AJANKOHTAISTA | 21.4.2023
Miksi piha kannattaa ottaa osaksi taloyhtiön korjaussuunnitelmaa?

AJANKOHTAISTA | 21.4.2023
Kun pihaa joudutaan kaivamaan auki esimerkiksi putkiremontin tai sähköautojen latauspisteiden asentamisen yhteydessä, kannattaa samalla kerralla suunnitella muutkin kaivuita vaativat pihan kunnostustarpeet, jolloin vältetään ylimääräiset kalliit kaivuutyöt. Samalla kannattaa miettiä nykyvaatimusten mukaisiksi myös pihan vedenhallinta, turvallisuus ja esteettömyys. Kun piha-alueen rakentamisen ja korjaamisen otetaan osaksi taloyhtiön korjaussuunnitelman, saadaan piha-alueet osaksi budjettikokonaisuutta.
– Piha-alueen ottaminen osaksi korjaussuunnitelmaa on nouseva trendi. Monet taloyhtiöt ovat jo huomanneet, että laadukkaat ja hyvin toimivat piha-alueet nostavat myös yhtiön arvoa. Tätä suuntausta tukevat myös aikaisemmat tutkimukset*, toteaa Rakennustuoteteollisuus RTT Ry:n tuoteryhmäpäällikkö Tiina Kaskiaro.
– Kevään yhtiökokoukset tekevät tästä aiheesta jälleen erittäin ajankohtaisen.
Kotimaiset pihakivivalmistajat ovat avanneet taloyhtiöiden pihoihin keskittyvän sivuston: taloyhtiopihat.fi. Sivustolta saa hyödyllistä tietoa esimerkiksi hulevesien hallinnasta, esteettömyydestä tai sähköautojen latauspisteiden tai niiden valmiuden rakentamisesta.
– Kun piha rakennetaan uudestaan, kannattaa miettiä myös pinnoitteen toiminallisuutta. Kestävä ja muunneltava kivipinnoite on aina järkevä valinta. Parhaimmillaan se toimii samalla vaikkapa hulevesien imeytyksessä. Myös hulevesien hallinta on taloyhtiön vastuulla, Kaskiaro muistuttaa.
– Huolellinen suunnittelu on tärkeää turvallisen ja helppohoitoisen pihan luomiseen. Onnistuneeseen lopputulokseen vaikuttaa myös hoidon ja ylläpidon helppous. Kun piha on mukana taloyhtiön lakisääteisessä viiden vuodenkorjaussuunnitelmassa, yhtiö voi hallita kokonaisuutta parhaalla tavalla.
Tilanteita, jolloin taloyhtiöpihan suunnittelu on ajankohtaista
Infomateriaali yhtiökokouksia varten
Taloyhtiopihat.fi sivulta voi ladata tai tulostaa esitteen yhtiökokouksien infopaketiksi.
Suora linkki esitteeseen löytyy tästä >>
* Lähde: Kiinteistövälittäjille tehdyt kyselytutkimukset, Sp-Kodin kenttäkysely, 2017 ja Inari Jansson, Viheraluerakantajat ry, 2010.
Teksti: Marja Bruun
Lisätietoja:
Tiina Kaskiaro
Tuoteryhmäpäällikkö, rakennusmateriaalit, Rakennustuoteteollisuus RTT Ry
p. +358 50 466 0297
e-mail: tiina.kaskiaro@rt.fi
Sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Keräämme myös anonyymiä tietoa sivuston käytöstä, jotta voimme tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Voit kuitenkin estää tietojen keräämisen Kävijämittaus ja analytiikka -painikkeesta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!