Harjuskorttelissa on kolme taloa yhdessä

Rakennukset | NRO 1/2023

Harjuskorttelissa on kolme taloa yhdessä

Helsingin Verkkosaaressa sijaitseva Harjuskortteli on kuin kineettinen veistos, jossa asukkaiden parveke-elämä, avautuvat ja sulkeutuvat lasit, kuvioidut lasiosat sekä heijastuvat naapuritalot muodostavat muuttuvia sommitelmia.

Jyväskylän yliopiston kirjasto peruskorjattiin vanhaa kunnioittaen

Rakennukset | NRO 4/2022

Jyväskylän yliopiston kirjasto peruskorjattiin vanhaa kunnioittaen

Jyväskylän yliopiston kirjaston peruskorjauksessa säilytettiin 1970-luvun henki ja se muokattiin tämän päivän tarpeisiin vanhaa kunnioittaen. Lähes kaikki uudistettiin, lukuun ottamatta betonirunkoa, -rakenteita sekä muutamia suojeltuja lasi- ja tiiliseiniä sekä kalusteita. Kirjasto avautui vuosi sitten uudistuneena nimellä ”Lähde” ja se palkittiin tänä syksynä Arkkitehtuurin Finlandia 2022-palkinnolla.

Kestävä Kivitalo 2022 -palkinto ”Ajurien tallin” peruskorjaukselle

Rakennukset | NRO 4/2022

Kestävä Kivitalo 2022 -palkinto ”Ajurien tallin” peruskorjaukselle

– Kulttuuriteko, josta voimme olla ylpeitä! Näin kommentoivat projektin eri osapuolet Helsingin Punavuoressa sijaitsevan Ajurien tallin ainutlaatuista peruskorjausta. Historiaa tiukasti kunnioittaen vanhaan tiili- ja betonirunkoon tehtiin moderneja kaupunkiasuntoja.

Tanssin ehdoilla suunniteltu maamerkki Tanssin talo

Rakennukset | NRO 3/2022

Tanssin ehdoilla suunniteltu maamerkki Tanssin talo

Suomen ensimmäinen tanssin ehdoin suunniteltu maamerkki avautui keväällä 2022 Kaapelitehtaan kulttuurikeskuksen yhteyteen Helsingin Ruoholahteen. JKMM Arkkitehtien ja ILO arkkitehtien yhteistyössä suunnittelema Tanssin talo-hankkeessa rakennettiin vaikuttava uudisrakennus, katettiin osa Kaapelitehtaan sisäpihasta sekä uudistettiin Kaapelitehtaan olemassa olevia tiloja.

Paikallavaletun betonin taidonnäyte – Liljevalchs+

Rakennukset | NRO 3/2022

Paikallavaletun betonin taidonnäyte – Liljevalchs+

Tukholman Liljevalchs museon laajennusosa ristittiin napakasti nimellä Liljevalchs+ ja se avattiin yleisölle syksyllä 2021. Rakennus on betonirakentamisen taidonnäyte niin sisä- kuin ulkotiloiltaan.

Serlachius-museoiden uusi taidesauna

Betonijulkisivut Rakennukset | NRO 3/2022

Serlachius-museoiden uusi taidesauna

Betonirakenteinen Taidesauna valmistui tänä kesänä Mänttä-Vilppulassa sijaitsevan Gösta-museon edustalle, Melasjärven rannalle. Taidesauna on elämyksellinen, tekijöidensä kulttuuritaustoista ammentava saunapolku, jonka varrelle on sijoitettu mittava määrä myös muuta taidetta. Polku päättyy ulkotilan kautta kuljettavaan löylyhuoneeseen. Taidesauna liittyy uuteen saunakulttuuriin, jossa perinteisen hiljentymisen ja peseytymisen sijaan saunomisesta haetaan elämyksiä ja sosiaalista yhdessä olemista.

Matinkylän uusi uimahalli

Rakennukset | NRO 3/2022

Matinkylän uusi uimahalli

Huhtikuussa avatussa Espoon Matinkylän uudessa uimahallissa on viisi allasta, pääallas on 8-ratainen ja 50-metrinen. Hallin betonielementtirunko ei ole tavanomainen, illä pääpalkistoa on suuren jännemitan takia kevennetty pienentämällä betonin ominaispainoa. Rakenteiden pitkäaikaiskestävyys ja energiatehokkuus ovat olleet hallihankkeen keskeisiä tavoitteita.

Vuoden 2021 Betonirakenne: Taideyliopiston Mylly – tehtiin kestäväksi

Rakennukset | NRO 2/2022

Vuoden 2021 Betonirakenne: Taideyliopiston Mylly – tehtiin kestäväksi

”Palkittu rakennus edustaa uudenlaista rohkeata tarkoituksenmukaisuuden arkkitehtuuria. Uusi estetiikka lähtee kestävyydestä ja siitä, että yhdellä materiaalilla, tässä tapauksessa betonilla, luodaan tilat, tekstuurit ja rakennetaan samalla runko tulevaisuuden sallivilla jänneväleillä. Kun muotit on purettu – se on siinä – kerralla tehty tuleviksi ajoiksi – rouhea kasvualusta taiteen iduille – ja samalla itsessään väkevä”, kiteytti Kimmo Lintula, arkkitehti SAFA, tuomariston perustelut. Kohde on esitelty laajasti myös Betoni 3-2021 lehdessä, ss. 10–29.

Finnish Design Shop

Rakennukset | NRO 2/2022

Finnish Design Shop

Finnish Design Shop on maailman suurin pohjoismaisen designin verkkokauppa, jonka nopea kasvu vain vauhdittui pandemian aikana, kun fyysiset kaupat sulkivat ovensa. Uusi rakennus sisältää yli sataan eri maahan toimittavan logistiikkakeskuksen, pääkonttorin, tuotteiden näyttelytilat ja ravintolan. Kestävä kehitys oli voimakkaasti mukana kaikissa valinnoissa – julkisivut ja lattiat tehtiin betonista.

Leppävaaran Monikon uuden koulukeskuksen betonijulkisivuissa näkyy myös puu

Rakennukset | NRO 2/2022

Leppävaaran Monikon uuden koulukeskuksen betonijulkisivuissa näkyy myös puu

Espoon Leppävaaraan kesäkuussa 2021 valmistuneen Monikon koulukeskuksen rakenteissa muuratut ja betonirakenteet yhdistyvät uudella tavalla. Osin suojeltu vanha koulurakennus jätettiin laajuudeltaan lähes kymmenkertaisen uudisosan viereen. Uudisosa on rungoltaan kokonaisuudessaan betonielementtirakenteinen.Erityiseksi kohteen tekee sen niin ikään elementtirakenteinen julkisivu, jonka puun syitä jäljittelevä kuvio on saatu aikaan valmistajan, MH-Betoni Oy:n kehittämällä tuotantoteknologialla.

Julkisivuremontti 2021 -kilpailu: As Oy Säästökontu onnistui vaativassa julkisivuremontissa

Betonijulkisivut Rakennukset | NRO 2/2022

Julkisivuremontti 2021 -kilpailu: As Oy Säästökontu onnistui vaativassa julkisivuremontissa

Espoolainen Asunto-osakeyhtiö Säästökontu palkittiin Julkisivuremontti 2021 -voittajana onnistuneen julkisivuremontin ansiosta. Arkkitehti Viljo Revellin Tapiolaan suunnitteleman 60-luvun ”Taskumattitalon” julkisivu suorastaan loistaa kätkien korjatun ulkovaipan taakse paljon ammattitaitoisesti suunniteltua ja toteutettua vaativaa detaljiikkaa. Ainutlaatuisen kerrostalon julkisivuremontti toimii hyvänä suunnannäyttäjänä samalla mäellä sijaitseville kolmelle muulle ”Taskumattitalolle”.

Julkisivuremontti 2021 -kilpailu: 2. palkinto As Oy Tammelan Keskus, Tampere

Betonijulkisivut Rakennukset | NRO 2/2022

Julkisivuremontti 2021 -kilpailu: 2. palkinto As Oy Tammelan Keskus, Tampere

As Oy Tammelan Keskuksen julkisivuremontin toteuttaminen on hyvä esimerkki osallistuvasta ja aktiivisesta hallitustyöskentelystä. Korjaushankkeen eri vaihteet on kilpailutettu, taloyhtiö valvonut tarkasti hankkeen etenemistä ja neuvotellut tarvittaessa teknisistä ratkaisuista ja niiden kustannuksista. Näiden ansiosta esimerkiksi lisä- ja muutostöiden osuus kustannuksista on poikkeuksellisen pieni.