Aistipaviljonki 2012

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella ensimmäisen vuoden opiskelijat tutustuvat päärakennusmateriaaleihin ”learning by doing”- menetelmällä. Haalarit vedetään päälle ja kädet työnnetään saveen – tai tässä tapauksessa betoniin. Tänä vuonna opiskelijat saivat tehtäväkseen suunnitella 4–5 hengen ryhmissä betonisen aistipaviljongin Helsingin Vanhankaupungin lahdelle. Ryhmät valitsivat lahdelta heitä erityisesti inspiroivan paikan. He kehittivät paikan sekä valitsemansa pääaistin ympärille noin 30 neliömetrin kokoisen paviljongin.

Työssä tuli pyrkiä käyttämään luovalla tavalla hyväksi betonin ominaispiirteitä, vangita rakennuspaikan tunnelma sekä vahvistaa valittua aistikokemusta. Eräässä paviljongissa kaksi simpukkamaista osittain sisäkkäistä massaa sieppaavat läheisen kosken kohinan sisäänsä voimistaen sen ääntä. Samalla muu maailma sulkeutuu ulkopuolelle. Veden läheisyys ja sen pinnan korkeusvaihtelut inspiroivat myös töitä.

Aistipaviljonki 2012 Betoni-lehdessä

Valmistumisvuosi: 2012

Sijainti

Helsinki
Suomi