Pohjola-kortteli

Helsingin Munkkivuoressa sijaitseva kortteli, jonka maamerkkinä on Pohjola-torni, on muuttunut ja muuttunee vielä. Korttelista on tullut hybridikortteli, joka yhdistää työn, asumisen, palvelut ja eri-ikäiset asukkaat.

Pohjola-korttelin sydän on korkea torni.

Pohjola-korttelin nimi tulee korttelin alkuperäisestä maamerkistä, A-tornista. Se rakennettiin vakuutusyhtiö Pohjolan pääkonttoriksi Helsingin Niemenmäkeen, Huopalahdentien ja Lapinmäentien kulmaukseen. Talon ensimmäinen osa valmistui vuonna 1969 ja siitä tuli valmistuessaan ilmeikkään systeemisuunnittelun edustaja ja aikansa Suomen hienoin ja suurin toimistorakennus. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Heikki Castrén toimistoineen. Rakennusta laajennettiin myöhemmin 1980-luvulla.

Historiallinen rakennus on suojeltu tiukimmalla sr-1-merkinnällä. Käytännössä merkintä tarkoittaa, ettei rakennusta saa purkaa, eikä siihen saa tehdä sellaisia korjauksia tai muutoksia, jotka heikentävät rakennustaiteellisia, historiallisia ja kaupunkikuvallisia arvoja.

Pohjola-talon vanhin osa, vuonna 1969 valmistunut A-torni, on suojeltu jalustoineen. Lisäksi sisätiloista on suojeltu useita osia, kuten pääsisäänkäynnin aula, keskushalli, edustuskerroksen saunaosasto ja kellarikerroksen uima-allasalue.

Sen sijaan myöhemmin rakennetut laajennusosat on nyt purettu.

Pohjolan vanha pääkonttori on ollut useita vuosia tyhjänä. Sen uutta käyttötarkoitusta on suunniteltu jo vuosien ajan.

Rakennuksen suojelu tuo haastetta sen uuden käyttötarkoituksen suunnitteluun. Toimistotaloa ei ole mahdollista muuttaa esimerkiksi hotelliksi.

Pohjola-talossa toimi vuoteen 2015 asti OP-Pohjola ja Sanoma Magazines. Vuonna 2015 rakennus vapautui, kun Pohjola muutti uuteen pääkonttoriinsa Vallilaan. Tämän jälkeen alkoi asemakaavoitus, ja vuonna 2018 aloitettiin korttelissa purkutyöt asuntorakentamisen tieltä. Alueelta on purettu 1980-luvulla rakennetut laajennusosat ja tilalle on noussut tähän mennessä viisi uutta asuintaloa. Kaksi on tulossa vielä lisää.

Korttelin keskellä seisoo edelleen harmaa graniittinen toimistotorni 60-luvun tyylilleen uskollisena.

Lapinmäentie 1 -hanke aloitti korttelin uudelleenrakentamisen

Pohjola-korttelin konsepti uudesta toiminnallisesta mallista hybridikortteliratkaisuksi säilyttää ikonisen Pohjolan toimistorakennuksen arvot, mutta luo samalla alueelle uuden identiteetin.

Nyt Pohjola-kortteli on herätetty henkiin palvelemaan uusia käyttäjiä ja toimintoja.

JKMM Arkkitehtien laatima alueen kehittämissuunnitelma perustuu vuonna 2014 järjestetyn arkkitehtuurikutsukilpailun voittajaehdotukseen. Arkkitehtuurikilpailun keskeisiä ajatuksia on ollut hyvinvointikorttelin muodostaminen. Uudet asuinrakennukset yhdistetään niitä palvelevaan keskustorniin pihakannen alla kiertävällä sisäyhteydellä. Samalla korttelin sisäpihojen läpi johdetaan polveileva julkinen kevyen liikenteen reitti.

Suunnitelman mukaan A-tornin ympärille tullaan rakentamaan seitsemän 8–16-kerroksista asuintornitaloa, jotka luovat rauhallisia sisäpihoja.

Lue lisää Betoni-lehdessä:

3/2026

Pohjola-kortteli

Valmistumisvuosi: 2021

Arkkitehti: JKMM Arkkitehdit Oy

Rakennuttaja: SRV Rakennus Oy

Lapinmäentie 1, 00300 Helsinki

< Takaisin hakuun
Betoni

Yksityisasetukset

Sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Keräämme myös anonyymiä tietoa sivuston käytöstä, jotta voimme tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Voit kuitenkin estää tietojen keräämisen Kävijämittaus ja analytiikka -painikkeesta.