AJANKOHTAISTA | 4.10.2022

Ruduksen vähähiiliset CEVO-pihakivet

Ruduksen vähähiiliset CEVO-pihakivet
Kankaanpään liikuntakeskuksen sisäänkäynnin kiveyksessä on yhdistetty betoni- ja luonnonkiviä. Kuva: Rudus Oy

Uusien CEVO-pihakivien myötä tehtiin merkittävä harppaus kohti päästöttömiä pihakiviä: CEVO-pihakivien päästövähennys on 57 % verrattuna vuonna 2020 valmistettuihin tuotteisiin. Tähän on päästy käyttämällä CEVO-kivissä sementtiä hyvin vähän, juuri sen verran, että niitä voidaan betonikiviksi kutsua. Sementti on korvattu muilla vähäpäästöisillä sideaineilla, joiden ansiosta myös tuotteen lujuus- ja muut ominaisuudet ovat vastaavat kuin tavanomaisilla pihakivillä.

CEVO-pihakivien ero perinteisiin pihakiviin on käytännössä pelkästään hyvin pienet CO2-päästöt. Jos CEVO-pihakiven halkaisee, on halkaistun pinnan sävy hieman vihertävä. Muuta eroa kiven asentaja tai käyttäjä ei huomaa. CEVO-kivien julkisivupinta ei eroa mitenkään tavanomaisista pihakivistä. Samoin tuote on laatuominaisuuksiltaan täysin tavanomaista kiveä vastaava.

Betonisia pihakiviä käytetään Suomessa noin kaksi miljoonaa neliömetriä vuodessa. Suuret volyymit yhdistettynä betonin sideaineena käytettävän sementin valmistusprosessissa vapautuvaan hiilidioksidiin tarkoittaa sitä, että potentiaali hiilidioksidipäästövähennykseen on merkittävä. Kotimaisen ja kansainvälisen kehitystyön tuloksena Ruduksella on onnistuttu vähentämään pihakivien hiilidioksidipäästöjä lähes 60 % vuoden 2020 tuotantoon verrattuna.

Vähähiilisiä tuotteita kehittäessä yhdistyy hienosti sekä henkilökohtainen että yhtiötason arvomaailma. Maisematuotteiden markkinajohtajana meillä on oikeasti avaimet hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ja suunnan näyttämiseen, toteaa maisematuotteiden tuoteryhmäjohtaja Antti Sirén.

CEVO-pihakivet vastaavat sekä laadullisesti että ulkonäöllisesti tavallisia pihakiviä. Kuva: Rudus Oy

CEVO-kivet saatavilla tilauksesta

Ensimmäinen kohde CEVO-pihakivillä on valmistumassa Kankaanpään liikuntakeskukseen. Toistaiseksi CEVO-pihakiviä valmistetaan asiakkaille tilauksesta. Jatkossa markkinakysynnän kasvaessa CEVO-tuotteita lisätään myös varastovalikoimaan.

CEVO-kivet valmistetaan CEVO-betonista, jota tällä hetkellä voidaan käyttää kaikissa Orimattilan betonituotetehtaalla valmistettavissa kivimalleissa ja tuoteluettelon mukaisissa väreissä. Värilliset kivet valmistetaan läpivärjättyinä. Toimitusaikalupaus on 4–6 viikkoa tilauksesta.

CEVO-pihakiven hinta on linjassaan tälläkin hetkellä valikoimaan kuuluvien eri tavoin pintakäsiteltyjen tuotteiden, kuten hiekkapuhallettujen, antiikkikäsiteltyjen ja pestypintaisten, kanssa. CEVO-kiven hinta tavalliseen sileäpintaiseen peruskiveen verrattuna ei ole merkittävästi korkeampi. – Uskon, että tuote on monella tapaa houkutteleva vaihtoehto, ja kun haetaan ratkaisua ympäristökestävään rakentamiseen, Antti Sirén toteaa.

Lähtökohtana oli saavuttaa kunnon harppaus betonin hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi – CEVO-pihakivien päästövähennys on 57 % verrattuna vuonna 2020 valmistettuihin tuotteisiin.

Kunnianhimoisen kehitysprojektin jälkeen valmiina kaupalliseen tuotantoon

Vähähiilisyyteen liittyvän kehitysprojektin lähtökohtana oli saavuttaa kunnon harppaus betonin hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi. Projekti käynnistyi pari vuotta sitten ja kehitystyötä on tehty sekä kotimaassa että kansainvälisesti yhteistyössä emokonserni CRH:n kehityslaboratorioiden kanssa.

– CRH on maailman johtava rakennustuotekonserni ja on ollut etuoikeus saada toimia aktiivisena osana sen kehitystoimintaa. Hienoa on ollut havaita Ruduksen korkea tekninen ja prosessiosaaminen. Tietotaito ei ole suinkaan liikkunut ainoastaan ulkomailta Suomeen, vaan kehitystyö on ollut aidosti monisuuntaista, iloitsee Antti Sirén.

Aktiivisen laboratorioissa toteutetun kehitystyövaiheen myötä siirryttiin pienimuotoisten koe-erien valmistamiseen tehtailla, joissa tuotteiden ominaisuuksia ja valmistettavuutta seurattiin tarkasti. – Nyt olemme saavuttaneet jo normaalin teollisen tuotannon tason. Voimme valmistaa suuriakin CEVO-pihakivieriä tilauksesta asiakkaillemme, Sirén lupaa.

CEVO-kivien julkisivupinta ei eroa tavanomaisista pihakivistä. Myös laatuominaisuudet ovat täysin tavanomaista kiveä vastaavat.

Eroa CEVO-kiven ja tavanomaisen pihakiven välillä kivien asentaja tai käyttäjä ei huomaa. Kuva: Rudus Oy

Vähähiilisyyden taustalla useita toimenpiteitä

– Aloitimme CO2-päästövähennystoimenpiteet tehtaillamme jo useita vuosia sitten. Useimmiten CO2-vähennykset ja energian säästö kulkevat käsi kädessä ja nyt poikkeuksellisina aikoina tuntuu hyvältä, että energian säästötoimenpiteitä on tehty pitkäjänteisesti vuosien ajan, Sirén kiittelee ja jatkaa: – Tehtailla on käytössä useita sähkötrukkeja, tuotanto- ja toimistorakennusten lämmitysjärjestelmiä on uusittu, fossiilisista polttoaineista on siirrytty uusiutuviin mm. kiinteistöjen lämmityksessä ja valaisimet vaihdettu led-tekniikkaan. Kannustamme myös sopimuskumppaneitamme toimimaan vastuullisesti ja uudella vähäpäästöisellä kalustolla. Tämä koetaan tärkeäksi osaksi asiakaskokemusta ja Rudus Formento -pihakivibrändiä.

Vuosien ajan reseptioptimoinnilla on otettu askeleita kohti vähähiilisyyttä: ensin vähentämällä sementin käyttöä ja sen jälkeen vaihtamalla merkittävästi vähäpäästöisempiin sementtilaatuihin. Näillä toimenpiteillä päästövähennyksissä yllettiin noin 15 % luokkaan jo ennen CEVO-tuotteiden valmistusta.

Lisätietoja:
Iia Suikki, markkinointipäällikkö, maisematuotteet
puh. 020 447 4660
iia.suikki@rudus.fi