AJANKOHTAISTA | 2.9.2024

VaBe Oy Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun voittoon

VaBe Oy Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun voittoon
Kuvassa vasemmalta: Mikko Koskinen, Parma Oy, Mikko Vasama, Rudus Oy, Markus Lehtinen, VaBe Oy, Mikko Isotalo, Lujabetoni Oy, Teemu Teno, Rakennusbetoni- ja Elementti Oy. Kuva: Maritta Koivisto

Betoniteollisuuden neljättätoista kertaa käydyn työturvallisuuskilpailun voiton nappasi VaBe Oy:n 4. tuotantolinja. Kilpailun voittajalle luovutettava kultainen kypärä asetettiin toimitusjohtaja Markus Lehtisen päähän Betoniteollisuuden Kesäseminaarissa Kalastajatorpalla Helsingissä perjantaina 30.8.2024.

Kilpailun tuomaristo näkee, että voittajatehtaan palkitsemisen taustalla on yrityksessä tehty erittäin sinnikäs ja tuloksekas kehittämistyö. VaBe tuli mukaan kilpailuun vuonna 2013 ollen alkuvuosina tulostaulukon peränpitäjiä. Vuosi vuodelta VaBe kipusi ylös tuloksissa saavuttaen lopulta vuonna 2019 elementtitehtaiden kärkisijan. Tuolloin eväät eivät kuitenkaan riittäneet vielä koko kilpailun voittoon saakka, toteaa kilpailun kolmihenkisen tuomariston puheenjohtaja, Betoniteollisuus ry:n toimitusjohtaja Jussi Mattila.

Tuomaristo uskoo, että tehtaan menestymisen keskeisiä avaimia on turvallisuustavoitteiden monipolvinen kytkeminen työntekijöiden palkitsemiseen ja asetettujen tavoitteiden toteutumisen taajaan toistuva mittaaminen.

Tehtaan turvallisuuteen tekemistä panostuksista kertoo myös työntekijöiden käyttöön hankitut eksoskeletonit eli päälle puettavat tukirangat, joita voidaan käyttää fyysisen kuormituksen keventämiseen rasittavimmissa työtehtävissä, toteaa tuomariston jäsen, Etelä-Suomen Aluehallintoviraston ylitarkastaja Ville Lappalainen.

Voittajatehdas saavutti myös koko kilpailun parhaat tulokset sekä turvallisuusjohtamisessa ja kilpailuvuoden teemana olleessa pölyntorjunnassa, kertoo tuomariston jäsen, työympäristöasiantuntija Tapio Jääskeläinen Rakennusliitosta.

Olemme äärimmäisen kiitollisia huomiosta, jonka perheyrityksemme on saanut työturvallisuuden eteen tekemästään pitkäjänteisestä työstä, jota entistä nöyrempinä jatkamme, kertoo VaBe Oy:n toimitusjohtaja Markus Lehtinen. On myös mahtavaa osoittaa, että työturvallisuuden merkittävässä parantamisessa on mahdollista onnistua myös pk-yritystasolla, ilman suurta hallintoa, kun yrityksen tärkein voimavara eli henkilöstö on asiaan sitoutunut. On ollut myös upeaa, että yrityksemme kaikki tuotantolinjat ovat olleet varsin tasaisia kilpailussa ja kaikki aivan kärjen tuntumassa.

Vaikka alkuvuosien tuloksemme kilpailussa eivät olleet kovin mairittelevia ja kilpailuun osallistumisen mielekkyyttä meilläkin kyseenalaistettiin, on kilpailu ollut merkittävässä roolissa, jotta jatkuvan parantamisen malli työturvallisuudenkin saralla on yrityksessämme saatu toteutettua. Valitettavasti alan pk-yrityksistä olemme kilpailussa kuitenkin vähemmistössä ja kannustammekin kaikkia osallistumaan kilpailuun ja läpivalaisemaan toimintansa työturvallisuuden saralla, se on aitoa vastuullisuutta alamme työntekijöistä, sanoo Markus Lehtinen.

Pääpalkinnon jakamisen yhteydessä luovutettiin myös kunniakirjat kilpailun sarjavoittajatehtaille. Nämä kunniakirjat vastaanottivat Ruduksen Ristikiven betonituotetehdas Tuusulasta ja niin ikään Ruduksen Kivikon valmisbetonitehdas Helsingistä.

Kunniakirjan saivat niin ikään turvallisuustasoaan eniten parantaneet tehtaat, jotka olivat tällä kertaa elementtitehtaiden sarjassa Consolis Parman Nurmijärven ontelotehdas, tuotetehtaiden sarjassa Rakennusbetoni- ja Elementti Oy:n tehdas Hollolasta ja valmisbetonitehtaiden sarjassa Lujabetonin Muuramen tehdas.

Taustatietoa Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailusta

Betoniteollisuuden valtakunnallinen työturvallisuuskilpailu on järjestetty vuosittain vuodesta 2009 alkaen, poikkeuksena vuosi 2020, jolloin kilpailu jouduttiin perumaan koronapandemian takia. Kilpailu käytiin yhteensä 60 tuotantolaitoksen kesken kolmessa eri sarjassa: elementtitehtaat (39 tehdasta), valmisbetonitehtaat (8 tehdasta) ja betonituotetehtaat (10 tehdasta). Lisäksi kisaan osallistui vierailija- ja sparrausroolissa Finnsementin kolme tehdasta.

Kilpailussa kukin tehdas pisteytettiin Elmeri+-järjestelmän mukaisen turvallisuusmittauksen, tapaturmataajuuden ja tapaturmapoissaolojen sekä työntekijöille tehdyn turvallisuuskulttuurikyselyn perusteella. Tuotantolaitosten turvallisuustason auditoinnin ja mittaukset toteutti Tapaturva Oy Juha Merjaman johdolla. Kolmihenkinen tuomaristo valitsee kokonaiskilpailun voittajan sarjavoittajien joukosta tehdaskäyntien ja tehtaan henkilökunnan haastattelujen pohjalta.

Kilpailun tuomariston muodostivat työympäristöasiantuntija Tapio Jääskeläinen Rakennusliitosta, ylitarkastaja Ville Lappalainen Etelä-Suomen Aluehallintovirastosta ja toimitusjohtaja Jussi Mattila Betoniteollisuus ry:stä.

Työturvallisuuskilpailun tavoitteena on ollut Betoniteollisuus ry:n jäsenliikkeiden työturvallisuustyön motivaation kohottaminen, hyväksi todettujen turvallisuuskäytäntöjen levittäminen ja yritysten turvallisuudesta vastaavien henkilöiden kannustaminen.

Lisätietoja:

Jussi Mattila
Toimitusjohtaja
Betoniteollisuus ry
Puh. 0400 637 224

Markus Lehtinen
Toimitusjohtaja
VaBe Oy
Puh. 050 330 9112

Juha Merjama
Toimitusjohtaja
Tapaturva Oy
Puh. 040 752 5247