Kansainvälinen ReCreate-tutkimushanke on siirtynyt betonielementtien irrotusvaiheeseen Tampereella. Ehjinä uudelleenkäyttöä varten irrotetut 1980-luvulla valmistuneen kerrostalon elementit siirretään tehdaskunnostukseen Consolis Parman elementtitehtaalle loppuvuoden 2023 aikana.
ReCreate-hankeessa selvitetään käytettyjen ja kokonaisten betonielementtien uusiokäyttöä
Keväällä 2021 käynnistynyt Tampereen yliopiston koordinoima kansainvälinen ReCreate-tutkimushanke tutkii ja kehittää purettavien rakennusten betonielementeille uusia käyttötapoja uusien talojen rakentamisessa. Kyseessä on kokonaisten elementtien käyttäminen uudelleen sellaisenaan, ei esimerkiksi uusien tuotteiden raaka-aineena.
Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunnassa on tehty uraauurtavaa talonrakentamisen kiertotalouden tutkimusta jo kymmenen vuoden ajan. Elementtien laadunvarmistusprosessin kehittäminen perustuu puolestaan pitkäjänteiseen korjausrakentamisen ja rakenteiden elinkaaritekniikan tutkimukseen. Nyt tutkijoiden kiinnostuksen kohteina ovat sekä tekninen toteutus että liiketoimintanäkökulma.
Nelivuotinen ReCreate-hanke sai EU:n H2020-rahoitusta yhteensä 12,5 miljoonaa euroa. Hankkeessa on mukana 16 osallistujaa, joista Suomesta on seitsemän. Koordinaattorina toimivan Tampereen korkeakoulusäätiö SR:n lisäksi mukana ovat Skanska Talonrakennus, Consolis Parma, Tampereen kaupunki, Umacon Oy, Liike Oy Arkkitehtistudio sekä Ramboll Finland.
Mittavaa kansainvälistä ReCreate-hanketta johtavaa Tampereen yliopistossa korjausrakentamisen tenure track -professorina työskentelevä Satu Huuhka.
Lisätietoja:
- Tampereen yliopisto, tenure track -professori Satu Huuhka, puh. 050 300 9263, satu.huuhka[at]tuni.fi
- Skanska Talonrakennus Oy, tulosyksikön johtaja Toni Tuomola, puh. 040 754 3045, toni.tuomola[at]skanska.fi
- Umacon Oy, projektipäällikkö Antti Lantta, puh. 050 478 0450, antti.lantta[at]umacon.fi
- Parma Oy, teknologiajohtaja Juha Rämö, puh. 040 574 0658, juha.ramo[at]consolis.com
- Ramboll Finland Oy, korjausrakentamisen toimialapäällikkö Inari Weijo, puh. 050 360 7230, inari.weijo[at]ramboll.fi
Lue koko artikkeli ”ReCreate-hankkeessa yli 300 betonielementtiä siirretään tehdaskunnostukseen” Betoni-lehdessä:
3/2023
ReCreate-hanke
Valmistumisvuosi: 2023
Kyttälänkatu, Tampere