| 15.6.2021

Link – asuintalo Berliinissä

Berliinin väkiluku kasvaa ja luo uudisrakentamisen lisäksi paineita myös täydennysrakentamiselle. Osa uudisrakentamisesta on monien berliiniläisten ja arkkitehtuurin ammattilaisten mielestä usein kuitenkin bulkkia. Nostetta on myös saanut uusvanhaan vivahtava ja tiettyjä...

| 9.6.2021

Kuopion museo

Kuopion keskustassa Kauppakadun, Maaherrankadun ja Museokatu-nimisen rännikadun välissä sijainneet vanha museorakennus sekä 1960-luvulla valmistunut ja aikanaan ultramoderni ja tyylikäs kirjasto ovat keväällä 2021 saaneet uuden, niitä täydentävän kappalemaisen, leijuvan näköisen...

| 2.6.2021

Tikkurilan kirkko

Kaupunkilaisten uusi kohtaamispaikka Tikkurilan kirkko Vantaan Tikkurilan uusi valoisa kirkko henkii betonin ja puun sekä ulkopuolelta tiilen onnistunutta vuoropuhelua. Tammikuussa 2021 käyttöön vihitty kirkko on Tikkurilan seurakunnan ja Vanda svenska...

| 9.3.2021

Päijät-Hämeen keskussairaala laajenee tiiviisti ja paikalla valaen

Seitsenkerroksinen paikallavalettu runko toimivan sairaalan keskellä vaatii tarkasti mallinnettuja suunnitelmia, täsmällistä työmaalogistiikkaa ja aukotonta kosteudenhallintaa. Puoliväliin edenneellä, rakenneteknisistä töistä vähitellen talo- ja sairaalatekniikkavaiheeseen siirtyvällä Päijät-Hämeen keskussairaalan laajennustyömaalla kaikki nämä osa-alueet...

| 9.3.2021

Sipoonlahden koulun laajennus ja piha-alueet

Sipoonlahden koulu on Etelä-Sipoossa sijaitseva luokkien 1.–9. yhtenäiskoulu, jonka pihalla vietetään aikaa myös koulun jälkeen. Koulun kokonaissuunnittelussa on otettu huomioon niin opetuksellisuus kuin toiminnallisuus. Myös pihan toteutus kertoo uudenlaisesta ajattelusta,...

| 8.3.2021

EduCity kokoaa kampuksen toiminnat yhteen

Turun ammattikorkeakoulun uusi kampusrakennus EduCity valmistui heinäkuussa 2020 ja se otettiin syksyllä koko AMK-yhteisön käyttöön. EduCity Rakennuttaja: Turun Teknologiakiinteistöt Oy Arkkitehtisuunnittelu: Sigge Arkkitehdit Oy, pääsuunnittelija, arkkitehti SAFA Pekka Mäki Rakennesuunnittelu:...

| 26.1.2021

Kirkkonummen pääkirjasto Fyyri

KIRKKONUMMEN PÄÄKIRJASTO FYYRIKunniamaininnan Vuoden 2020 Betonirakenne -kilpailussa sai Kirkkonummen pääkirjasto Fyyri.Uusi kirjastotalo on Kirkkonummen kuntalaisten olohuone, joka kokoaa saman katon alle useita toimintoja ja palveluita. Kaikkien osapuolten toimivalla yhteistyöllä ja...

| 22.1.2021

Olympiastadionin perusparannus ja uudistaminen

Helsingin Olympiastadionin perusparannus ja uudistaminen laajennusosineen palkitaan Vuoden 2020 Betonirakenteena vaativasta ja taitavasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta rakennuttamisesta ja toteutuksesta, jossa betonilla on merkittävä osa näkyvää lopputulosta yksityiskohtia myöden....

| 13.1.2021

Kuorikivi on kymmenvuotisen tuotekehityksen tulos

Lammin Betoni aloitti Kuorikivi-valueristeharkkonsa kehittämistyön runsaat kymmenen vuotta sitten. Tavoitteena oli kehittää halkeilematon ja saumaton julkisivurakenne myös suuriin julkisivuihin. Tuotteistamista edelsi laaja tutkimusvaihe, joka kohdistui kehitettävän tuotteen työn- ja käyttöaikaiseen...

| 11.1.2021

Jugend- und Familienzentrum Betonoase

Betonoase on julkinen rakennus, jossa on käytetty uudentyyppistä kevyempää ILC700 -betonia. Passiivitaloksi luokiteltu rakennus toimii nuorisotalona ja perhekeskuksena Lichtenbergin kaupunginosassa Berliinissä. Jugend- und Familienzentrum Betonoase, Berlin Asiakas: Bezirksamt Lichtenberg, Abteilung...

| 8.1.2021

Päiväkoti Korento – Daghemmet Humlan

Helsingin Maunulaan valmistunut 300-paikkainen päiväkoti on hyvä esimerkki siitä, miten perinteinen paikallavalettu rakennus saadaan heräämään eloon oivaltavalla tilasuunnittelulla. Ainutlaatuiseksi rakennuksen tekee Helsingin kaupungin kuvataiteilija Tatu Tuomiselta tilaama teos, jonka luomat...

| 8.1.2021

Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virta

Vuosi sitten valmistunut Nokian uusi pääkirjasto on arkkitehtuuriltaan ja materiaalikirjoltaan ainutlaatuinen rakennus. Rypistynyttä paperia muistuttava, laajojen lasipintojen rytmittämä polymeeribetoninen julkisivu luo vahvaa ilmettä koko kaupungin keskustalle. Rakennus sijaitsee vanhan kirjaston...