Lue näköislehtiä
AJANKOHTAISTA | 2.5.2023
Arkkitehtuurimuseossa 17.5.2023 avautuva Betoniunelmia – ja muita näkymiä 1970-luvun arkkitehtuuriin kutsuu tutustumaan vuosikymmeneen, joka on mielikuvia monimuotoisempi, paikoin yllättävä ja monin tavoin ajankohtainen.
AJANKOHTAISTA | 28.4.2023
Rudus myönsi tämän vuoden Kivenpyörittäjä-palkinnon Tanja Niemiselle tunnustuksena hänen monipuolisesta osaamisestaan ja todellisesta innostaan edistää suomalaisten pihojen suunnittelua. ”Into” onkin oikea sana kuvaamaan Niemistä, kun hän häärää Hattulassa perinteikkäässä KH Puutarhakeskuksessa. Nieminen osti myymälän yhtiökumppaninsa arkkitehti Tiina Holmbergin kanssa vuonna 2020.
AJANKOHTAISTA | 26.4.2023
Uusi dokumentti Vacker Brutal Betong – Rehellisesti ruma betoni on julkaistu Yle Areenassa
RIL on valinnut Vuoden 2023 rakennusalan diplomi-insinööriksi kokeneen rakennustekniikan DI:n Auli Lastusen. Lastunen toimii Rakennustuoteteollisuus RTT:llä eurokoodiasiantuntijana. Palkinto julkistettiin 20.4.2023 RILin kevätkokouksen yhteydessä Tampereella.
AJANKOHTAISTA | 21.4.2023
Kun pihaa joudutaan kaivamaan auki esimerkiksi putkiremontin tai sähköautojen latauspisteiden asentamisen yhteydessä, kannattaa samalla kerralla suunnitella muutkin kaivuita vaativat pihan kunnostustarpeet, jolloin vältetään ylimääräiset kalliit kaivuutyöt. Samalla kannattaa miettiä nykyvaatimusten mukaisiksi myös pihan vedenhallinta, turvallisuus ja esteettömyys. Kun piha-alueen rakentamisen ja korjaamisen otetaan osaksi taloyhtiön korjaussuunnitelman, saadaan piha-alueet osaksi budjettikokonaisuutta.
AJANKOHTAISTA | 14.4.2023
Julkisivuyhdistyksen viidestoista Kerrostalon korjauksen ideakilpailu on ratkennut. Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikön opiskelijoiden tehtävä oli tuottaa arkkitehtonisesti korkeatasoinen korjaussuunnitelma Helsingin Meri-Rastilassa sijaitsevan Asunto Oy Rastilankallion asuinkerrostalon korjaamiseksi. Palkintojen saajat julkistettiin Julkisivuyhdistyksen järjestämässä ”Julkisivut tänään ja huomenna” -seminaarissa 14.4.2023.
AJANKOHTAISTA | 5.4.2023
Rakennusteollisuus RT järjesti yhteistyössä Taiteen edistämiskeskus Taike:n kanssa Taide osana rakentamishanketta -webinaarin 29.3.2023 klo 9.00 – 11.30. Tilaisuuden keskiössä oli taiteen mahdollisuuksien, merkityksien ja vaikutusten avaaminen osana rakennettua ympäristöä sekä toimivien käytäntöjen esittely aiheeseen liittyen.
AJANKOHTAISTA | 23.3.2023
Rakennusteollisuus RT järjestää yhteistyössä Taiteen edistämiskeskus Taike:n kanssa Taide osana rakentamishanketta -webinaarin 29.3.2023 klo 9.00–11.30. Keskiössä on taiteen mahdollisuuksien, merkityksien ja vaikutusten avaaminen osana rakennettua ympäristöä sekä toimivien käytäntöjen esittely aiheeseen liittyen. Tervetuloa mukaan! Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tilaisuus tallennetaan.
AJANKOHTAISTA | 8.2.2023
Vuoden Ympäristörakenne 2022 -kilpailun voittajaksi on valittu Vantaalla sijaitsevat Tikkurilankosken puistoalueet: Vernissaranta, Väritehtaanranta ja Vernissasilta. Kilpailun tarkoituksena on tehdä tunnetuksi ja edistää korkeatasoisia ympäristökokonaisuuksia, joissa hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella on luotu esteettisesti ja toiminnallisesti kestävä, hyvä ympäristö.
AJANKOHTAISTA | 7.2.2023
Serlachius museoiden Taidesauna palkitaan Vuoden 2022 Betonirakenteena yksilöllisestä, innovatiivisesta ja taitavasta arkkitehtisuunnittelusta sekä osaavasta rakennuttamisesta ja erityisen laadukkaasta toteutuksesta, jossa betonilla on näkyvä rooli yksityiskohtia myöten.
AJANKOHTAISTA | 9.12.2022
Mäntyharjulainen Suutarinen yhtiöt on tuonut myös vähähiilisen betonin kaupalliseen rakentamiseen. Rakennusliike Ola Oy:n uuden Mikkeliin tulevan kerrostalon rakenteet on tehty Suutarisen ekotehokkaalla betonilla, jonka odotetaan lähes puolittavan rakentamisen hiilidioksidipäästöt. –…
Myös Lujabetoni Oy on tuonut markkinoille vähähiiliset seinäelementit sekä ontelo- ja tasolaatat, joiden hiilijalanjälki on 40 % pienempi kuin normaaleilla betonielementeillä. Lujabetoni, kuten monet betonin valmistajat, tekevät jatkuvaa kehitystyötä hiilidioksidipäästöjen…
Sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Keräämme myös anonyymiä tietoa sivuston käytöstä, jotta voimme tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Voit kuitenkin estää tietojen keräämisen Kävijämittaus ja analytiikka -painikkeesta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.