Priimaa tuppaa tulemahan?

Rakentamisen laatu on monen kansalaisen ”iholla”. Tämä on ymmärrettävää, sillä vietämmehän lähes kaiken aikamme rakennetussa ympäristössä. Samoin hyvin merkittävä osa tuloistamme ohjautuu erilaisiin rakentamisen hyödykkeisiin, joko suoraan tai epäsuorasti. Asuminen on useimmille talouksille suurin yksittäinen kuluerä. Tämän päälle tulee veronmaksajilta kerätyillä varoilla rakennettu ja ylläpidettävä rakennuskanta ja infrastruktuuri, joka toimittaa meille sähköt ja vedet, ja hoitaa jätteet pois silmistämme, ja mahdollistaa paljon, paljon muutakin.

Rakentamisen laatua on pyritty edistämään yhteiskunnan toimin aktiivisesti ainakin viimeiset 30 vuotta. Tänä aikakautena rakentajien ja rakennuskantaa ylläpitävien toimijoiden käyttöön on laadittu luultavasti tuhansia erilaisia määräyksiä ja ohjeita, joita noudattamalla rakentamisen pitäisi tuottaa aiempaa
parempaa laatua. Monet näistä asiakirjoista lienevät meille kaikille niin tuttuja, että ei taida maksaa palstatilaa luetella edes muutamaa esimerkiksi.

Betonista rakennetaan monenlaista, alkaen aivan tavanomaisista arkipäivän rakenteista ja päätyen monumentteihin ja valtaviin infrarakenteisiin, ja kaikkea siltä väliltä. Nämä rakennuskohteet voidaan jakaa rakentamisen sääntelyn ja ohjeistuksen suhteen kahteen kategoriaan, talorakenteisiin ja infrarakenteisiin. Tosin tämä raja ei ole välttämättä veitsellä leikatun terävä.

Nämä kaksi ryhmää eroavat toisistaan monilla tavoilla, joista yksi on sääntelyn yksityiskohtaisuus.

Infrarakentamisessa tilaava ja omistava viranomaistaho on toteuttanut jo vuosikymmeniä hyvin tarkkaa sääntelyä ja laadunohjausta. Varsinkin betonimassan laadulle on olemassa hyvin yksityiskohtaisia sääntöjä koostumusvaatimuksineen, P-lukulaskelmineen sekä ennakko- ja tasokokeineen. Näillä pyritään varmistamaan betonin haluttu laatu. Tämän lisäksi työmailla valetaan niin sanottuja työmaakoekappaleita, joilla pyritään varmistamaan, että tehtaalla testattu betonimassa täyttää asetetut vaatimukset, myös kuljetuksen ja pumppauksen jälkeen. Muotti-, raudoitus- ja valutyölle sekä jälkihoidolle on niin ikään yksityiskohtaiset ohjeistukset.

Vaikka myös talonrakentamisessa toteutetaan hyvin vaativia rakenteita, materiaaleja ja rakentamista koskevat ohjeet ovat paljon yleispiirteisemmät. Betonimassan ominaisuuksista vastaa valmistaja ilman ennakkovarmistelua, ja betonin lujuus todetaan tehtaalla tehtävin kokein, toki kolmannen osapuolen varmentamana. Työmaakoekappaleiden valmistamisesta on luovuttu jo vuosikymmeniä sitten. Käytännön työmaatyötä sääntelevät ja ohjaavat lähinnä alan standardit ja yhdistystason ohjeet.

Määräysten ja ohjeistusten yleispiirteisyydestä huolimatta talonrakentamisessa ei ole juuri törmätty betonirakentamisen laadun suhteen sellaisiin ongelmiin, että ne olisivat keränneet paikallista laajempaa huomiota, jos sitäkään. Sen sijaan yksityiskohtaisesti säännellyssä ja ohjeistetussa infrarakentamisessa näitä on ikävä kyllä esiintynyt.

Voisiko tämän epäloogiselta kuulostavan tilanteen taustavaikuttimena olla se, että määräysten ja oheistusten yksityiskohtaisuus ja monilukuisuus on vaikeuttanut hankeorganisaatiota näkemästä ”metsää puilta”. Yksityiskohtainen sääntely on saattanut kohdistua, ja aivan ymmärrettävistä syistä, sellaisiin seikkoihin, joita on helppoa tai ylipäätään mahdollista säädellä paperilla. Olisiko niin, että nämä lukuisat yksityiskohdat ovat vieneet liiallisessa määrin huomiota laadun kannalta jopa huomattavasti oleellisemmilta asioilta, joita on vaikeampi kontrolloida paperilla?

Vanha kansa tiesi, että paras on hyvän pahin vihollinen. Huippulaadun tavoitteleminen voi käytännön elämässä johtaa siihen, että tuloksena ei synny edes tavallista. Toinen vanha sanonta tietää, että ”tavallista tavotellahan, mutta priimaa tuppaa tulemahan”. Olisikohan kuitenkaan enää nykyään näin, ainakaan muualla kuin Pohjanmaalla.