.

Hierto on tehtävä ”oikeana aikana”. Hierron ”oikea aika” on silloin, kun tuoreen betonilaatan pinnassa oleva vesi häviää eikä hierron seurauksena pintaan nouse vettä. Liian aikaisin tehdyn hierron seurauksena pintaan erottuu runsaasti pastaa sisältävä kerros, joka kuivuessaan kutistuu voimakkaasti. Mikäli lattian kuivumislämpötila on epätasainen, hierron aikana vesi nousee laataston pinnan alle ja laatan pinta voi de-laminoitua irti alustastaan.

Vähähiilisen betonin käyttö on yleistynyt viime vuosina erilaisissa paikallavalurakenteissa. Vähähiilistä betonia voidaan käyttää myös pintalattioiden valussa, kun otetaan huomioon tämän betonin materiaaliominaisuudet ja niiden vaikutukset kohteen toteutukseen.