Lue näköislehtiä
Rakennukset | NRO 3/2025
Vuonna 1965 valmistunut Tapiolan kirkko kuuluu Tapiolan keskustan 1900-luvun modernia arkkitehtuuria edustaviin, asemakaavalla suojeltuihin rakennuksiin. Kirkon peruskorjauksen myötä rakenteet toimivat nyt kosteusteknisesti hyvin ja julkisivuelementit voidaan käyttää hallitusti loppuun.
Lauttasaaren kirkon laaja ja onnistunut peruskorjaus on myös hienovaraisuudessaan huomaamaton. Lauttasaaren kirkon peruskorjauksessa kunnioitettiin alkuperäistä suunnittelua, parannettiin toiminnallisuutta ja korjattiin sekä uusittiin ikääntyneitä betonirakenteita.
Betonijulkisivut | NRO 3/2025
Hyvinkään kirkon betonijulkisivut saumattiin, puhdistettiin ja suojakäsiteltiin vuosikymmenen vaihteessa.
Olemassa olevan rakennuskannan parissa toimiessa edellytetään suunnittelijalta monialaista suunnitteluosaamista, alkuperäisen arkkitehtuurin tuntemusta ja vankkaa tietoa teknisistä ratkaisuista. Julkisivujen korjaushankkeissa arkkitehtuuri ja suojelu on syytä ottaa huomioon hankesuunnittelussa ja usein jo kuntotutkimusvaiheessa.
Maailmalta | NRO 3/2025
Norjan Kristiansandissa avautui vuonna 2024 uusi näyttävä taide- ja kulttuurikeskus `Kunstsilo´. Nimensä mukaisesti se on rakennettu entiseen betonirakenteiseen viljasiilorakennukseen, joka on alun perin valmistunut vuonna 1935.
Tutkimus ja kehitys | NRO 3/2025
Rakennustuoteteollisuus RTT ja Suomen Tiiliteollisuus käynnistivät keväällä 2024 yhdessä Tampereen yliopiston kanssa tutkimushankkeen kerrostalorakentamisessa käytettävän tiilikuorimuurin ohentamisen mahdollisuuksista ja vaikutuksista seinärakenteeseen. Tämä artikkeli on tiivistelmä kyseisen tutkimuksen havainnoista ja tuloksista. Tutkimus on raportoitu Heidi Sormusen diplomityössä.
Toukokuussa 2025 väitelleen Teemu Ojalan väitöskirjassa todetaan, että automaattiset mittaustekniikat parantavat betonin laatua. Automaattinen mittaus edellyttää reaaliaikaisia menetelmiä ja myös standardoinnin ja vaatimusten päivittämistä. Automaattisen mittauksen mahdollistamalla paremmalla työstettävyyden hallinnalla parannettaisiin betonin tasalaatuisuutta ja vähennettäisiin betonihukkaa. Samalla voitaisiin optimoida tehokkaammin betonin koostumusta ja siten parantaa betonin kustannustehokkuutta ja vähentää betonirakentamisen ympäristökuormituksia.
Suunnittelu ja innovaatiot | NRO 3/2025
Betonielementtiteollisuus ry:n elementtijaos on päivittänyt Betoninormikortti 23EC:n yhteistyössä Swecon kanssa.
Maailmalta | NRO 2/2025
Berliinin entisellä itäpuolella on uusi kuusikerroksinen kaupunkitalo, Graftlab. Se löytyy Invalidenstraßen ja Ackerstraßen kulmasta.
Infra ja ympäristörakentaminen | NRO 2/2025
”Sillan suunnittelu on insinöörityötä puhtaimmillaan, sillä kantava rakenne muodostaa 90 prosenttia kustannuksista.” – Atte Mikkonen
Tuulivoimalan gravitaatioperustukseen voi kulua betonia jopa 1100 m3. Puretun voimalan lavat kiertävät lopuksi sementtiin.
Betonijulkisivut | NRO 2/2025
Korjaustarpeen perusteet ja niiden luotettavuus herättävät keskustelua niin taloyhtiöiden yhtiökokouksissa kuin kuntien päätösten tekijöidenkin tilaisuuksissa. Parhaan korjausratkaisun valinta, olipa kyseessä rakennuksen tai rakennusosan korjaaminen, uudistaminen tai hallittu loppuun käyttö, on näkökulmasta riippuen usein vaikea ja monitahoinen päätöksentekoprosessi.
Sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Keräämme myös anonyymiä tietoa sivuston käytöstä, jotta voimme tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Voit kuitenkin estää tietojen keräämisen Kävijämittaus ja analytiikka -painikkeesta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.