Lue näköislehtiä
Ajankohtaista | 28.8.2026
Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun voittajaksi on valittu Rudus Oy:n Orimattilan betonituotetehdas. Kilpailun voittajan tunnus – kultaine…
Rakennukset | NRO 2/2026
Helsingin Myllypurossa sijaitseva Haso Myllymatkantie 11 on täydennysrakentamishanke, jossa uudet rakennukset on sovitettu osaksi 1960-luvulla syntyn…
Ajankohtaista | 9.6.2026
Kansallismuseolle valmistui vähähiiliseksi ja kestäväksi rakennettu lisärakennus, jossa on uniikkia taitorakentamista Kansallismuseon yhteyteen valmistui lähes 6 000 neliömetrin laajuinen lisärakennus, jonka suunniteltu käyttöikä on 200 vuotta. Vuonna 1910 valmistuneen Kansallismuseon yhteyteen toteutetun lisärakennuksen toiminnot sijoittuvat pääosin maan alle. Tiloista noin 600 kerrosneliötä sijaitsee maan päällä ja muut tilat maan alla kahdessa tasossa. Kansallismuseon yli satavuotisen historian suurin rakennushanke tuo näin lisää tilaa voimakkaasti uudistuneelle museotoiminnalle. Uudisosa toteutettiin museon nykyiselle tontille, jossa se yhdistyy Kansallismuseon päärakennukseen. Hankkeen rakennuttajana toimi valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt ja rakentamisesta vastasi SRV. Rakennushanke toteutettiin Senaatin kärkihankeallianssimallilla, jonka Senaatti on kehittänyt erityisen vaativien rakennushankkeiden toteuttamiseen. Lisärakennus valmistui suunnittelussa aikataulussa ja budjeti…
Tutkimus ja kehitys | 25.8.2026
Sementti- ja betoniteollisuus aiheuttaa noin kahdeksan prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä, minkä vuoksi tuotantoon vaikuttavat päästö…
Diplomi-insinööri Sami Niemi on valittu Vuoden Betonilähettiläs 2026 -palkinnon saajaksi. Niemi tunnetaan alalla sinnikkäänä kosteusturvallisen…
Kiertotalous | NRO 2/2026
Rudus Oy:n tutkimuksessa Innovatiivinen vähähiilinen kierrätyskiviainesbetoni saatiin uutta tietoa betonin raaka-aineiden ja valmistuksen hiilidioksidikuormituksen pienentämiseksi. Samalla kehitettiin käytäntöjä, jotka tukevat näiden ratkaisujen hyödyntämistä rakennusalalla. Kokonaistavoitteena oli lisätä tietotaitoa ja edistää laajemmin vähähiilistä betonirakentamista.
Sisustus ja lattiat | NRO 2/2026
Arkkitehtoniset betonilattiat erityyppisillä käsittelyillä tai tuotteilla ovat yleisiä oppilaitosten kovan kulutuksen alueilla (ks. artikkeli Betoni 1–23-lehdessä). Tällaisia tiloja ovat mm. aulatilat sekä kahviot ja ruokalat. Myös raskaamman kulutuksen koululuokat, kuten teknisen työn tilat, on usein jätetty betonipinnalle erilaisin pintakäsittelyin. Tässä artikkelissa kerrotaan pinnoitusvaihtoehdoista tiloihin, joissa betonipinta ei välttämättä ole paras ratkaisu. Samalla käsitellään myös urheilutilojen ratkaisuja, joita voi varsinaisten urheiluhallien lisäksi olla myös oppilaitoskohteissa.
Henkilökuva | Numero 2/2026
Betoni-lehden henkilögalleriassa on haastateltavana JKMM Arkkitehtien perustajajäsen ja -osakas, arkkitehti SAFA, Samuli Miettinen.
Pääkirjoitus | NRO 2/2026
Rakennusala elää murrosta, jossa digitalisaatio ja tekoäly ovat jo tärkeä osa työelämää, mutta työmaan arjessa etenkin tekoälyn rooli on vielä alkutekijöissään. Rakennusteollisuus RT:n strategian puolivälitarkastelussa yksi viesti nousi ylitse muiden:…
Kolumni | NRO 2/2026
Vähähiilisyys herättää paljon tunteita. Toisten mielissä vähähiilisyys on vain yksi trendisana tahtituotannon ja hybridirakentamisen välissä. Toisille se on selkeä päämäärä, joka ei rajoitu rakentamiseen vaan…
Blogi | 20.5.2026
Ilmastoselvitys näyttää rakennuksen päästöt neliömetriä kohti. Kertomatta jää se, kuinka paljon neliöitä syntyy turhaan. Kun rakenteet alkavat ohjata tilasuunnittelua, piiloon jäävä “hukkaneliöiden” ilmastokuorma voi ratkaista…
Turvallisuusjohtaminen | 8.5.2025
Seuranta ja mittaaminen Kirjoitussarjan työturvallisuuden johtamisen ”rakennushanke” on edennyt loppusiivousvaiheeseen. Turvalliseksi suunniteltua työtä seurataan ja mitataan niin, että tiedetään sen jatkossakin pysyvän turvallisena – ja…
Materiaalit |
Muurattu harkkorakenne soveltuu muuhunkin kuin omakotirakentamiseen
Muurattu rakenne soveltuu niin perinteisiin kuin moderneihinkin taloihin. Suunnittelussa…
Kiertotalous |
Ruduksen tehdasalueelle maisemoitiin hiiltä sitova paahderinne Kuopiossa
Rakennusmateriaalien kierrätys saa uusia ulottuvuuksia Kuopion Kelloniemessä, missä Ruduksen…
Tutkimus ja kehitys |
Biohiili betonissa – potentiaali syntyy oikeasta materiaalivalinnasta
Sementti- ja betoniteollisuus aiheuttaa noin kahdeksan prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä,…
Carbonaide kääntää karbonatisoitumisen eduksi betonin valmistuksessa
Vähähiilisten betonituotteiden saralla on tapahtunut paljon viimeisimpinä vuosina. Uudet,…
Vuoden Betonirakenne 2025: Kruunuvuorensilta
KAPA, Raitiolinja 13 Kalasatamasta Pasilaan on Vuoden Ympäristörakenne 2025 -kilpailun voittaja
Erica Green Chemistry Park: JKMM Arkkitehdit Oy
Hyödyllistä tietoa rakennusalasta opiskelijoille, opoille, opettajille sekä alan opinto- ja työmahdollisuuksista kiinnostuneille
Seuraa betonin hiilensidontatutkimuksen viimeisimpiä CANEMURE-hankkeeseen kuuluvassa CO2ncrete Solution-projektissa
Lue ja lataa Betonin käyttö ympäristörakentamisessa -julkaisu
Betoni-varttien esitykset ja tallenteet löydät täältä
Katso Suomen Betoniyhdistyksen koulutuskalenteri
Tutustu tästä tarjolla olevaan videomateriaaliin
Sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Keräämme myös anonyymiä tietoa sivuston käytöstä, jotta voimme tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Voit kuitenkin estää tietojen keräämisen Kävijämittaus ja analytiikka -painikkeesta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.