| 17.12.2015

Yhteispiha 12

Liikkeen piha dyyneineen ja tuulessa heiluvine heinineen on muistuma ajalta, jolloin Vanhankaupunginlahden rantaviiva oli nykyisen pihan paikalla. Leikki- ja oleskelupaikat sekä huoltoja pelastureitit piiloutuvat vapaamuotoisten kumpareiden lomaan. Korkeimmalta kukkulalta avautuu...

| 17.12.2015

Saunalahden koulun piha-alue

Saunalahden koulun piha-alue Espoossa on palkittu Vuoden 2013 Ympäristörakenteena. Rakennus ja piha-alue muodostavat yhtenäisen, inspiroivan kokonaisuuden, joka on osa uuden asuinalueen aktiivista arkiympäristöä. Rinnetontin korkeuserot on ratkaistu kauniisti maastoa porrastaen...

| 17.12.2015

Asunto Oy Tapiolan Aino ja Sampo

Espoon Tapiolan keskustan välittömään tuntumaan, Kaupinkallioon, valmistui kesällä 2013 kolme asuinkerrostaloa: As Oy:t Aino ja Sampo. Nelikerroksisissa pistetaloissa on yhteensä 40 asuntoa, kooltaan 60-neliöisestä kaksiosta lähes 280-neliöiseen kattokerroksen penthouse-asuntoon. Kerrosala:...

| 16.12.2015

Asunto Oy Espoon Oravarinne

Oravarinne Espoon Nöykkiössä on katu, jonka nimi kertoo oikeastaan jo kaiken. Se on pikemmin polku kuin katu metsäisessä maastossa, missä viihtyvät oravat ja jäniksetkin omakotitalojen seassa. Tontilla, jonka takaa peruskallio...

| 16.12.2015

Uuskartanonpuiston skeittipaikka

Vuonna 2014 avattiin uusi skeittiparkki Espoon Olarin ja Suurpellon kulmaan. Linjakas skeittipuisto sijaitsee rinteessä, jonka korkeusero on kolme metriä ja se kiertyy viisimetrinen kallion ympärille. Valmistunut: syyskuu 2014 Kokonaispinta-ala: 1600m2, josta...

| 14.12.2015

Keskuskatu

Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Keskuskadun monen vuoden peruskorjaus ja muutostyö on valmis. Keskuskatua on syystäkin kutsuttu Helsingin ensimmäiseksi oikeaksi kävelykaduksi. Sitä ei rasita muilta kävelykaduilta valitettavan tuttu huoltoajo. Myös kadun ilme...

| 14.12.2015

Mont Blanc -omakotitalo

Mont Blanc on osuva nimi espoolaiselle omakotitalolle, vaikkei rakennuspaikka Alppien korkeusluvuille sentään yllä. Suomalaisversiossa osin avokalliota olevan rinteen yläosa on näyttävää kalliorakkaa, rinteen toisella puolella avautuu peltomaisema ja vastapäätä, laakson...

| 14.12.2015

Asunto Oy Helsingin Vuollejokisimpukka

Viikinmäen laella, lähinnä Pihlajistoa, on kolmen rakennusmassan muodostama taloryhmä. Se erottautuu betoninharmaana ja ruskehtavan oranssina sekä kadunvarren kerrostalon kaarevan julkisivun myötä. Kohde on sikäli mielenkiintoinen, että se on karusti harmaa...

| 14.12.2015

Asunto Oy Helsingin Sinisimpukka

Kun ajaa Helsingin keskustasta Lahdenväylää pitkin kohti Viikkiä, kohoaa Vantaanjoen ylityksen jälkeen vasemmalla puolella erikoinen valkoinen rakennus nimeltä Sinisimpukka. Pitkän ja näyttävän julkisivun katkoo kaksi suurta lasipintaa, jotka saavat sen...

| 14.12.2015

Sydänlyönnit

Malmin sairaalan peruskorjaus- ja laajennushankkeen yhteydessä päätettiin Helsingin kaupungin taidemuseon toimesta hankkia sairaalaan taidetta. Yhtenä valituista teoksista toteutettiin kuvanveistäjä Pertti Kukkosen suunnittelema ”Sydänlyönnit”, joka koostuu ja kuvantuu vaakasuorista EKG-käyristä. Kauempaa...

| 11.12.2015

Solo Sokos Hotel Torni Tampere

Tampereella avattiin 2014 Suomen korkein hotelli ja asuinrakennus, joka on virkistävän yksilöllinen ja veistoksellinen maamerkki verrattuna esimerkiksi maailmalla tuhansittain toistettuihin persoonattoman steriileihin lasitorneihin. Rakennuksen julkisivussa musta betoni käy elävää vuoropuhelua haponkestävästä...

| 11.12.2015

Yhteispiha 10

Helsingin Arabianrannan yhteispihat ovat alueen asukkaiden yhteiseen käyttöön suunniteltuja korttelipihoja, joissa on eri teemoja. Yhteispiha 10:ssä on Maisemasuunnittelu Hemgårdin suunnittelema Aistien piha. Piha palvelee lähialueen asukkaita, päiväkotilapsia, koululaisia ja näkövammaisia....

Betoni
Yksityisasetukset

Sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Keräämme myös anonyymiä tietoa sivuston käytöstä, jotta voimme tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Voit kuitenkin estää tietojen keräämisen Kävijämittaus ja analytiikka -painikkeesta.