Heka Laajasalo Gunillantie 3 – ilmeikkäitä valkobetonijulkisivuja

Asuntoarkkitehtuurista ja tilasuunnittelusta

Hekan Laajasalon Gunillantie 3:n asemakaava räätälöitiin täydennysrakentamista varten. Kohde sijaitsee entisellä lämpökeskuksen tontilla, jossa toimi aiemmin kaupungin kiinteistöyhtiön huolto- ja varikkopiste.

Purettavien rakennusten paikalle rakennettiin asemakaavan mukaisesti kolme asuintaloa, pihakannen alainen autohalli sekä Heka:n varikkotilat, pääosin kannen alle. Kaavan mukaisesti rakennusten pohjamuoto on yksinkertainen ja rakennukset ovat tasakattoisia. Kohteen hintataso määräytyi ara-rahoituksen ehdoilla. Kustannushaasteita lisäsi haasteellinen maasto.

Taloissa on runsaasti asukkaiden yhteisiä tiloja: kaksi saunaa, maksuton pesula kuivaushuoneineen, kerhotila ja erilaisia varastoja. Toinen saunaosastoista sijaitsee pihatasossa ja toinen yhden talon ylimmässä kerroksessa.

Asukasautopaikkoja on 44. Piha-alueella ja pohjakerrosten varastotiloissa on yhteensä noin 200 polkupyöräpaikkaa.

Pistetalojen neliömäinen pohjamuoto ja lomittain sijoittelu tontille olivat antoisa lähtökohta hyville asuntopohjille.

Talot ja asunnot on suunniteltu esteettömiksi ja niihin on esteetön kulku. Kohteessa on kolme hissillistä, 5–7-kerroksista taloa.

Asuntoja on yhteensä 81 yksiöistä liki sataneliöisiin perheasuntoihin. Asuntojen keskipinta-ala on 54,4 m². Asuntokoot vaihtelevat välillä 35–99,5 m².

Kaikki asunnot ovat saunattomia ja jokaisessa on lasitettu parveke. Asuntoihin kuuluu myös lämmin irtaimistovarasto.

Asuntojen materiaalit ovat yhteneväiset: lattiat ovat vinyylilankkua ja kylpyhuoneiden lattiat on laatoitettu keraamisella laatalla. Asuntojen keittiöissä on tilavaraukset ja liitännät astianpesukoneelle ja
mikroaaltouunille.

Gunillantie 3 on savuton kohde: tupakointi on kielletty asunnoissa, parvekkeilla ja yhteisissä tiloissa.

Julkisivut tehtiin betonista

Asemakaavan mukaan julkisivujen tuli olla vaaleita pihakannen yläpuolella. Pihakannen alapuolella julkisivujen tuli poiketa muiden kerrosten julkisivuista värin, materiaalin tai pintakäsittelyn osalta.

Kohteen julkisivut ovat valkobetonisandwichin kunnianpalautus lähes parin vuosikymmenen pannassa olon jälkeen. – Otimme käyttöön vanhat ja hyväksi havaitut opit siitä, miten yksinkertaisin keinoin ja hyvällä yhteistyöllä rakenne- ja elementtisuunnittelun kanssa saadaan aikaan lopputulos, joka ei näytä pahamaineiselta elementtijulkisivulta, vaan muistuttaa rapattua julkisivua yksiaineisuudessaan, kertoo arkkitehti Kirsti Sivén.

Pelkistetty ikkunadetalji luo julkisivulle voimakkaan reliefin, joka riittää ilman erityisiä betonin pintatekstuureja.

Arkkitehdin lyijykynäskissi täydentyi rakennesuunnitelmiin ja elementtisuunnitelmiin juohevasti ja alkuperäisen idean säilyttäen. – Käytetyt keinot olivat aiemmissakin kohteissamme hyväksi havaittuja, kertoo Sivén.

Pystysaumoja siirrettiin ikkuna-aukkojen reunoihin ulkokuoren jatkeilla ja vaakasauma häivytettiin käyttämällä ikkunoiden alareunassa isoa viistettä vesipellin alla, jolloin tavanomaisella paikalla laatan yläpinnassa oleva sauma sijoittui vesipellin alareunan kohdalle. Viisteen luomaa julkisivureliefiä tuettiin tuuletusikkunoiden eteen sijoitetulla viistolla reikäpellillä. Tällä saatiin myös tuuletusikkunan jako häivytettyä.

Yhtenäisiä, länteen päin suuntautuvia parvekevyöhykkeitä jäsentelevät valkobetoniset pystynauhat. Parvekkeen kaiteet ovat kuvioitua lasia.

Pihakannen alapuoliset sivut ja tukimuurit tehtiin pystyuritetuista elementeistä, jotka pinnoitettiin työmaalla ruosteenruskean sävyisellä pinnoitteella (KEIM-tuotteilla).

– Käytetyissä keinoissa ei sinänsä ole mitään uutta tai vallankumouksellista: sauman siirtoja käytimme jo toimistomme ensimmäisessä isossa kerrostalokohteessa, joka valmistui vuonna 1989 Kampin kolmioon, kertaa Sivèn.

Ilmeeltään laadukasta elementtitekniikkaa on ollut käytössä kauan, mutta viime vuosina sen käyttö asuntokohteissa on rappeutunut. Asemakaavat ovat usein kieltäneet elementtien käytön, ja siten elementtijulkisivun on mielletty kuuluvan vain sellaisiin asuntokohteisiin, joissa halvan pitää myös näyttää halvalta. – Parempi detaljiikka ei maksa niin paljoa, ettei sitä saataisi ara-tuotannonkin hintaraamiin mahtumaan, muistuttaa Sivén.