Valinnan perusteina olivat erityisesti paalutustöiden erinomainen organisointi ja johtaminen sekä sujuva yhteistyö eri osapuolten välillä.
Muitatuomariston perusteluja:
paalutustöiden työturvallisuus on mietitty tarkkaan ennakolta, eikä tapaturmia sattunut
suuri paalutusvolyymi
työmaan laajuuden ja tiukan aikataulun vuoksi toimintojen sovittaminen kitkattomasti yhteen on ollut haasteellista
yhteistyö ja tiedonkulku paalutoimittajien ja työmaan välillä on ollut toimivaa, myös kolmen paalutoimittajan resurssit ovat toimineet hyvin ja tehokkaasti yhdessä
paalutuksessa käytettyjen teräsosien suuri määrä on ollut haasteellista toimitusketjuille, mutta toteutus on ollut sujuvaa
työmaan kulkutiet ja purkupaikat on pidetty hyvässä kunnossa
alustavat paalujen mittaluettelot on laadittu huolellisesti ja arvioidut määrät ovat pitäneet hyvin paikkansa
Hankkeessa paalutettiin teräsbetonipaaluja yhteensä 100 km, noin 3000 pisteeseen. Pääosa paaluista oli kooltaan 350 mm x 350 mm, mikä edellytti useamman paalutoimittajan kapasiteetin hyödyntämistä.
Kauppakeskus Puuvillan paalutustyöt kestivät pääosiltaan vuoden 2013 tammikuusta toukokuuhun, kokonaisuudessaan rakennustyöt päättyvät vuoden 2014 loppupuolella. Hankkeen laajuus on noin 100 000 m2, ja se on yksi tämän hetken suurimmista talonrakennushankkeista Suomessa.
Porin Puuvillan keskustakorttelin historia ulottuu vuoteen 1898 ja kauppakeskus Puuvillan rakennushanke käsittää teollisuuskiinteistö Värjäämön muuttamisen liike- ja toimistotiloiksi, laajennusosien Kutomon ja Lusikkalinnan rakentamisen sekä kahden rakennuksen purkamisen. Lisäksi kauppakeskuksen yhteyteen tulee noin 2 000 autopaikkaa.
Projektin urakkasumma on noin 110 miljoonaa euroa ja kokonaisinvestoinnin arvo noin 130 miljoonaa euroa.
Kauppakeskus Puuvilla, Pori:
Omistaja/sijoittaja: Renor Oy ja Ilmarinen
Rakennuttaja: Porin Puuvilla Oy
KVR-urakoitsija: Skanska Talonrakennus Oy
Paalutusurakoitsija ja betonipaalutoimittajat:
Kantolan Paalutus Oy
HTM – Yhtiöt Oy
Lujabetoni Oy
Rudus Betonituote Oy
Valinnan suoritti Betoniteollisuus ry:n paaluvaliokunta, joka koostuu betonipaaluteollisuuden edustajista. Tuomariston puheenjohtajana toimi Tuomo Eilola Lujabetoni Oy:sta.
Lisätietoja: Betoniteollisuus ry, Ari Mantila, puh 09-1299 8410.