Betonitaide | NRO 4/2022

Aalto yliopiston arkkitehtuurin laitoksen Betonistudio 2022 – Aistipaviljonki

Simon Mahringer, yliopisto-opettaja, Dipl. Arch. ETH, Aalto yliopisto, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Arkkitehtuurin laitos

Aalto yliopiston arkkitehtuurin laitoksen Betonistudio 2022 – Aistipaviljonki
Kuva: Anne Kinnunen

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella perusopintoihin kuuluu yleisimpiin rakennusmateriaaleihin tutustuminen luentojen ja erilaisten harjoitustöiden kautta. Rakennustekniikan peruskurssilla opiskelijat tutustuivat betoniin ja sen rakenteellisiin ja materiaaliominaisuuksiin keväällä 2022.

Tehtävänä oli suunnitella aistipaviljonki Otaniemen Aalto-kampuksen viereisen meren lahden alueelle. Opiskelijat suunnittelivat yksittäisiä, noin 30 m2 suuruisia teräsbetonipaviljonkeja, jotka sai sijoittaa vapaasti maastoon. Jokaisen paviljongin teeman tuli perustua erilaisiin aistikokemuksiin, joissa mukana voivat olla eri luonnonelementit, näkymät, äänet, vesi, päivänvalon kiertokulku tai istutukset.

Paviljongit rakennettiin katettuina rakenteina ja myös ympäröivät alueet voitiin haluttaessa käsitellä ja peittää. Paviljongit rakenteineen suunniteltiin ja lopuksi työryhmä valoi paviljongin mittakaavassa 1:10.

Jo yli 20 vuoden studiokurssin perinteeseen on kuulunut myös kohde-excursiot ja tänä vuonna matkakohteena olivat Turun arkkitehtuurikohteet mukaan lukien Paimion parantolan arkkitehtuuri.

Kurssilla ohjaajina toimivat:

Professorit:
Niko Sirola, Kimmo Lintula, Mikko Summanen

Yliopisto-opettaja:
Simon Mahringer

Opettajat:
Arkkitehdit Mikko Liski, Edgars Racins ja Paul Thynell

Betoniasiantuntijoina ja ohjaajina:
Maritta Koivisto
Seppo Petrow

Työpajan vastuuhenkilöt:
Jari Simanainen
Joshua Krute
Topi Falkenberg

Artikkelin valokuvat: Anne Kinnunen, työpajakuvat: Maritta Koivisto

Markus Tsokkinen, Okko Riekki, Saga Lindman, Max Kiekeben, Verna Niemi

Muottimateriaalina käytettiin muovilevyä, joka taivutettiin haluttuun muotoon. Muotin päälle asetettiin savea, jonka päälle taivutettiin toinen muovilevy vastakappaleeksi. Lopuksi savi poistettiin ja muotti asetettiin pystyasentoon. Valmistettiin useita tarpeeksi notkeita betoniseoksia, jotka asettuivat kaikkialle muotin monimutkaiseen muotoon. Seoksiin käytetttiin valkosementistä ja hienojakoisesta vaaleasta tai tummasta runkoaineesta koostuvaa sekoitetta, johon lisättiin tarpeen mukaan mustaa ja/tai sinistä pigmenttiä.

Aarni Salomaa, Venla Leinvuo, Noora Matikainen, Ulla Pihlajaviita, Helmi Ylisirniö-Babayev

Paviljonkimme muotit valmistimme taivutetusta pellistä sekä vaahtomuovista. Paviljonki koostuu kolmesta eri osasta, jotka valettiin erikseen: katto, seinät sekä pohja. Betoniseos muodostui vaalkosementistä ja valkeasta hienosta sekä valkeasta isommasta kiviaineksesta. Betonin jäykistämiseen käytimme kanaverkkoa. Halutun sävyn saamiseksi lisäsimme seokseen mustaa, ruskeaa sekä keltaista väripigmenttiä.

Albert Adlercreutz, Siiri Hiltunen, Niko Korhonen, Mia Makkonen, Johanna Salmela, Astrid Still

Valitsimme aistipaviljongin sijainniksi tasaisen paikan Otarannan varrelta, veneparkin vierestä. Paviljonki sijaitsee merenrannalla, kaislikon ja rantapuiden oksiston lomassa. Kävijä kulkee kaarevan seinämän ohjaamana paviljongin sisälle suojaan, jossa voi hiljentyä meren äärelle. Valumuotti valmistettiin pellistä käsin taivuttamalla ja hitsaamalla. Yksityiskohdat muotoiltiin solumuovipaloista, jotka asetettiin muotin sisälle valua varten. Muotti valettiin oikeinpäin S30-sementtilaastista. Kaarevan seinän tekstuuri ja väri saatiin aikaan aaltopahvilla.

Eevi Kesälä, Lisa Riski, Cicil Heltimoinen, Kamilla Willis, Jasu Länsivuori

Paviljongin betonipinnoissa kokeiltiin erilaisia muottimateriaaleja, joiden kautta pintoihin saatiin eri sävyjä ja erilaisia tekstuureja. Männyn kaarnasta tehtiin kumimainen muottimatriisi, johon betoni valettiin.

Aino Köhler, Oona Uusitalo, Reetta Kanervo, Helmi Helander, Ansa Pyykönen

Paviljonki valettiin uretaanimuottiin, johon paviljongin muoto oli kaiverrettu. Uretaanilevyjä on helppo muotoilla haluttuun muotoon.

Elian Salminaa, Mirja Marks, Alisa Peltonen, Xingchen Wang

Katon muottimateriaalina käytettiin filmivaneria. Katon alapinnan holvin muoto saatiin aikaan muotin pohjaan kiinnitetyllä pyöreällä Finnfoam -uretaanikappaleella. Muotin pohjaan porattiin myös reiät, joiden läpi pujotettiin ohuet harjaterästangot pilareita varten. Pilarit valettiin katto-osaan ankkuroitujen harjaterästen ympärille. Pilareiden muotteina toimivat teipillä vahvistetut paperiputkilot. Betonisekoituksessa käytettiin valkosementtiä sekä valkoista kiviainesta.

Bertta Jouhki, Katerina Mäki, Emilia Leppänen, Anni Tammilehto, Marko Rastas

Ideointimme lähti liikkeelle toivosta luoda muotokieleltään jotain luonnonmukaista. Paviljonkimme kappaleet ovat kuin simpukankuoria, joiden yhteisvaikutuksesta syntyy arvoituksellinen sisäänkäynti suljetumpaan tilaan. Koska visiossamme paviljongin ulkopinta sulautui kallioiseen rannikkomaastoon, päädyimme kokeilemaan betonin rypytystä voimapaperin avulla. Saavutimme halutun lopputuloksen käyttämällä jäykkää betonimassaa, jota saimme pakattua kuperan muotin päälle, ja jota rypytimme lopuksi.

Jenni Riihimäki, Janina Hellmann, Helena Vuola, Ville Lumme, Ronja Karvonen

Käytimme betonin valamisessa CNC-jyrsimellä polyuretaanilevyistä tehtyä muottia, jonka kaksi osaa puristettiin yhteen ja väliin valutettiin betonia. Betonivalun sisään laitoimme teräsverkkoa vahvistukseksi. Käytimme samaa muottia kolme kertaa ja jokaisessa kolmessa betonikappaleessa on erilainen sekoitussuhde vaaleita ja tummia kiviaineksia sekä sinistä väripigmenttiä. Betonin pinnan tekstuuri tuli muotin pinnasta ja se hieman muuttui muotin kulumisen jälkeen kerta kerralta.

Joonatan Nikkola, Siiri Joronen, Katri Halkonen, Mai Kovanen, Essi Savonen

Paviljongin osat valettiin kukin erikseen polyuretaanimuottiin. Betonimassassa käytettiin valkosementtiä ja hieman sinistä pigmenttiä.

Heidi Joronen, Erika Koskela, Markus Haapala, Henna Salminen

Paviljonki valettiin teräs- ja vanerimuottiin. Betonimassa tehtiin harmaaseen sementtiin.

Maisa Johannson, Luis Felgueroso, Iirsi Moisio, Kaisla Koskela, Essi Salmi

Allasmainen paviljonki valettiin valkobetonista.

Noora Varonen, Emmi Löppönen, Ilmari Peltola, Sirre Kronlöf, Miro Saari

Aistipaviljonki kohoaa veden ylle jylhänä kuutiona, jonka poikkeuksellisesti kaareutuvat alanurkat johdattelevat kulkijan puoleensa. Kolossin sisältä paljastuu punainen kupoli, jonka sisällä kaiut ja vedenpinnan heijastamat valonsäteet vetävät kokijan omaan suljettuun todellisuuteensa. Kaksoisluonteiset pyöreät ja suorat muodot ovat hillityssä harmoniassa niin ulko-, että sisäpuolella. Ulkotahkojen pinnat ovat tumman rosoiset, vienojen punaisten juovien laikuttamat. Tämä epäpuhtaus luo luonnollisuutta rikkoen kuution abstraktia täydellisyyttä, joka muuten pysäyttävänä vastaantulijana saattaisi olla uhkaava ilmestys. Lisäksi myönteisesteettinen kaaos on pragmaattisessa mielessä ajan hampaan nakerruksen kestävä tehden vääjäämättä aiheutuvat eroosion leimat huoltovapaaksi osaksi kokonaisuutta. Työssä on käytetty harmaata sementtiä ja eri väripigmenttejä.

Niina Isokääntä, Eve Lemmelä, Kaisa Savolainen, Andrea Puscasu, Nana Munck

Rantaveteen sijoittuva paviljonki tarjoaa ympärivuotisen kokemuksen alueella kulkijoille. Valo läpäisee paviljongin katon yhdestä aukosta, luoden veteen heijastuessaan paviljongin sisäpinnoille valoilmiön. Betonivalun muotti valmistettiin muotoon jyrsitystä vaahtomuovista. Muotin pinnan vuorasimme sileällä teipillä, jonka seurauksena saimme aikaan kiiltävän pinnan paviljongin sisälle. Valu ja ulkopinnan rosoisuus syntyi taputtelemalla, ja aukotus onnistui sopivalla metalliputken palalla.

Saga Luhtala, Pietu Ruska, Aap0 Olkkonen, Ivan Korhonen, Lenni Uusipaikka

Paviljonkimme aistikokemuksista tärkeimmäksi valitsimme vanhan honkapuukujan päässä sijaitsevan metsäalueen maanpohjan ja sen kasvillisuuden. Suunnitteluprosessin jälkeen lähdimme rakentamaan muotteja vesivanerista ja jokainen seinä, katto ja pilari valettiin omaan muottiinsa. Betoniseoksessa käytimme muottibetonia ja vettä. Osien kiinnittäminen onnistui valun aikana asennettujen muovisten tappien sekä naulojen avulla.

Salla Vapaavuori, Liina Helenius, Julia Karjalainen, Tiia Laitila, Pinja Rantonen

Paviljonki valettiin vanerilevyistä tehtyihin muotteihin. Pintatekstuureissa on käytetty sileitä ja eri tavoin hierrettyjä tai muovikalvolla paineltuja pintoja.

Tom Henriksson, Sofia Lemetti, Errika Rossi, Ilari Kohtamäki, Anssi Majamäki

Yhdessä suunnitellusta kattorakennelmasta tehtiin digitaalinen muottimalli. Se jyrsittiin CNC-laitteella polyuretaanilevyistä kootusta kuutiosta. Muottiin laitettiin ensin betonia, sitten kanaverkkoa ja taas betonia taputellen pintaan. Astuinkivien muottien mallina toimi puunoksat, joiden ympärille sulatettiin punavahaa. Punavahamuoteilla tehtiin useita valuja. Käytimme kattorakennelmassa ja astuinkivissä valkoista sementtiä, hienoa valkoista kiviainesta ja sinistä pigmenttiä. Sora värjättiin tummansiniseksi.

Salla Turkki, Elisa Koivisto, Elina Nieminen, Iiris Ruokolainen, Ilona Lintinen

Mallin valumuotti tehtiin vanerista ja sisätilojen muotit styroksista. Ulkopintaan luotiin tekstuuria rypistetyllä voimapaperilla, kun taas kontrastina sisätilan pallomuotista tehtiin mahdollisimman sileä. Paksuja seiniä keventävät styroksipalaset betonin sisällä. Betoniseoksessa käytettiin harmaata sementtiä, tummaa kiviainesta, sekä mustaa pigmenttiä.

Artikkeliin liittyviä aiheita