Uutiset | 25.1.2024
Vuoden 2023 Betonirakenne: Raide-Jokeri
Raide-Jokeri tuo uuden näyttävän elementin kaupunkiympäristöön
Raide-Jokeri palkitaan vuoden 2023 betonirakenteena. Raide-Jokeri on esimerkillisesti johdettu suurhanke, jonka merkitys sekä yhteiskunnalle että kaupunkiympäristölle on suuri. Hankkeessa toteutuvat kestävän kehityksen periaatteet ja sen seurannaisvaikutukset johtavat yhdyskunta- ja ympäristökehitystä vahvasti positiiviseen suuntaan. Pikaraitiotie Raide-Jokerin parantaessa alueellista poikittaisliikennettä vähäpäästöisen ja toimivan joukkoliikenteen kilpailukykyä voidaan lisätä entisestään. Yhdyskuntarakenteen tiivistyminen ja energian käytön väheneminen nostavat myös alueellista kilpailukykyä.
Raide-Jokeri tuo kokonaan uuden rakennetun elementin kaupunkiympäristöön. Hankkeessa on ollut tavoitteena, että pikaraitiotie sulautuu erilaisiin ympäristöihin linjan varrella, mutta muodostaa kuitenkin pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmän tunnistettavan osan.
Uusi 25 kilometrin mittainen rata tuo raitiovaunut kokonaan uusille alueille ja tarjoaa vaihtoyhteyksiä niin metroon kuin lähijuniinkin. Uuden pikaraitiotien varrella on 34 pysäkkiparia. Linja yhdistää Helsingin Itäkeskuksen, Viikin ja Otaniemen kampusalueet, Aalto-yliopiston ja Keilaniemen metroasemat sekä Oulunkylän, Huopalahden ja Leppävaaran rautatieasemat.
Tuomariston näkemyksen mukaan Raide-Jokerin onnistunut sovittaminen olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen on pohjautunut nimenomaan laajamittaiseen betonin käyttöön ja oleelliselta osin myös aiemmin rakennettujen betonirakenteiden muuntojoustavuuteen. Raide-Jokerin linjalle on rakennettu 11 uutta siltaa ja korjattu tai levennetty 9 siltaa. Lisäksi maaperäolosuhteet ovat edellyttäneet laajamittaisia paalutuksia ja paalulaattojen rakentamista useisiin kohteisiin. Betonisia tukimuureja linjan varrelle on rakennettu yhteensä 17 kohtaan. Raide-Jokerin betonisiin sähkönsyöttöasemiin kehitettiin linjalle tunnistettava umbravärjätty arkkitehtoninen ilme. Betonielementtirakenteisia sähkönsyöttöasemia hankkeessa toteutettiin yhteensä 15 kappaletta.
Erityinen osa hanketta oli Huopalahden aseman alikulun leventäminen raitiotieliikenteelle sopivaksi, sillä aseman alittavaa tunnelirakennetta levennettiin yli 27 metriä. Leventäminen sisälsi poikkeuksellisen paljon yhteensovittamista alueen muiden työryhmien, kuten maa-, rata- ja sähkörakentajien kanssa.
Huomionarvioisia taitorakenteita ovat myös Patterimäen kalliotunnelin betoniset suuaukot, joiden toteuttamisen haasteena oli rakenteiden poikkeuksellinen massiivisuus. Sen johdosta betonin kovettumislämpötilaa oli alennettava rakenteeseen asennetulla jäähdytysvesiputkistolla.
Itäkeskuksen Varikkotiellä jouduttiin toteuttamaan niin ikään poikkeuksellisia betonirakenteita, koska metron syöttöraidesillan perustuksia ei voitu rasittaa uusilla rakenteilla. Siksi metroradan paalukenttien yli rakennettiin uusi maanalainen silta. 70-metrisen maasillan välittömässä läheisyydessä sijaitsee yli 200 metriä pitkä pohjavesikaukalo.
Vantaanjoen yli rakennettiin kaksi uutta vesistösiltaa, toinen raitiotielle ja baanalle sekä toinen rantaraittien käyttäjille. Joessa elää rakennuspaikan kohdalla uhanalainen vuollejokisimpukka, jonka säilymisestä huolehdittiin siltaa rakennettaessa siirtämällä simpukat rakentamisen ajaksi yläjuoksulle.
Hankkeessa toteutettiin myös katuympäristön monimuotoisuutta parantavia ratkaisuja. Näitä ovat muun muassa paahdeketojen rakentaminen raitiotien luiskiin sekä nurmiraiteet, jotka lisäävät viheralaa katutilassa ja parantavat sen viihtyisyyttä. Viherpinnat sitovat katuympäristössä pölyä ja parantavat kaupungin mikroilmastoa.
Tuomariston mielestä hyvin perustellut, laajamittaiset infrahankkeet ovat toimiva keino vastata ajan ympäristöhaasteisiin. Tiiviiden yhdyskuntarakenteiden kehitystä tukevien joukkoliikenneratkaisujen vaikutukset tulevaisuuden ympäristön laatuun ovat mitattavissa jo tänään.
Palkitsemalla Raide-Jokeri -hankkeen vuoden 2023 Betonipalkinnolla kilpailun tuomaristo haluaa samalla kannustaa tulevien merkittävien infra- ja joukkoliikennehankkeiden toteuttajia panostamaan ympäristön laatuun niin teknisin kuin arkkitehtonisin keinoin.
Pikaraitiotie aloitti liikennöinnin Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välillä lokakuussa 2023 yli puoli vuotta alkuperäistä tavoitetta aiemmin.
Raide-Jokeri:
Suunnittelusta ja toteutuksesta palkitaan:
Rakennuttaja: Helsingin kaupunki, Espoon kaupunki, Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenne Oy
Suunnittelijat: Ramboll Finland Oy, Sitowise Oy, Sweco Finland Oy
Urakoitsijat: YIT Infra Oy, NRC Group Finland Oy
Vuoden Betonirakenne -kilpailu on järjestetty vuodesta 1970 lähtien ja vuonna 2023 se järjestettiin 54. kerran. Tällä kertaa kilpailuun osallistui 10 ehdotusta. Palkinto annetaan vuosittaisen kilpailun perusteella rakennuskohteelle, joka parhaiten edustaa suomalaista betonirakentamista. Tarkoituksena on tehdä tunnetuksi ja edistää suomalaista betoniarkkitehtuuria, -tekniikkaa ja -rakentamista. Kilpailun järjesti Betoniteollisuus ry.
Vuoden Betonirakenne 2023 tuomaristo:
Toimitusjohtaja, Jussi Mattila, Betoniteollisuus ry, tuomariston puheenjohtaja
Arkkitehti SAFA, Pekka Pakkanen, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA
Rakennusarkkitehti RIA, Mika Suihko, Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA
Dipl.ins., Pekka Talaskivi, RIL ry
Dipl.ins., Mirva Vuori, Suomen Betoniyhdistys ry
Päätoimittaja, Tapio Kivistö, Rakennuslehti
Päätoimittaja, arkkitehti SAFA, Maritta Koivisto, Betoniteollisuus ry, Betoni-lehti, tuomariston avustaja
Kuva: Raide-Jokeri
Vuoden 2023 Betonirakenne-ehdokkaat:
As. Oy Helsingin Hyperion, Helsinki – Arkkitehtuuri-toimisto B&M Oy
KOy Infracity (A & B), Turku – Sigge Arkkitehdit Oy
As Oy Helsingin Berkka, Helsinki – Arkk´idea Oy
Namika areena, Helsinki – Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen ja AFKS
Uusi Näkinsilta, Helsinki – Helsingin kaupunki
As Oy Helsingin Lohenpoika ja Haso Taimenpuro, Helsinki – Arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen Oy
TA-Asumisoikeus Oy Turumankatu 10 ja 22, Helsinki – Arkkitehtitoimisto Huttunen Lipasti Oy
Raide-Jokeri, Helsinki-Espoo – Ramboll Finland Oy, Sitowise Oy ja Sweco Finland Oy
Lyyra – Arco Architecture Oy
FinVectorin uusi tuotanto-laitos, Kuopio
Lisätietoja:
Maritta Koivisto
Päätoimittaja, Betoni-lehti ja Betoni-verkkolehti, arkkitehti SAFA
Arkkitehtuuri, rakentaminen, betonijulkisivut- ja pinnat, viestintä, koulutus
+358 40 900 3577
maritta.koivisto@rakennusteollisuus.fi, maritta.koivisto@betoni.com