Suuri eloisasti kumpuileva kolmikulmainen betonikatto on kätkenyt alleen jo usean vuosikymmenen ajan kahden taiteilijan työtilat. Jännittävästi toteutettu rakennus oli nähtävyys jo heti valmistuttuaan vuonna 1969.
Idea Kukkapurojen yhteisestä työtilasta sai alkunsa 1960-luvun alussa. Sisustusarkkitehti Yrjö Kukkapuro (s. 1933) ja hänen vaimonsa taiteilija Irmeli Kukkapuro (s. 1934) alkoivat etsiä teollisuudelta vapaaksi jäänyttä tilaa, jossa työskennellä ja asua. Silloin taiteilijat, taideteolliset suunnittelijat ja arkkitehdit alkoivat kansainvälisten esikuvien mukaan asettua tyhjiksi jääneisiin teollisuushalleihin. Kukkapurot eivät kuitenkaan löytäneet sopivaa tilaa. Sen sijaan Irmelin isä Matias Salminen tarjosi pariskunnalle mahdollisuuden rakentaa oma ateljeekoti Kauniaisiin. Ateljeetalon suunnittelussa päämääränä oli avoin tila ja edulliset kustannukset.
Kukkapuron muotoilua hallitsi 1960-luvulla lasikuidun käyttö materiaalina. Hän rakensi poikkeuksellisen perusteellisia prototyyppejä, kehitteli kuoria, veisti ja työsti aihioita kuvanveistäjän välineillä. Vuonna 1965 valmistui Karuselli-tuoli, joka esiteltiin Kölnin messuilla 1965. Siitä tuli heti kansainvälinen menestys. Lasikuitu ja muovi säilyivät Kukkapuron materiaaleina kymmenen vuotta. Oman ateljeetalon suunnittelun ja rakentamisen aika osui lasikuitu-vaiheeseen. Päämääränä oli avoin yhtenäinen tila, jossa ei ole erillisiä huoneita. Tila on työskentelyä ja asumista varten, jolloin Kukkapurojen ajatus asumisen ja työn yhdistämisestä toteutuu.
Rakennuksen kattoa varten suunnittelua jatkettiin Kukkapuron tuttavan, tohtori, insinööri Eero Paloheimon kanssa. Kukkapuron alkuperäisenä toiveena oli tilan kattaminen lasikuidusta muotoillulla holvimaisella vain kolme senttimetriä paksulla kuorella, mikä mustutti Kukkapuron huonekalusuunnitteluun liittyviä kuoria. Koska lasikuidun työstäminen katoksi osoittautui sekä rakennusajan pituuden että kustannusten kalleuden vuoksi mahdottomaksi, vaihdettiin kattokuoren materiaali betoniin.
Kukkapurojen studio
Valmistumisvuosi: 1969
Arkkitehti: Eero Paloheimo, Yrjö Kukkapuro
Rakennuttaja: Irmeli Kukkapuro, Yrjö Kukkapuro
Kauniainen, Suomi