AJANKOHTAISTA | 9.12.2022
Mikkeliläinen kerrostalo rakennetaan Suutarisen vähähiilisestä betonista

AJANKOHTAISTA | 9.12.2022
Mäntyharjulainen Suutarinen yhtiöt on tuonut myös vähähiilisen betonin kaupalliseen rakentamiseen. Rakennusliike Ola Oy:n uuden Mikkeliin tulevan kerrostalon rakenteet on tehty Suutarisen ekotehokkaalla betonilla, jonka odotetaan lähes puolittavan rakentamisen hiilidioksidipäästöt.
– Meillä oli yhteinen halu tehdä konkreettisia tekoja ekologisemman rakentamisen puolesta, teollisuusneuvos Timo Suutarinen kertoo.
Olan uudessa kerrostalossa perustukset, pilarit, väliseinät, parvekkeet, pintalattiat ja väestönsuoja on tehty Suutarisen uutuusbetonilla. Valmisbetoni ja elementit on valmistettu SBS-Betonin tehtaalla Mikkelin Tikkalassa.
– Ekotehokkaan betonin käyttö ei ole tuonut ongelmia tai muuttanut sovittuja aikatauluja, rakennusliike Olan työmaamestari Mikko Tuhkanen toteaa.
Finnsementin asiakastukipäällikkö Sini Ruokosen mukaan Olan uusi kerrostalo on kiinnostava kohde monella tavalla.
– Se on uudisrakennus, jossa ekotehokas betoni on monipuolisessa käytössä, Ruokonen sanoo.
Ruokosen mukaan myös mikkeliläisen uudisrakennuksen työmaa on osoittanut, että ekologisempien rakennusmateriaalien käyttöä on turhaan arasteltu.
– Ekotehokkuuden edistäminen ja siihen satsaaminen ovat yhteiskuntavastuun kantamista, Ruokonen toteaa.
Suutarinen yhtiöissä on kehitetty Timo Suutarisen johdolla ekotehokasta betonia. Tuote perustuu Finnsementin elokuussa 2021 markkinoille tuomaan Kolmossementtiin, joka on 52,5-lujuusluokan masuunikuonasementtiä. Suutarisen betonireseptiin sementin lisäksi kuuluvat tarkasti koostettu kiviaines, pienempi veden määrä ja kiihdyttävä lisäaine.
Suutarinen Yhtiöt, teollisuusneuvos, hallituksen puheenjohtaja Timo Suutarinen
p. 0400 653 701
[email protected]
Rakennusliike Ola Oy, työpäällikkö Olli Heinikainen
p. 0500 211 621
[email protected]
Finnsementti Oy, asiakastukipäällikkö Sini Ruokonen
p. 050 415 3311
[email protected]
Sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Keräämme myös anonyymiä tietoa sivuston käytöstä, jotta voimme tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Voit kuitenkin estää tietojen keräämisen Kävijämittaus ja analytiikka -painikkeesta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!