Uutiset | 23.4.2015

Betoniteollisuuden valtakunnallisen työturvallisuuskilpailun voitto Rudus Oy:lle

Tiedote. Julkaistu: 22.04.2015 klo 10:20 Toimialatiedote

Betoniteollisuuden vuoden 2014 aikana käydyn työturvallisuuskilpailun tulokset ovat ratkenneet. Vuoden 2014 kilpailussa kaikkien kolmen kilpailusarjan osakilpailuvoitot päätyivät Rudus Oy:n tehtaille. Elementtisarjan voitti Kiteen elementtitehdas, valmisbetonisarjan Väli-Suomen valmisbetonitehdas Kuopiosta ja betonituotetehtaiden sarjan Orimattilan betonituotetehdas.

Kilpailun tuomaristo toteaa, että kaikki osakilpailuvoittoon yltäneet tehtaat ovat äärimmäisen tasaväkisiä työturvallisuuden suhteen. Tehtaissa on noudatettu työturvallisuuden viimeisimpiä oppeja alkaen koko henkilökunnan motivoimisesta ja sitouttamisesta tinkimättömään työturvallisuuskulttuuriin, ja päättyen työolojen järjestämiseen lean-periaatteiden mukaan niin, että työtä voidaan tehdä tehokkaasti ja turvallisesti siistissä ja hyvässä järjestyksessä olevassa työympäristössä. Kaikkien finalistitehtaiden turvallisuusjohtaminen on esimerkillistä, eikä missään tehtaista ole sattunut vuosiin yhtään työtapaturmaa. Kaikissa tehtaissa on mielletty selvästi se, että pitkäjänteinen ja tinkimätön turvallisuuden johtaminen on avain myös tehtaan tuotannon tehokkuuden ja laadun korkeana pitämiseen. Turvallisuusjohtamiseen kehitetyt menettelyt soveltuvat hyvin myös monenlaisten muiden epäkohtien poistamisen ja toiminnan kehittämisen prosessien läpiviemiseen.

Osakilpailuvoittajien tasaväkisyydestä johtuen, ja koska kaikissa tehtaissa näkyi selvästi yrityksen pääkonttorilta tuleva voimakas tuki ja jäntevä ohjaus, tuomaristo on päättänyt poiketa perinteisestä menettelystään valita kokonaiskilpailun voittaja osakilpailuvoittajien keskuudesta. Sen sijaan tuomaristo on päättänyt valita kokonaiskilpailun voittajaksi Rudus Oy:n ja sen myötä kaikki osakilpailuvoittajiksi yltäneet tehtaat.

”Olemme Ruduksessa tavattoman iloisia ja ylpeitä siitä, että Kiteen, Kuopion ja Orimattilan tehtaamme näin vakuuttavalla laajan rintaman näytöllä tuovat koko yhtiöllemme mainetta ja kunniaa nimenomaan työturvallisuuden saralla”, toteaa yhtiön toimitusjohtaja Lauri Kivekäs. ”Turvallisuus on ollut meillä ehdoton ykkönen jo kymmenen vuoden ajan ja se on nostettu myös arvoissamme ykköseksi osana yhä tärkeämpää vastuullisuutta. Emoyhtiöltämme CRH:lta saamallamme järjestelmällisellä tuella ja opastuksella olemme onnistuneet parantamaan tapaturmataajuuttamme yli 90 % tasolle alle kolme tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden. Tällainen kehitys vaatii haastavien tavoitteiden asettamista, niiden jatkuvaa seuraamista, järjestelmällistä ja tinkimätöntä työtä, tarkkaa valvontaa, poikkeamiin puuttumista, jatkuvaa kouluttamista ja hyvistä suorituksista palkitsemista. Myös ahkeran vaaratilanneilmoitusten tekemisen merkitys oppimistilaisuuksien tarjoajana on ensiarvoisen tärkeä”, Kivekäs jatkaa.

Rudukselle myönnetyn kokonaiskilpailun voiton lisäksi kilpailun tuomaristo haluaa nostaa esille myös Parma Oy:n tuotantolaitosten erinomaisen menestymisen kilpailussa. Parman elementtitehtaat valtasivat elementtisarjan voittaneen tehtaan jälkeen yhtä lukuun ottamatta kaikki seuraavat yhdeksän sijaa.

Kokonais- ja osakilpailuvoittajien lisäksi kilpailussa palkittiin myös parhaat turvallisuustasonsa parantajat sekä parhaiden turvallisuuskäytäntöjen esittäjät, molemmat sarjoittain. Kilpailun tuomaristo on päättänyt jakaa parhaiten turvallisuustasoansa parantaneiden palkinnot elementtisarjassa Hartela Oy:n Paraisten elementtitehtaalle, betonituotesarjassa Parma Rail Oy:n Forssan ratapölkkytehtaalle ja valmisbetonisarjassa Lakan Betoni Oy:n Joensuun valmisbetonitehtaalle.

Palkinnot parhaista turvallisuuskäytännöistä saavat elementtisarjassa Betset Oy:n Kyyjärven tehdas, betonituotesarjassa Lammin Betoni Oy:n betonituotetehdas ja valmisbetonisarjassa Lujabetoni Oy:n Nokian valmisbetonitehdas.

Kokonaiskilpailun voittaja palkitaan kultaisella kypärällä ja Fennian lahjoittamalla 5.000 € rahapalkinnolla, joka on tarkoitettu käytettäväksi työturvallisuustyöhön. Palkinnot ja muut huomionosoitukset luovutetaan Betoniteollisuuden Kesäseminaarissa Joensuussa 7.8.2015.

Taustatietoa Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailusta

Betoniteollisuuden valtakunnallinen työturvallisuuskilpailu on järjestetty vuosittain vuodesta 2009 alkaen, eli kilpailu järjestettiin nyt kuudetta kertaa. Kilpailu käytiin yhteensä 61 tuotantolaitoksen kesken kolmessa eri sarjassa: elementtitehtaat (46 tehdasta), valmisbetonitehtaat (5 tehdasta) ja betonituotetehtaat (10 tehdasta).

Kilpailussa kukin tehdas pisteytettiin elmeri+ -järjestelmän mukaisen turvallisuusmittauksen, tehtaan turvallisuusjohtamisen tason, tapaturmataajuuden ja sairauspoissaolojen perusteella. Kokonaiskilpailun voittajan valitsi kolmihenkinen tuomaristo tehdaskäyntien ja tehtaan henkilökunnan haastattelujen pohjalta. Tuotantolaitosten turvallisuustason auditoinnin ja mittaukset toteutti Tapaturva Oy Juha Merjaman johdolla.

Kilpailun tuomariston muodostivat puheenjohtaja Matti Harjuniemi Rakennusliitosta, ylitarkastaja Keijo Päivärinta Etelä-Suomen Aluehallintovirastosta ja toimitusjohtaja Jussi Mattila Betoniteollisuus ry:stä.

Työturvallisuuskilpailun tavoitteena on ollut yritysten työturvallisuustyön motivaation kohottaminen, hyväksi todettujen turvallisuuskäytäntöjen levittäminen ja yritysten turvallisuudesta vastaavien henkilöiden kannustaminen. Kilpailu liittyy oleellisena osana suomalaisen betoniteollisuuden tavoitteeseen olla maailman turvallisinta vuonna 2015 sekä RT:n myöhemmin julkistamaan ”Nolla tapaturmaa 2020” -tavoitteeseen.

Lisätietoja:

Jussi Mattila Toimitusjohtaja Betoniteollisuus ry Puh.  0400 637 224

Lauri Kivekäs Toimitusjohtaja Rudus Oy Puh. 0400 456747 Juha Merjama Toimitusjohtaja Tapaturva Oy Puh. 0420 7525 247

Betoniteollisuus ry on suomalaisen betoniteollisuuden kattojärjestö. Sen 47 jäsenyritystä valmistavat betonisia rakennustuotteita kuten betonielementtejä, valmisbetonia, harkkoja, päällystekiviä, betoniputkia ja kattotiiliä. Betoniteollisuus ry on osa Rakennustuoteteollisuus RTT ry:tä.