Halvalla saa halkeamia

Betoni ei oikein osaa kommunikoida muuten kuin halkeilemalla. Suuremmat halkeamat on myös helppo havainnoida. Monet vaurioitumismekanismit vaativat syntyäkseen aikaa, siksikin betonin halkeilu on usein ensimmäinen signaali betonirakenteen ongelmista.

Betonin halkeamiseen voi olla monenlaisia syitä: ylikuormitus, alimitoitus, kovettumisen aikainen tärinä, liian nopea kuivuminen tai ihan vaan betonin kutistuminen. Juurisyitä ovat usein kiire, pyrkimys rahan säästöön, välipitämättömyys, pahimmillaan jopa tietämättömyys.

Monet ajattelevat, että kuitubetoni ei sovi lattiamateriaaliksi, koska haljenneista kuitubetonilattioista puhutaan paljon. Kyse saattaa olla vahvistusharhasta. Varsinainen syy löytynee kuitenkin lattian tilaajista: valitaan se lattiaurakoitsija, joka tekee lattian halvimmalla hinnalla. Jos lattia on halpa, se ei tyypillisesti ole riittävän paksu kuormitukseen nähden ja kuituakin on vähän.

Raja tarpeellisen ja tarpeettoman säätelyn välillä on hankala. Kaikki osapuolet haluavat eroon turhasta sääntelystä, mutta samaan aikaan moni tilaaja ei ymmärrä, miten suunnittelua ja osaamista täytyy ohjata, jotta saa riittävän hyvän rakenteen.

Rakentamislaki määrittelee, että ”rakennuksen on täytettävä olennaiset tekniset vaatimukset siihen yleisesti ennakoitavissa oleva kuormitus ja rakennuksen käyttötarkoitus huomioon ottaen.” Laki ja asetukset antavat vielä tarkempiakin määräyksiä, mutta silti suurin osa käytännön tasolle menevistä asioista on julkaistu vain ohjeina: joko standardeina tai järjestöjen ohjeina.

Teräskuitubetonin osalta tällainen käytäntö on mahdollistanut teräskuitubetonilattioiden villin lännen, jossa osa lattioista on tehty liian ohuina ja liian vähällä kuidulla. Betoniyhdistyksen ohje on olemassa, mutta sitä ovat noudattaneet vain siihen halukkaat. Harvemmin tilaaja on ymmärtänyt vaatia ohjeen noudattamista euron kiilto silmissään.

Lainsäädännön toinen ongelma on, että se puuttuu mitoittamiseen vain asettamalla alarajan. Ylärajaa ei ole asettanut kukaan. Järjettömät suunnitteluaikataulut ja suunnittelun hintojen polkeminen ovat johtaneet joskus myös ylimitoitukseen. Suunnittelija joutuu kiireessä suunnittelemaan rakenteita, jotka ovat varmasti tarpeeksi kestäviä. Periaatteessa rakennuksen hiilijalanjälkiraja voisi pitää tätä kurissa, mutta nyt lausunnolla oleva asetus ei taida tähän oikein purra.

Suomessa on tilaajia, jotka todella tietävät mitä tekevät: ymmärtävät kokeneen suunnittelijan, suunnitteluun käytetyn ajan ja ennen kaikkea suunnittelunohjauksen merkityksen, pidemmän käyttöiän ja muuntojoustavuuden tuoman lisäarvon rakennukselle ja valitsevat vastuullisesti toimivat urakoitsijat alihankintaketjuihin kohdistuvine rajoituksineen.

Kuitubetoninkin osalta tilanne paranee parin vuoden kuluessa. Toisen sukupolven eurokoodi asettaa yhteiset vaatimukset myös kuitubetonille ja ympäristöministeriö antanee niihin liittyvät tärkeimmät varmuuteen liittyvät kertoimet myös asetuksina. Sitten nähdään, miten tilanne muuttuu.