Lue näköislehtiä
Sisustus ja lattiat | NRO 1/2023
Pasilan konepajan kokoonpanohalli- ja maalaamorakennukset Helsingin Vallilassa ovat esimerkki vanhan, suojellun betonilattian vaalimisesta ja huomioimisesta osana kunnianhimoista korjaus- ja muutoshanketta.
Infra ja ympäristörakentaminen | NRO 1/2023
Korkeasaaren ja Laajasalon yhdistävän Kruunuvuorensillan rakentaminen on ollut meneillään runsaan vuoden. Runsaan kilometrin mittaisen liittorakenteisen vinoköysisillan perustukset on jo pääosin valettu. Vaativimmat, 135 metrin korkeuteen kohoavan pylonin valut ovat vuorossa seuraavien parin vuoden aikana. Kun silta vuonna 2025 valmistuu, sen tulee olla toteutettu niin, että 200 vuoden käyttöikä on realistinen tavoite.
Tutkimus ja kehitys | NRO 1/2023
Betologi-ohjelma arvioi betonien lujuuden- ja lämmönkehitystä rakenteissa. Ohjelman rakenne mahdollistaa monipuolisen betonireseptien suunnittelun.
Betonijulkisivujen ja -parvekkeiden säilyvyysominaisuudet ovat parantuneet merkittävästi 1990-luvun rakennustuotannosta lähtien. Alkali-kiviainesreaktiossa hydratoituneen sementin alkalit aiheuttavat piipitoisten kiviainesten paisumista betonissa. Artikkelissa tarkastellaan alkali-kiviainesreaktion mahdollisuutta suomalaisissa betonijulkisivuissa ja -parvekkeissa.
Kiertotalous | NRO 1/2023
Syyskuun 2022 alussa astui voimaan pitkään odotettu ”Ei enää jätettä” -asetus (EJJ), jonka mukaan betonimursketta ei luokitella enää jätteeksi. EEJ-betonimursketta voidaan nyt käyttää kiviaineksena maan-, talon- ja viherrakentamisessa tietyin reunaehdoin kuten mitä tahansa vastaavaa luonnonkiviainesta. EEJ-betonimursketta voidaan käyttää raaka-aineena myös valmisbetonin ja betonituotteiden valmistuksessa.
In English | ISSUE 4/2022
When I was growing up, our family car was a Toyota Corolla Estate of a green colour of a young spruce stand. Our family drove the popular Japanese car about...
The renovation of the building designed by architect Arto Sipinen and completed in 1974 was implemented with Sipinen’s son Ari Sipinen (Arkkitehtitoimisto Sipinen Oy) as the chief designer in charge...
A former horse stable located in the middle of a Punavuori courtyard undergoes a big change as the first human residents of the century-old building are moving into 18 new...
The planning and implementation of the renovation of a 40-year old courtyard built on top of the roof of an underground parking facility in the Tapiola area of Espoo proved...
Omenapiha is a large courtyard shared by the whole residential estate in the Olari area of Espoo. The sheltered courtyard on top of a parking facility is enclosed by five...
Systematic condition assessments have been performed for concrete facades and balconies for more than 30 years. For this study data from concrete’s durability properties and deterioration mechanisms have been gathered...
Abstract Construction industry consumes a significant amount of natural resources globally. In addition to the natural resources, emissions and waste generation are considerably high. By reusing building components, these can...
Sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Keräämme myös anonyymiä tietoa sivuston käytöstä, jotta voimme tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Voit kuitenkin estää tietojen keräämisen Kävijämittaus ja analytiikka -painikkeesta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.