AdA – uusi museo Dresdenissä

Uuden museon neljässä kerroksessa arkistotiloja käsittävä suuri betonikuutio vaikuttaa pääkerroksen keskitilan yllä leijuvalta vapaalta kappaleelta.

Saksin osavaltion pääkaupunki Dresdenin museot kokoelmineen eli Staatliche Kunstsammlungen Dresden ovat saaneet mittavan uuden lahjoituksen. Noin puolitoista miljoonaa teosta, esinettä, dokumenttia sekä kirjeitä, kirjoja, julisteita ja valokuvia käsittävän kokonaisuuden yhteisenä nimittäjänä on avant garde – taiteen ja tekemisen eturintama. Sen lahjoitti mesenaattina, keräilijänä ja kustantajana tunnettu saksalaissyntyinen Egidio Marzona.

Sen lisäksi, että Dresdenissä on runsaasti historiallista taidetta, on kaupungista pian tulossa myös monipuolinen vierailukohde kaikille heille, joita kiinnostaa eteenpäin katsominen ja uudenlaisten polkujen kulkeminen – niin taiteessa, muotoilussa, elokuvassa kuin rakentamisessa ja arkkitehtuurissa.

Viime keväänä avattu ADA tai AdA eli Archiv der Avantgarden — Egidio Marzona on kontrastinen paikka, että lahjoitetut ja ainutlaatuisen arvokkaat kokoelmat on sijoitettu toisessa maailmansodassa osin kärsineeseen, mutta silti edelleen solidiin sekä monenlaisessa muussakin käytössä olleeseen barokkirakennukseen. Dresdeniläiset tuntevat sen nimellä Blockhaus.

Lue lisää Betoni-lehdessä:

3/2024

AdA – uusi museo Dresdenissä

Valmistumisvuosi: 2024

Arkkitehti: Nieto Sobejano Arquitectos

Große Meißner Straße 19, 01097 Dresden, Germany

< Takaisin hakuun