Lue näköislehtiä
Infra ja ympäristörakentaminen | NRO 1/2024
Vuoden Ympäristörakenteeksi 2023 valitulla Tampereen Näsin puistosillalla on kilpailun tuomariston mukaan hyödynnetty poikkeuksellisella tavalla vanhan ajoneuvosillan rakenteet uuteen käyttötarkoitukseen muuttamalla silloista toinen Puistosillaksi virkistykseen ja kevyen liikenteen kulkuun. Kohteessa on lisäksi käytetty ansiokkaasti erilaisia kierrätettyjä materiaaleja.
Infra ja ympäristörakentaminen | NRO 4/2023
Alfaroc Logisticsin uusi Tuusulan logistiikkakeskus valittiin Vuoden 2023 Paalutustyömaaksi. Yksi keskeinen valintaperuste oli onnistuminen hukan minimoinnissa, jolla on suuri merkitys sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta. Edellytys tälle onnistumiselle on paalutusurakoitsijan ammattitaito, johon kuuluu pätevä kommunikointi paalujen valmistajan kanssa.
Infra ja ympäristörakentaminen Rakennukset | NRO 3/2023
Helsingin kaupunki on sitoutunut vähentämään betonin päästöjä infrastruktuurirakentamisessa, mutta myös rakennushankkeissa ja osana laajempaa rakentamisen kestävyyden edistämistä.
Hyvinkäälle rakentuva Keskon uusi logistiikkakeskus Onnela on poikkeuksellisen mittava hanke. Kreaten pohja- ja betonirakentajat toteuttavat Onniselle ja K-Autolle rakennettavan logistiikkakeskuksen pohjarakentamisen ja betonityöt paalulaattaan asti. Näin ison kokoluokan hankkeessa suurimman paalulaatan kertavalu osana vastuullista rakentamista on erityislaatuinen työvaihe, joka vaatii niin vankkaa osaamista kuin myös saumatonta suunnitelmallisuutta ja yhteistyötä.
Infra ja ympäristörakentaminen | NRO 2/2023
Kuluvan vuoden syksyllä valmistuva Kemin biotuotetehdas on paitsi Suomen suurin metsäteollisuusinvestointi myös suurin paalutustyömaa kautta aikojen. Kemijoen suistoalueella rakennetun tehtaan maaperään upposi työmaan aikana kaikkiaan 600 kilometriä paalua, mistä noin kolme neljäsosaa on teräsbetonista lyöntipaalutusta. Mittava ja vaativa työ valmistui moitteettomasti ja sovitussa ajassa, mikä johti voittoon Betoniteollisuus ry:n paaluvaliokunnan vuoden 2022 Paalutustyömaa -kilpailussa.
Infra ja ympäristörakentaminen | NRO 1/2023
Vuoden Ympäristörakenne 2022 -kilpailun tulokset julkistettiin helmikuussa Viherpäivillä. Voittajaksi valittiin Vantaalla sijaitsevat Tikkurilankosken puistoalueet: Vernissaranta, Väritehtaanranta ja Vernissasilta. Kilpailun tarkoituksena on tehdä tunnetuksi ja edistää korkeatasoisia ympäristökokonaisuuksia, joissa hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella on luotu esteettisesti ja toiminnallisesti kestävä, hyvä ympäristö.
Korkeasaaren ja Laajasalon yhdistävän Kruunuvuorensillan rakentaminen on ollut meneillään runsaan vuoden. Runsaan kilometrin mittaisen liittorakenteisen vinoköysisillan perustukset on jo pääosin valettu. Vaativimmat, 135 metrin korkeuteen kohoavan pylonin valut ovat vuorossa seuraavien parin vuoden aikana. Kun silta vuonna 2025 valmistuu, sen tulee olla toteutettu niin, että 200 vuoden käyttöikä on realistinen tavoite.
Infra ja ympäristörakentaminen | NRO 4/2022
40 vuotta vanhan espoolaisen pihakannen korjaaminen oli haastava projekti suunnitella ja toteuttaa. Neljän Tapiolassa sijaitsevan asunto-osakeyhtiön ryhmähankkeena toteutetussa pihakannen uusimiseen kuuluivat piha-alueiden vedenpoiston toimivuuden parantaminen, pinnoitteiden ja istutusten sekä valaistuksen uusiminen ja pihakansien huollettavuuden helpottaminen.
Omenapiha on Espoon Olarissa sijaitseva poikkeuksellisen suuri asuinkorttelipiha. Joka puoleltaan katualueiden (Piispansilta, Piispanpiha ja Piispanportti sekä Kuitinmäentie) rajaaman korttelin muodostavat neljä asuinrakennusta.
Paalutusta on harjoitettu Suomessa jo yli sadan vuoden ajan, mutta onnistuneelle paalutukselle välttämättömät pohjatutkimukset eivät vieläkään ole kaikissa rakennuskohteissa itsestäänselvyys. Laadukkaat pohjatutkimukset ovat riittävän kattavat ja ne on suoritettu soveltuvalla kalustolla. Pohjatutkimuksia teetettäessä kyse on myös niiden riskien hallinnasta, joita maaperän tutkimiseen väistämättä liittyy.
Infra ja ympäristörakentaminen | NRO 3/2022
Vantaan Kivistön uusi leikki- ja oleskelupuisto Timanttikiteenpuisto sijaitsee Aurinkokiven koulun vieressä Lipunkantajanraitin ja Ruusukvartsinkadun välisellä alueella. Puistossa on paljon kasvillisuutta, mutta myös paljon kiveystä, jossa on kidemäinen kuviointi ja paikoin taidekiveyksiä. Kiveyksen läpi kulkee puromainen, sade- ja sulamisvedet keräävä hulevesiuoma. Lisäksi kiveyksessä on matalia hulevesiuria, jotka muodostavat kuvioita kiveyksen pintaan sateella ja sen jälkeen.
Infra ja ympäristörakentaminen | NRO 2/2022
Betonisten lyöntipaalujen asema tärkeimpänä paalutusratkaisuna juontaa alan toimijoiden perinteiltään pitkästä yhteistyöstä. Yhteisiä näkemyksiä tarvitaan jatkossakin esimerkiksi työturvallisuuden edelleen parantamiseksi ja koulutuksen lisäämiseksi. Myös ”vihreä siirtymä” kiertotalouden keinoin sekä betonilaatuja kehittämällä haastaa etsimään uusia ratkaisuja.
Sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Keräämme myös anonyymiä tietoa sivuston käytöstä, jotta voimme tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Voit kuitenkin estää tietojen keräämisen Kävijämittaus ja analytiikka -painikkeesta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.