| 29.5.2017

Yksityistalo Kirkkonummella

Kirkkonummella, suojaisen lahden poukamassa sijaitsee valkoinen, ajattoman tyylikäs kivitalo, josta aukeavat näkymät ympäröivään luontoon ja merelle. Rakennuspaikka sijaitsee maaseutumaisella haja-asutusalueella, jonka rakennuskanta on eri aikakausilta ja yleisilme epäyhtenäinen. Kallioiselta tontilta...

| 4.4.2017

Kukkapurojen studio

Suuri eloisasti kumpuileva kolmikulmainen betonikatto on kätkenyt alleen jo usean vuosikymmenen ajan kahden taiteilijan työtilat. Jännittävästi toteutettu rakennus oli nähtävyys jo heti valmistuttuaan vuonna 1969. Idea Kukkapurojen yhteisestä työtilasta sai...

| 4.4.2017

Villa Cervi

Arkkitehtien unelma oman talon suunnittelusta ja rakentamisesta alkoi toteutua, kun löysimme sopivan tontin vehreässä 50-luvun pientalomiljöössä. Tontin kapeus, pieni rakennusoikeus ja tiukat kaavamääräykset sitoivat käsiämme, mutta niin kuin usein käy:...

| 18.1.2016

Koukkuniemenranta

Espoon Koukkuniemenrantaan, merenrantamaisemaan on valmistunut kahdessa vaiheessa korkeatasoinen neljän kerrostalon ja seitsemän paritalon kohde. Betonirunkoisissa vaaleaksi rapatuissa rantataloissa on yhteensä 71 asuntoja. Kerrostaloasunnot ovat 47–117 neliötä, paritalot 140- ja 147-neliöisiä....

| 15.1.2016

Jämerä-Loft talot Vuoreksessa

Vuoreksen asuntomessujen loft-kohteiden suunnittelija arkkitehti Jussi Hietalahti perää kivirakenteisilta pientaloilta omaa muotokieltä. Betoni on rakennusmateriaalina Hietalahden mukaan erityisen joustava ja hieno. – Betonista saadaan paitsi peruselementtejä, myös vapaita muotoja. Jämerä-Loft...

| 13.1.2016

Villa Ilo

Tampereen Vuoreksessa järjestettyjen kesän 2012 Asuntomessujen kävijät äänestivät messujen parhaaksi taloksi kivitalon. Villa Ilo keräsi yhteensä 12,9 prosenttia messukävijöiden äänistä. LammiKivitalo Villa Ilo oli messujen suurin talo. Runkomateriaalina on betoninen...

| 18.12.2015

Lammi-Kivitalo Maja

Kesän 2013 Asuntomessuilla Hyvinkäällä oli talo, jonka suurin osa messukävijöistä muistaa ainakin sen erikoisesta julkisivumateriaalista. Lammi-Kivitalo Majan julkisivuverhous, sekä seinät että katto, on toteutettu siperianlehtikuusella. Sisälle mennessä paljastuu, että rakennus...

| 18.12.2015

Huvilakuja 14

Syksyllä 2012 valmistui Helsingin Ullanlinnaan, Huvilakuja 14:ään, kolmen uudispientaloasunnon ryhmä. Hanke käynnistyi jo vuonna 2009, kun korttelin kulmassa oleva kerrostaloyhtiö alkoi miettiä asemakaavassa olevan käyttämättömän rakennusoikeuden hyödyntämistä. Paritalo ja erillistalo...

| 16.12.2015

Asunto Oy Espoon Oravarinne

Oravarinne Espoon Nöykkiössä on katu, jonka nimi kertoo oikeastaan jo kaiken. Se on pikemmin polku kuin katu metsäisessä maastossa, missä viihtyvät oravat ja jäniksetkin omakotitalojen seassa. Tontilla, jonka takaa peruskallio...

| 14.12.2015

Mont Blanc -omakotitalo

Mont Blanc on osuva nimi espoolaiselle omakotitalolle, vaikkei rakennuspaikka Alppien korkeusluvuille sentään yllä. Suomalaisversiossa osin avokalliota olevan rinteen yläosa on näyttävää kalliorakkaa, rinteen toisella puolella avautuu peltomaisema ja vastapäätä, laakson...

| 8.12.2015

Talo LakkaLaine

Talo LakkaLaine voitti sekä Paras Piha- että Paras Talo-yleisöää- nestykset Vantaan vuoden 2015 asuntomessuilla. Uusi talo ja valmis ympäristö rakentuivat vuodessa valmiiksi. Rakennuttajaperhe halusi toimivan avaran skandinaavisen kodin. Suunnittelun lähtökohtana oli...

| 23.11.2015

Asunto Oy Helsingin Triadi

Asunto Oy Helsingin Triadi palkitaan Vuoden Betonirakenne 2006 -kilpailussa kunniamaininnalla innovatiivisesta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta ja toteutuksesta, jossa betonin käytöllä on merkittävä osa näkyvää lopputulosta. Talon rakenteissa ja sisätilojen pinnoissa betonia...