Miten selittää kilpailua?

Suomi on ollut markkinatalousmaa jo pitkään. Markkinataloudella itse ymmärrän, että yhteiskunnan toiminnot perustuvat pääosien kaupallisuuteen, eli toimintatapaan, jossa menestyjät seuloutuvat markkinoilla käytävän kilpailun kautta. Toimijat – käytännössä yritykset – kehittävät erilaisia tavara- tai palveluhyödykkeitä ja saavat vapaasti tarjota niitä markkinoille, eli asiakkaille, tyydyttämään näiden moninaisia tarpeita. Tämä tapa pyörittää yhteiskuntaa on niin läpisyöpynyt kulttuurimme, että emme osaa juuri edes kuvitella muuta. Kilpailu on ulotettu jopa sellaisiin paikkoihin, johon se ei kovin hyvin edes sovi, kuten rakennusten suunnittelupalveluihin tai yliopistokoulutukseen.

Kilpailuun perustuvalla markkinataloudella on puolellaan lukuisia merkittäviä etuja. Ehkä tärkein on, että kilpailu luo yrityksille motiivin innovoida ja kehittää. Jos sitä ei tee itse, joku toinen tekee, ja vie markkinat paikoilleen jämähtäneen nenän edestä. On koko yhteiskunnan etu, että elinkeinoelämän intressi on kilpailla ja kehittää samalla toimintaansa täysin oma-aloitteisesti ja omalla kustannuksellaan. Näin tuotteet kehittyvät ilman yhteiskunnalta tarvittavaa panosta yhä edullisemmiksi ja asiakkaita paremmin palveleviksi. Itsestään selvää on, että tässä järjestelmässä asiakkaalla myös säilyy valinnan vapaus hankkia tuote tai palvelu juuri tarkalleen omien preferenssiensä mukaisesti.

Vaikka kilpailuun perustuva markkinatalous on läpäissyt jokseenkin koko yhteiskuntamme niin perusteellisesti, että emme sitä aina edes huomaa, rakennusmateriaalien välinen kilpailu koetaan monesti kiusallisena. Asia nousee esille aina silloin tällöin ja on pohdituttanut minua paljon. Mikä materiaalien välisessä kilpailussa oikein mättää?

Pohdinnan voi aloittaa siitä, että kilpailu on rakennusalalla sisäänrakennettua. Rakennustuoteteollisuuden yritykset kisaavat joka ikinen arkipäivä keskenään siitä, kuka valitaan toimittamaan tuotteet, olivatpa ne sitten puuta, terästä, betonia, lämmöneristettä tai mitä tahansa materiaalia. Vain hyvin marginaalisia eriä hankitaan ilman kilpailuttamista. Siksi kilpailun ei pitäisi olla vierasta kellekään alalla toimivalle. Rakennusmateriaalit tuntuvat olevan jonkinlainen erikoistapaus, sillä esimerkiksi vähittäiskaupan keskusliikkeiden tai poliittisten puolueiden välistä avointa kilpailua ei pidetä ollenkaan paheksuttavana, vaan pikemminkin päinvastoin.

Vai onko niin, että kyse ei olekaan kilpailusta sinänsä vaan siitä, siihen liittyvä argumentointi koetaan kiusallisena? Ainakin on suhteellisen helppo tunnistaa, että kilpailevan tuotteen tai ratkaisun epäkohtien esille tuomista tai mustamaalaamista, olipa kyse mistä tuotteista tai palveluista tahansa, ei pidetä suomalaisessa tapakulttuurissa fiksuna. Tästä syystä Betoniteollisuus ry:ssä on päätetty jo toistakymmentä vuotta sitten, että keskitymme viestinnässämme omien vahvuuksiemme esilletuomiseen. Herkkyys kilpailijoiden tuotteista argumentointiin on kuitenkin kehittynyt niin hienoviritteiseksi, että esimerkiksi betonin hyvän palonkestävyyden esille tuominen koetaan ajoittain biopohjaisten materiaalien moittimisena.

Onko materiaalikilpailun hyväksyttävyydelle tehtävissä mitään? No ainakin kilpailun hyväksyttävyyden edellytys on, että sen on oltava avointa ja rehtiä. Faktoissa on pitäydyttävä ja omiin vahvuuksiin on keskityttävä. Mutta mitä muuta? Jos sinulle nousee ajatuksia tähän liittyen, olen pelkkänä korvana.