Kuopion uusi museo on Valkoisin pliseerauksin hunnutettu betonilaatikko

Vanha ja hieman linnamainen, maakuntakaavassakin suojeltuun Snellmaninpuiston kokonaisuuteen liittyvä Kuopion vanha museorakennus on arkkitehti J.V. Strömbergin suunnittelema ja se valmistui vuonna 1907. Sen takana Museokadulla oli pienen torninkin käsittävä uudempi ja myöhemmin myös korotettu siipiosa, joka katutason osalta kuului vapaapalokunnalle. Maaherrankadun ja Museokadun välissä sijaitseva tummanruskealla tiilijulkisivulla varustettu virtaviivainen kirjastorakennus on arkkitehti Matti Hakalan käsialaa vuodelta 1967.

Jopa kirjastona osittain toimineen kadunkulman vanhan museorakennuksen korjaukselle on kauan ollut tarvetta. Sitä valmisteltiin vuonna 2013 tehdyllä rakennushistoriallisella selvityksellä. Kohde oli jo ennen tätä suojeltu yleiskaavassa ja maakuntakaavassa. Projekti nytkähti eteenpäin vuosina 2015–2016. Lisärakennuksesta sekä erilaisten toimintojen nivomisesta toisiinsa järjestettiin kutsukilpailu, joka ratkaistiin joulukuussa 2016. Kilpailun voitti Arkkitehdit Tarkela Davidsson Oy ehdotuksellaan nimimerkillä ”Hila”.

Elokuussa 2018 Kuopion ja maamme vanhimpiin jo alun perin museoksi suunniteltu rakennus sulki ovensa peruskorjausta varten. Nyt museon uudisosa avautuu kesäksi 2021.

Tyylikäs kirjastokin on kokenut kaikenlaisia pieniä tilamuutoksia ja korjauksia. Selkeän perusilmeensä se on onnistunut toki säilyttämään. Nyt se liitetään aulatilaan avautuvan sisäänkäynnin kautta museon uusiin tiloihin – jatkossa käynti kirjastoon voi tapahtua myös suoraan museon kautta. Kirjaston aikaisemmin ahdas ja vain yläikkunoilla varustettu kahvila korvautuu uudella rakennusten yhteisellä kahvilalla. Ulkoseinä on tiilestä muurattuna replika alkuperäisestä, koska palokunnan entiset tilat sekä korotetut kerrokset purettiin.

Valkoinen, leijuva laatikko

Museon uusi betoninen paikallavalettu näyttelyhalli kohoaa vanhempien rakennusten välissä, ehkä hieman kummasteluakin herättäneenä laatikkomaisena möhkäleenä ja sisältä omanlaisenaan ns. mustana laatikkona, black boxina. Se on voimakkaasti ulokkeinen sekä Maaherrankadun että Museokadun suuntaan. Laatikko on verhottu valkoiseksi polttomaalatuilla ja pystypoimutetuilla perforoiduilla alumiinilevyillä. Ylhäällä julkisivun vekitykset kätkevät myös museon uusien ateljee- ja työtilojen sekä henkilökunnan kahvila-lounashuoneen ikkunat.

Pääsisäänkäynti sekä uuteen että vanhaan museoon on Museokadulta, jossa sen vieressä on uudelleen rakennettu vanhan paloaseman ulkoseinä. Paloautojen tallien ovien paikalla sijaitsevat nyt ilmavat kahvilaosan suuret ikkunat ja niiden edustalla on tyylikäs nupukiveys. On mahdollista, että kirjaston ja museon yhteisestä kahvilasta ja sen kesäterassista rauhallisella, tuomiokirkolle ja suureen puistoon sivusuunnassa katsovalla rännikadulla tuleekin suosittu ja näkymiltään kiinnostava tapaamispaikka.

Uuden sisäänkäyntihallin Maaherrankadun puoleisen lasijulkisivun takana sijaitsee museokauppa sekä museota ja myymälää palveleva lippukassa. Katutasossa on myös näyttely- ja ryhmätyöskentelytiloja sekä kahvila. Yhdyskäytävä vie museon vanhalle puolelle, jonne on nyt luotu uusia, vanhaa henkiviä kokoushuoneita. Lasiseinäinen sisäpihamainen välitila vanhan museon takana Maaherrankadun puolella mahdollistaa myös ulkonäyttelyt. Maaherrankadun puolen kasvien ja istutusten toivoisi jatkossa hieman pehmentävän jalankulkijan näkymiä – tältä puolelta on myös tavarayhteys museon uusiin verstas- ja varastotiloihin.

Pääaulassa on tyylikäs kalustus, istuinpenkkejä, sohvia ja sateenvarjotelineitä myöten. Vaikka ollaan keskisuuressa suomalaisessa kaupungissa, laatu on yleiseurooppalaista. On nähtävissä, että arkkitehti Aki Davidsson on opiskellut ja työskennellyt useita vuosia Berliinissä, koska toimiston suunnittelemissa töissä on eurooppalaista ”flairia” ja muun muassa rohkeaa puhtaiden betonipintojen käyttöä julkisissa tiloissa. Museon kilpailusta ja rakennuksen pääsuunnittelusta on vastannut myös arkkitehti Jaana Tarkela. Toimistolla on laaja kokemus vanhojen rakennusten restauroinnista ja korjaamisesta. Tässä hankkeessa on ollut haasteena liittää vanhat rakennukset uudisosaan sekä arkkitehtonisesti, rakenteellisesti että toiminnoiltaan.

Sisääntuloaulasta pääsee portaita alemmas pohjakerrokseen ja kirjastoon, johon uusi osa liittyy myös lattiamateriaaliksi valitun klinkkeripinnan kautta. Uuden osan pohjakerroksessa on ajanmukaiset saniteettitilat, myös henkilöstölle, sekä korkeatasoiset ja tilavat näyttelyiden valmistelu-, verstas- ja varastotilat. Esteettömyys on huomioitu usean tason vaatimuksien rajoissa.

Kaikkein pyhin eli suuri näyttelyhalli on saavutettavissa hissin tai korkean betonisen portaikon välityksellä. Halliin on mahdollista rakentaa yksi tai useampi näyttely, joko suureen tilaan tai jaettaviin pienempiin osastoihin. Hienoimmatkaan alkuperäispiirustukset tai -esineet eivät voi vaurioitua auringonvalosta. Olosuhteet museoesineiden osalta täyttävätkin tiukimmat mahdolliset vaatimukset ja standardit.

Näyttelyosaston päällä sijaitsevat museon asiantuntijoiden ateljeemaiset tilat, joista rei´itetyn metalliverhon takaa avautuu vaihtelevia näkymiä lähiympäristöön. Kahvila-lounashuone tyylikkäine kalusteineen avaa näkymät vanhan museon suuntaan.

Julkisten tilojen ilme on sopivasti ja vakuuttavalla tavalla betoninen, kun taas kahvilan katossa on tunnelmaa pehmentävä puuverhous; kattopaneelit on tehty naapuripuistosta kaadetuista metsälehmuksista. Kalustus edustaa nykytulkintaa vanhoista wieniläiskalusteista. Kalusteiden massiivipuu ja korkeatasoiset yksityiskohdat tuovat tähän muuten hieman karun oloiseen julkiseen rakennukseen sen tarvitsemaa arvokkuutta.

Julkisivun pliseerattu ulkohuntu tekee suuresta kahteen suuntaan ulokkeellisesta laatikosta ilmeeltään valokuvauksellisen ja keveän.

Ulkoasu herätti paikallisissa hämmennystä

Kansalaisäänestyksellä uudelle kirjasto-museokokonaisuudelle valittiin nimi ”Kantti, tiedon ja tarinoiden kortteli”. Nimenä se taitaa olla mielenkiinnottomampi kuin paikallismurteella talosta jo väännetyt tai väänneltävät lempinimet.

Hieman närää on paikallisissa keskusteluissa herättänyt se, että uudistetun Snellmaninpuiston toisella laidalla on vielä kunnostusrahaa odottava, Minna Canthin henkiselle perinnölle omistettu Kanttilaksi nimetty useista eri-ikäisistä osista koostuva rakennus. Mikäli Kanttilakin saadaan kunnialla kunnostetuksi ja palvelemaan vaihtelevaa ja vapaamuotoista kulttuuri- ja residenssikäyttöä, on J. V. Snellmanin, Minna Canthin, Maria Jotunin, Aapelin (eli kirjailija Simo Puupposen), Elina Karjalaisen, Sirpa Kähkösen ja Jouni Tossavaisen kaltaisten kirjailijoiden kaupungissa pian houkutteleva kokonaisuus sekä rohkeitakin näyttely- ja kirjallisuustempauksia mahdollistava oma arvokas saarekkeensa. Taidemuseo ja valtakunnallisestikin merkittävä, Victor Barsokevitschille omistettu VB-valokuvakeskus sijaitsevat nekin vain pienen kävelymatkan päässä.

Tilaajana Kuopion kaupungin Tilapalvelut on toiminut kiitettävästi; voittanut kilpailuehdotus on toteutettu laadusta tinkimättä. Vanhan museorakennuksen tornien taidokkaat peltikattojen korjaukset sekä uuden osan näyttävät paikallavaletut betonirakenteet ovat onnistuneita työsuorituksia. Toivottavasti näyttelyihin ja kahvilaan sisälle löytää myös innostunut yleisö. Uudet yhteistyömuodot kirjaston kanssa ovatkin jo kehitteillä.

Laajennusosan rakenteet ja pinnat tehtiin betonista

– Museon laajennusosan kantavat rakenteet toteutettiin paikallavalettuina betonirakenteina johtuen pitkistä ulokkeista, joten oli luontevaa hyödyntää betonia myös sisäpintojen näkyvänä materiaalina, kertoo arkkitehti Jaana Tarkela.

Ulokkeinen rakennusmassa on itsenäinen arkkitehtuurikappale jugend-museon ja 60-luvun kirjaston välissä.

Kolmikerroksinen ja kellarillinen rakennus on paaluperustuksilla, ja paalujen päällä on paikalla valetut anturat.

Ennen kaivuutöitä tehtiin kaivannolle ponttiseinät. Sekä paalutus että ponttien rakentaminen olivat riski vanhalle osalle, siksi tärinäseurantaa oli koko ajan.

Hilan runko on pääasiassa paikallavalettu teräsbetonirunko. Yläpohjissa on ontelolaattaa. Rakennesuunnittelun kannalta vaativaa ja paikallavalurunkoon vaikuttavaa oli Hilan toisen ja kolmannen kerroksen ulottuminen 6,5 metriä ensimmäisen kerroksen ulkopuolelle ikään kuin pitkänä lippana.

Pääportaaksi tuli paikallavaluportaat. Rakennesuunnitelmassa piti tavanomaista tarkemmin ottaa huomioon esimerkiksi muottitekniikka ja kiinnitykset, jotta saatiin portaat valettua kerralla kuntoon.

Seinien puhtaaksi valetutu betonipinnat on toteutettu vanerimuottijärjestelmällä. Kaikista pinnoista piirrettiin tarkat projektiot, joihin mitoitettiin myös muottisiteiden paikat. Puhdasvalu vaati osaamista sekä rakennesuunnittelijalta että toteutukselta.

Valmiissa betonipinnoissa on vain väritön matta pölynsidontakäsittely.

Uudessa vaihtuvien näyttelyiden ns. Black Box-tilassa, laajennusosan 2. kerroksessa on olosuhdesäätely toisin kuin vanhan museon näyttelytiloissa, joissa vanhat rakenteet, mm. alkuperäiset ikkunat eivät sitä sallineet.

Uuden tilan suunnittelussa olosuhdeasiat on voitu ottaa huomioon alusta asti. Ikkunattoman tilan kaikki pinnat, seinät, lattia ja katto ovat paikallavalettua betonia. Seinät on osin verhottu kiintein näyttelyseinärakentein, joiden tausta on tuuletettu.

Kaikki mustaksi maalattu talo- ja näyttelytekniikka sekä tilan vaimennus on keskitetty kattoon, mm. ripustuskiskosto korkeille siirtoseinille, jotka mahdollistavat tilan muunneltavuuden. Myös sähkö- ja dataverkko lattiarasioineen vastaa nykyaikaisen näyttelytoiminnan vaatimuksia.

Lasisen sisäänkäyntikerroksen päällä leijuvan näyttelyrakennuksen valkoiset, pitsimäiset julkisivut tavoittelevat keveää ja eri lähestymissuunnista tunnistettavaa arkkitehtuurivaikutelmaa. Valkoiseksi polttomaalattu ja poimutettu perforoitu alumiinilevyverhoilu tukee aineetonta vaikutelmaa päivänvalossa ja pimeän aikaan valaistuna.

Uudet betonilattiat

Uudet betonilattiat laajennusosan auloissa, näyttelytiloissa ja kahvilassa sekä vanhan osan näyttelytilojen uusitut pintabetonilattiat on toteutettu Bermannon Design top -betonilattioina.

Vanhalla puolella lattiat ovat tummia, uudella osalla vaaleita. Vanhan museon 3. kerroksen näyttelytilojen huonokuntoiset betonilattiat pinnoitettiin Bermannon DesignHard -kovabetonipintauksella.

Kaikki betonilattiat suojakäsiteltiin Bermannon Obtego -suojakäsittelyaineella.

Kuopion museo toteutettiin hybridiallianssiurakkana

Museon peruskorjaus ja laajennus toteutettiin hybridiallianssina, jossa kaikki hankkeen keskeiset toimijat tekivät yhteisen sopimuksen tilaajan kanssa.

Kuopion museon peruskorjaus- ja laajennustyömaan lähes kaksi vuotta kestänyt vaativa kohde valmistui määräajassa syyskuun lopussa 2020 ja 17,8 milj. euron kustannusarviossa pysyen. Lisäksi toteutusmuodoksi kehitetty hybridiallianssi onnistui yhteistoiminnallisesti hyvin.

Hanke saikin syksyllä Talorakennusteollisuus ry:n Vuoden Yhteistyökohde -palkinnon. Perusteluina mainittiin, että vaikka hanke oli teknisesti vaativa, kaikkien osapuolten aito mukanaolo on kehittänyt sitä ja tuonut merkittäviä säästöjä. Hanke valmistui aikataulussa ja budjetissa lukuisista yllätyksistä ja muutoksista huolimatta. Erityisansiona oli erinomainen viranomaisyhteistyö.

Alkuperäiseen budjettiin tuli välttämättömien lisätöiden vuoksi lisäystä kolmisen miljoonaa. Toisaalta kaupunki sai valtionavustusta suunnilleen saman verran.

Allianssisopimuksen osapuolina olivat tilaaja eli Kuopion Tilapalvelut ja NCC Suomi Oy. Sopimus kattaa hankkeen kehitys-, toteutus- ja takuuajan. NCC Suomi Oy eli palveluntuottaja hankki aliurakoitsijat.