Vuoden Betonirakenne 1997

Laman jälkeen betonirakennekilpailun ehdotusten määrä hienokseltaan pienentyi. Erittäin korkealaatuisia ehdokkaita sen sijaan riitti. Vuoden 1997 kilpailussa yksi oli ylitse muiden: Helsingin Kiasma. Hankkeen juuret olivat vuodessa 1993,  jolloin arkkitehti Steven Holl voitti Helsingin Nykytaiteen museon kansainvälisen suunnittelukilpailun. Rakennustyöt käynnistyivät vuoden 1996 alussa, ja kahden vuoden kuluttua kohde oli viimeistelyä vaille valmis.

Kiasma-hanke oli vaativa sekä suunnittelun että rakentamisen näkökulmasta. Steven Holl kertoi palkitsemisen yhteydessä tavoitteekseen nivoa muodon avulla rakennuksen massa yhteen kaupungin ja maiseman geometrian kanssa. Hän viittasi Alvar Aallon vanhaan keskustasuunnitelmaan, jonka mukaan pohjoiseen katsottuna avautuu ”näkymä ulottuu aina Lappiin asti”.

Holl avasi ideaansa vielä seuraavasti: ”Nykytaiteen museo pyrkii tarjoamaan erilaisia tilakokemuksia. Tärkeää on se, miltä tuntuu olla rakennuksen sisällä ja kävellä sen läpi, miltä se näyttää ja miten se toimii kaupunkikuvassa.”

Hollin tapa luonnostella töitään on omaperäinen: ensimmäiset luonnokset ovat usein akvarelleja, kuten ne olivat Kiasmaa suunniteltaessa. Hän vertaa rakennuksia sinfonioihin; niissä edetään toisiaan vastaavalla tavalla osasta osaan.

Museon sisätiloja hallitsee korkea ja valoisa, näyttelykerroksiin johtava sisääntuloaula. Valo heijastuu kahteen suuntaan potkurinJavan muotoisena kaareutuvasta, lautamuottipintaisesta paikallavaletusta betoniseinästä näin korostaen pinnan karheaa rakennetta. Päivänvalo lankeaa näyttelyhuoneisiin epäsuorasti viiden erilaisen rusetti-ikkunan kautta.

Perusidean synnyttyä Kiasman varsinaisesta suunnittelusta vastasivat arkkitehti Juhani Pallasmaa ja tekniikan tohtori Matti Ollila. Pääosa betonirakenteista suunniteltiin paikallavalettaviksi, mutta myös elementtirakenteita tarvittiin. Kiasman runkorakenteiden geometria on erittäin monimutkainen, mutta hallittavissa matemaattisesti. Museon kaareva katto on vaakasuoran toruspinnan osa. Sen radiaalisuuntainen poikkileikkaus on muodoltaan vakio, mutta leveydeltään muuttuva. Pohjoispäädyn vinokulmaista porrashuonetta Ollila vertasi Pisan torniin.

Rakennesuunnittelun yhteydessä kehitettiin uusia liittorakenneratkaisuja, jotka mahdollistivat välipohjissa jopa yli 20-metriset jännevälit. Elementtien valmistaja Betset käytti näin kehitettyjä jännebetonipalkkeja myös myöhemmissä kohteissaan.

Vuoden Betonirakenne 1997 -kilpailun kunniamaininta
Raippaluodon silta

Vuoden 1997 Betonirakenne -kilpailussa palkittiin kunniamaininnalla Mustasaareen rakennettu Raippaluodon silta. Tamän kohteen lisäksi ehdolla kunniamaininnalla palkittaviksi oli samoihin aikoihin valmistunut Jyväskylän Korpilahdella sijaitseva Kärkistensalmen silta. Näistä kahdesta vinoköysisillasta tuomaristo päätti myöntää kunniamaininnan keskiaukoltaan ja kokonaispituudeltaan suuremmalle Raippaluodon sillalle sen ”merkittävästä suunnittelutyöstä sekä hyvin hoidetusta projektin johdosta ja rakentamisesta.”

Tuomaristo kiitti sekä sillan muotoilua että rakenne teknistä suunnittelua. Sillan väli tuet ja pylonit muodostavat muotoilultaan yhtenäisen kokonaisuuden. Teknisesti erityisen vaativana ja hyvin toteutettuna tuomaristo piti rakennekohtaa, jossa liittopalkkisilta muuttuu sillan vinoköysiosan rakenteeksi.
Raippaluodon silta rakennettiin vaativissa olosuhteissa avomeren äärellä, minkä vuoksi pylonien paikallavaluissa tuli käyttää masuunikuonabetonia. Ankarista sääoloista huolimata silta valmistui kaksi kuukautta etuajassa ”hyvän työnjohdon ja rakentajien ammattitaidon ansiosta”. Säänkestävyyden parantamiseksi muoteissa käytettiin muottikangasta.

Tuohon aikaan uutta oli sillan kansilaatan teko elementtirakenteisena, mikä osaltaan nopeutti kokonaisaikataulua. Kokonaispituudeltaan 1045-metrisen sillan rakennustyöt aloitettiin alkutalvesta 1995, ja valmis silta avattiin liikenteelle elokuussa 1997.

Myös perustuksiltaan Raippaluodon silta oli vaativa rakenne. Toinen pyloni perustettiin kalliolle ja toinen kaivinpaalujen varaan. Osa välituista on maanvaraisia ja osa perustettu lyöntipaaluille. Pilareiden suunnittelussa tuli ottaa huomioon suuret ahtojääkuormat; pohjoissivulla pilarit oli varustettava liikkuvien jäälauttojen takia jäänsärkijöillä.

Sillan betonirakennetyöt olivat mittavat: kokonaisbetonimäärä oli 19300 kuutiometriä, mistä vedenalaisten rakenneosien osuus oli lähes puolet. Teräsbetonisten lyönti-ja kaivinpaalujen kokonaismäärä oli 2900 metriä. Ankarien olosuhteiden takia pyloneissa oli käytettävä lujuusluokaltaan Kso-1 -betonia. Sillan peruslaattojenja rantamuurien valuissa käytettiin sulfaatinkestävää masuunikuonasementtiä.