Lue näköislehtiä
Tutkimus ja kehitys | NRO 3/2026
Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun voittajaksi on valittu Rudus Oy:n Orimattilan betonituotetehdas. Kilpailun voittajan tunnus – kultainen kypärä – luovutettiin tehdaspäällikkö Jarno Vartiaiselle osana Betoniteollisuuden Kesäseminaarin ohjelmaa Helsingissä perjantaina 28.8.2026. Kilpailun tuomariston mukaan…
Pitkäjänteinen ja aktiivinen tuotekehitys on aina ollut keskeinen osa Finnsementin toimintaa. Tuotekehitystä vauhdittavat ja ohjaavat asiakkaiden muuttuvat tarpeet sekä rakentamisen kiristyvät vastuullisuusvaatimukset, mitkä kulkevat usein käsi kädessä.
Rakennukset | 16.9.2026
Arkkitehtiopiskelijoille suunnatun kerrostalon korjauksen ideakilpailun voittajat on julkistettu. Jo 18. kertaa järjestetty kilpailu haastoi opiskelijat ideoimaan Tampereella sijaitsevan Asunto Oy Näsinkorkeen korjaamista ja tulevaisuutta. Kilpailun voittajat julkistettiin syyskuun alussa 2026 Tampereen yliopiston Arkkitehtuurin yksikön ja Julkisivuyhdistys – JSY ry järjestämässä seminaarissa ja webinaarissa Tampereella.
Kiertotalous | 8.9.2026
JM Suomessa vähähiiliseen betoniin siirtyminen jo ennen lain vaatimaa päästörajojen tiukentumista on strateginen valinta. Betonirakenteet ovat suurin yksittäinen päästölähde, eli ne tuottavat noin 70 prosenttia rakentamisaikaisista CO₂-päästöistä. – Vähähiilisen betonin…
Materiaalit | 31.8.2026
Muurattu rakenne soveltuu niin perinteisiin kuin moderneihinkin taloihin. Suunnittelussa rakennuksen mittoja voidaan valita vapaammin, koska harkkoja ei ole sidottu mihinkään ehdottomaan mittajärjestelmään.
Kiertotalous | 25.8.2026
Rakennusmateriaalien kierrätys saa uusia ulottuvuuksia Kuopion Kelloniemessä, missä Ruduksen entinen betonijätteen läjitysalue on muuttumassa kukoistavaksi paahderinteeksi. Perinteisen maisemoinnin sijaan toteutettu ratkaisu hyödyntää betonin karbonatisoitumista ja tukee luonnon monimuotoisuutta luomalla edellytykset paahdeympäristöille ominaisen kasviston ja lajiston menestymiselle.
Tutkimus ja kehitys | 25.8.2026
Sementti- ja betoniteollisuus aiheuttaa noin kahdeksan prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä, minkä vuoksi tuotantoon vaikuttavat päästövähennykset ovat merkittävässä roolissa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Biohiilen käyttäminen betonin osa-aineena on yksi mahdollisuus vähentää hiilidioksidipäästöjä. Biopohjaiseen ainekseen sitoutuu hiiltä, joka saadaan stabiloitua pitkäikäisesti pyrolysoimalla aines biohiileksi. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) DemoMelu –biohiili rakennusmateriaalina -hankkeessa tutkittiin ja kehitettiin biohiilen hyödyntämistä betonissa, joka tarjoaa mahdollisuuden yhdistää hiilensidonta ja rakennusmateriaalin ominaisuuksien hallinta. Xamkin KymiLabsissa toteutetut laasti- ja betonikokeet osoittavat kuitenkin, että biohiilibetonin toimivuus ei ole yksiselitteinen. Ratkaisevaa on biohiilen laatu, määrä ja käyttökohde. Oikein valittuna biohiili voi parantaa betonin ominaisuuksia, mutta väärin käytettynä heikentää niitä.
Suunnittelu ja innovaatiot | 24.6.2026
Vähähiilisten betonituotteiden saralla on tapahtunut paljon viimeisimpinä vuosina. Uudet, vähähiilisemmät seossementit ovat laskeneet betonituotteiden päästöjä, ja hiilidioksidin sitomisesta tuotteisiin on tullut todellisuutta.
Rakennukset | NRO 2/2026
Helsingin Myllypurossa sijaitseva Haso Myllymatkantie 11 on täydennysrakentamishanke, jossa uudet rakennukset on sovitettu osaksi 1960-luvulla syntynyttä betonilähiötä. Hanke edustaa nykyaikaista ja teknisesti vaativaa betonielementtirakentamista, jossa korostuvat sekä arkkitehtoninen kokonaisuus että huolellinen detaljointi.
Infra ja ympäristörakentaminen | NRO 2/2026
YIT:n toteuttama Prysmian Sky Project on Suomen korkein rakennus ja huikea betonikohde Kirkkonummella. Prysmian Groupin tuotantolaitoksen merikaapelien valmistukseen ja vulkanointiin eli eristykseen tarkoitettu 185 metriä korkea torni liukuvalettiin.
Sisustus ja lattiat | NRO 2/2026
Arkkitehtoniset betonilattiat erityyppisillä käsittelyillä tai tuotteilla ovat yleisiä oppilaitosten kovan kulutuksen alueilla (ks. artikkeli Betoni 1–23-lehdessä). Tällaisia tiloja ovat mm. aulatilat sekä kahviot ja ruokalat. Myös raskaamman kulutuksen koululuokat, kuten teknisen työn tilat, on usein jätetty betonipinnalle erilaisin pintakäsittelyin. Tässä artikkelissa kerrotaan pinnoitusvaihtoehdoista tiloihin, joissa betonipinta ei välttämättä ole paras ratkaisu. Samalla käsitellään myös urheilutilojen ratkaisuja, joita voi varsinaisten urheiluhallien lisäksi olla myös oppilaitoskohteissa.
Tutkimus ja kehitys | NRO 2/2026
Betonielementtiteollisuus ry:n elementtijaos on laatinut Yleisen seinäelementtien pystyliitosten vaijerilenkkiohjeen. Ohjekortin laatimiseen on osallistunut asiantuntijaryhmä, jonka aktiivisia jäseniä ovat olleet Tonja Tynys (Peikko), Antti Lääkkö (Semtu), Pasi Salmela (Parma), Janne Kihula…
Sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Keräämme myös anonyymiä tietoa sivuston käytöstä, jotta voimme tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Voit kuitenkin estää tietojen keräämisen Kävijämittaus ja analytiikka -painikkeesta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.