Ruma ankanpoikanen

Betoni on ollut poliittisessa mielessä viimeiset parikymmentä vuotta ”materia non grata” – ei toivottu materiaali, ainakin jossain määrin. Betonirakentaminen tai sen kehittäminen ei ole juuri kerännyt kirjauksia sen enempää puolue- tai hallitusohjelmiin kuin yhteiskunnallisiin hankkeisiinkaan, kuin ehkä esimerkkinä materiaalista, joka pitäisi korvata jollain toisella tai ainakin kierrättää nykyistä fiksummin.

Poliittisesta statuksestaan huolimatta betonia on käytetty rakentamisessa yhä suurempia määriä. Muun muassa kerrostaloista 95 prosenttia rakennetaan betonista. Betonirakentamisen ansiosta kymmenet tuhannet ihmiset pääsevät joka vuosi muuttamaan uuteen kotiin, joka on tehty kohtuuhintaisella, koetellulla sekä luotettavaksi, turvalliseksi ja pitkäikäiseksi todetulla teknologialla.

Käytännössä kaikki infran merkittävät taitorakenteet toteutetaan betonista. Yhä useammille mahdollistuu nopea ja vähäpäästöinen liikkuminen raiteilla, joka liikennemuotona perustuu paljolti betonirakenteiden hyödyntämiseen. Mitä tulee käyttämäämme energiaan, käytännössä kaikki vähäpäästöinen, eli muu kuin polttamiseen perustuva merkittävä energiantuotanto pohjautuu täysin betonirakentamiseen. Ilman sitä meillä ei olisi sen enempää tuuli-, vesi- kuin ydinvoimaakaan.

Keskeinen poliittinen peruste betonirakentamisen vieroksumiselle on ollut ympäristö, eli ilmastonmuutoksen torjuminen. Betonin korvaajaksi kaavaillun puun käyttämisen on väitetty, ilman pitäviä perusteluja, olevan hyväksi ilmastolle kasvattaen hiilinieluja ja -varastoja.

Pohja näiltä väitteiltä on nyt pyyhitty pois. Suomen ilmastopaneeli julkaisi vastikään pitkään valmistellun raporttinsa koskien puun käytön ilmastohyötyjä. Raportti toteaa, että puutuotteita käyttämällä vältetyt ilmastopäästöt ovat niin alhaiset, etteivät puun käytön aikaansaamat päästövähennykset ja puutuotteiden hiilivarastot pysty kompensoimaan
hakkuista johtuvia hiilinielumenetyksiä ainakaan 150 vuoden aikajänteellä. Puurakentaminen ei siis ainakaan nykymuodossaan hidasta ilmastonmuutosta, vaan päinvastoin kiihdyttää sitä.

Raportin tultua julkaistuksi on mielenkiintoista nähdä, miten siinä esitetyt toteamukset vaikuttavat rakentamisen sääntelyn kehittämiseen. Lainsäädäntötyössä tehtävät linjaukset tulevat paljastamaan, onko rakentamisen ilmastosääntelyn kehittäminen perustunut oikeasti väitettyihin ilmastonäkökohtiin, vai onko taustalla ollut muita, ideologisia syitä.

Mikäli Ilmastopaneelin esittämät faktat noteerataan lainlaadinnassa, betonille käy kuin rumalle ankanpoikaselle. Siitä kehkeytyy jälleen myös poliittisesti kelpo materiaali, jonka nähdään tuottavan yhteiskuntaamme merkittävän sosiaalisen, teknisen, taloudellisen ja ympäristöllisen arvonlisän. Tätä luonnollisesti tukevat myös betoniteollisuuden tavoittelemat mittavat päästövähennystoimet tulevina vuosina.