Lue näköislehtiä
Tutkimus ja kehitys | NRO 4/2023
Aalto-yliopistossa käynnistyy uusi kansallinen betonin pakkasenkestävyyteen keskittyvä projekti. Projektin tavoitteena on päivittää pakkasenkestävyyden vaatimukset huomioiden nykyiset sementti- ja lisäainelaadut sekä arvioida eri pakkasenkestävyyden testausmenetelmin toimivuutta.
Infra ja ympäristörakentaminen | NRO 4/2023
Alfaroc Logisticsin uusi Tuusulan logistiikkakeskus valittiin Vuoden 2023 Paalutustyömaaksi. Yksi keskeinen valintaperuste oli onnistuminen hukan minimoinnissa, jolla on suuri merkitys sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta. Edellytys tälle onnistumiselle on paalutusurakoitsijan ammattitaito, johon kuuluu pätevä kommunikointi paalujen valmistajan kanssa.
Rakennukset | NRO 3/2023
Uuden korttelin yhteiseen pihapiiriin sijoittuvat viihtyisät viisi- ja seitsemän-kerroksiset asuinkerrostalot ja korttelin länsireunalle kolmekerroksinen paikoituslaitos.
TA-Asumisoikeus Oy Turumankatu 10 ja 22 sijaitsevat meren ympäröimällä Haakoninlahden asuinalueella. Alueelta on näköyhteys Helsingin keskustaan. Venelaiturit ja lähitulevaisuudessa myös vuonna 2026 Kruununsillat yhdistävät Haakoninlahden asuinalueen Hakaniemeen, Kalasatamaan sekä Helsingin keskustaan.
Maailmalta | NRO 3/2023
Itävallan Salzburgissa sijaitseva Paracelsus Medical Private University (PMU) perustettiin vuonna 2004. Vuonna 2017 yliopiston opetussuunnitelmaa laajennettiin farmasian puolelle. Uusien opiskelijoiden tarvitsemien opetustilojen suunnittelu annettiin Berger+Parkkinen Architekten’in tehtäväksi tammikuussa 2016. Rakentaminen alkoi kesällä 2017 ja D-talon nimellä kulkeva rakennus avattiin keväällä 2019. Sinne muuttivat anatomian ja farmasian instituutit.
Lyyra-hankkeessa Helsingin itäiseen kantakaupunkiin valmistuu kokonainen uusi kortteli Hakaniemen metroaseman päälle. Vaativaa tekemistä on riittänyt työmaan lähes nelivuotisen keston ajan perustusten paikallavaletuista kuormansiirtorakenteista asuinkerrostalon vinoihin julkisivuelementteihin.
Betonijulkisivut | NRO 3/2023
Saumat ovat oleellinen osa betonisia pintarakenteita ja julkisivuja. Saumauksen tehtävänä on tiivistää rakenteen osat siten, että lopputuloksena on esteettisesti laadukas, kestävä ja tiivis vettä, ääntä, ilmansaasteita sekä kosteutta pitävä liitos. Väärin suunniteltu, rakennettu tai saumattu sauma on uusittava nopeammin kuin oikein tehty sauma.
Tutkimus ja kehitys | NRO 3/2023
Kuonabetoneiden kuivumisesta on toistaiseksi ollut saatavilla heikosti tutkimustietoa. Hitaampi lujuudenkehitys sekä tiiviimpi huokosrakenne antavat perusteita olettaa, että kuonabetonien kuivuminen eroaa tavanomaisista betoneista. Tässä tutkimuksessa todettiin, että kuonabetoneita käytettäessä kosteudenhallinnan merkitys kasvaa suuremman kuivumisen hidastumisen vuoksi.
Infra ja ympäristörakentaminen | NRO 3/2023
Helsingin kaupunki on sitoutunut vähentämään betonin päästöjä infrastruktuurirakentamisessa, mutta myös rakennushankkeissa ja osana laajempaa rakentamisen kestävyyden edistämistä.
Hyvinkäälle rakentuva Keskon uusi logistiikkakeskus Onnela on poikkeuksellisen mittava hanke. Kreaten pohja- ja betonirakentajat toteuttavat Onniselle ja K-Autolle rakennettavan logistiikkakeskuksen pohjarakentamisen ja betonityöt paalulaattaan asti. Näin ison kokoluokan hankkeessa suurimman paalulaatan kertavalu osana vastuullista rakentamista on erityislaatuinen työvaihe, joka vaatii niin vankkaa osaamista kuin myös saumatonta suunnitelmallisuutta ja yhteistyötä.
Kiertotalous | NRO 3/2023
Kansainvälinen ReCreate-tutkimushanke on siirtynyt betonielementtien irrotusvaiheeseen Tampereella. Ehjinä uudelleenkäyttöä varten irrotetut 1980-luvulla valmistuneen kerrostalon elementit siirretään tehdaskunnostukseen Consolis Parman elementtitehtaalle loppuvuoden 2023 aikana.
Betonitaide | NRO 3/2023
Tehtävänä oli suunnitella Aistipaviljonki Otaniemen Aalto-kampuksen viereisen meren lahden alueelle. Opiskelijat suunnittelivat yksittäisiä, noin 30 m2 suuruisia teräsbetonipaviljonkeja, jotka sai sijoittaa vapaasti maastoon. Jokaisen paviljongin teeman tuli perustua erilaisiin aistikokemuksiin,…
Sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Keräämme myös anonyymiä tietoa sivuston käytöstä, jotta voimme tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Voit kuitenkin estää tietojen keräämisen Kävijämittaus ja analytiikka -painikkeesta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.