Ilmastoselvitys on vain kerto- ja yhteenlaskua

Ilmastoselvityksen laatiminen on päästölaskentaa, jossa ei ole sinänsä mitään uutta. Se on elinkaarilaskentaa, jolla on pyritty ”maailman sivu” kuvaamaan rakennuksen ympäristövaikutuksia pidemmältä, yleensä koko laskennallisen elinkaaren ajalta. Kyseessä on siten periaatteessa vain yksi tapa pyrkiä suitsimaan haitallista osaoptimointia, joka lienee tuttu käsite kaikille optimointia missään muodossa harrastaneille.

Ilmastoselvityksen ”äidit” ja ”isät” ovat selittäneet, että ilmastoselvityksessä ei ole sinänsä mitään monimutkaista. Siinä lasketaan rakentamisessa tarvittavien materiaalien massat ja kerrotaan ne kunkin tuotteen ominaispäästöllä. Kun nämä osaset summataan yhteen, on työläin ja monimutkaisin paketti eli rakennustuotteiden päästöt tiedossa.

Ollakseen elinkaarilaskelma, rakennustuotteiden päästösummaan on toki lisättävä vielä muun muassa rakentamisen ja rakennuksen käytönaikaiset energiankulutuksen päästöt, jotka lasketaan vuosittain alenevan ominaispäästöskenaarion mukaisesti. Lisäksi mukaan tarvitaan tietysti elinkaaren aikana uusittavien rakennusosien päästöt, rakennusosien purkamisen ja jätteenkäsittelyn päästöt, sekä tuotteiden kuljetuksen päästöt rakentamisen ja purkamisen ajalta.

Oman mausteensa laskelmiin tuo rakennuksen ja rakennuspaikan välinen rajanveto, jossa on kosolti pohdittavaa ainakin vähänkin monimutkaisemmissa hankkeissa.

Edellisten lisäksi on selvää, että laskentaan liittyy paljon spekulaatiota esimerkiksi kuljetusmatkoista, rakennustuotteiden elinkaaresta ja teknologioiden kehittymisestä rakennuksen elinkaaren aikana. Onneksi nämä arvot on valmiiksi taulukoitu siistiin muotoon niin, että laskijan ei tarvitse vaivata näillä asioilla aivosolujaan.

Mikä on jäänyt kertomatta, on että ilmastovaikutukset sisältävät tosiasiassa myös toisen kertolaskun. Siis sen, jossa rakennuksen pinta-ala kerrotaan neliömetrille kuluvien rakennustuotteiden määrällä. Tämä kertolasku vain ei tule koskaan näkyväksi, koska päästösumma jaetaan lopuksi pinta-alalla, koska ilmastoselvityksen lopputulos esitetään pinta-alayksikköä kohti.

Tällä piiloon jäävällä kertolaskulla on kuitenkin merkityksensä. Se vaikuttaa lopputulokseen esimerkiksi silloin, jos rakennusta yritetään toteuttaa tavalla, joka ei ole sille luonteenomainen. Tällöin tilat voidaan joutua suunnittelemaan rakenteiden ehdoilla, eikä päinvastoin, kuten normaalisti tehdään. Ja tämän seurauksena syntyy helposti niin sanottuja hukkaneliöitä, eli tosiasiassa tarpeetonta pinta-alaa, jota ei tarvitsisi rakentaa ollenkaan, jos käytössä olisivat optimaaliset rakenteet ja materiaalit.

Kun päästöt esitetään neliömetriä kohti, laskelma on tunnoton sille, onko tilaa käytetty tehokkaasti vai tuhlaillen. Itse asiassa tehokkaassa rakennuksessa ominaispäästö voi olla helposti jopa korkeampi, kun jakavia neliömetrejä on vähemmän.

Kuten tiedämme, betonista pystytään toteuttamaan rakenteet tilojen ehdoilla, eikä hukkaneliöitä tarvitse rakentaa. Ja kun vähähiilisen betonin käyttöönoton jälkeen eri materiaaleista rakennettujen rakennusten elinkaaripäästöissä on vain ykkösprosenttien ero, tilaajia kannattaa muistuttaa siitä, että laskennallinen ilmastopäästö ei huomioi hukkaneliöitä, eikä siten kerro lopullista totuutta eri ratkaisujen todellisesta ilmastokuormituksesta, edes elinkaaren pituudeltaan samanlaisten rakennusten tapauksessa.