Vuoden Betonirakenne 2015

Vuoden Betonirakenne 2015: Kangasala-talo, Kangasala

Vuoden Betonirakenne 2015 ja tuomariston perustelut

Kangasala-talo palkitaan vuoden 2015 betonirakenteena taitavasta ja vaativasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta toteutuksesta. Kaikkien osapuolten toimivalla yhteistyöllä ja osaavalla betonin käytöllä on aikaansaatu rakennusteknillisesti onnistunut, ilmeikäs ja veistoksellinen arkkitehtoninen kokonaisuus osaksi suomalaisen kirkonkylän kulttuurimaisemaa.

Talon rakenteissa, julkisivuissa ja sisätilojen pinnoissa betonia on käytetty kokonaisvaltaisesti. Betonirakenteilla ja betonipinnoilla on merkittävä rooli rakennuksen ulko- ja sisätilojen arkkitehtuurissa ja tunnelman luojana.

Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen Oy:n suunnittelema Kangasala-talo on esimerkillinen kohde arkkitehtonisesta kunnianhimosta ja taidosta. Niukkaan ja monoliittiseen rakennusmassoitteluun on luotu herkkyyttä ja rytmikkyyttä mittakaavallisesti hallitulla julkisivupinnan yli ulottuvalla reliefimäisellä ruudukolla. Ruosteensävyyn patinoidut julkisivut ja innovatiivinen arkkitehtuuri liittävät rakennuksen niin vanhan kivikirkon ja harjumaiseman sävyihin kuin Kimmo Pyykön taideteosten materiaaleihin. Arkkitehtien oivallus värjätä harmaa arkinen betonipinta lämpimään, auringonvalossa välkehtivään ruskean sävyyn, korostaa rakennuksen julkista arvokkuutta, mutta on samalla kustannustehokas tapa toteuttaa ilmeikäs kokonaisuus tiukoissa kustannusraameissa.

Kuva: Tuomas Uusheimo

Kangasala-talon harmaat sandwich-elementit on patinoitu Betonipallas Oy Pertti Kukkosen Umbra-patinavärjäysmenetelmällä. Kemiallisessa reaktiossa vesiliukoiset rautayhdisteet reagoivat betonin pinnassa sementin hydrataatiotuotteiden kanssa ja väri muuttuu ruosteen ruskean sävyiseksi.

Betonipinnat jatkuvat sisätiloissa. Rakennuksen sisätilojen valoisuus luo kontrastin monoliittimaiselle ja jykevälle julkisivulle. Panoraamanomaiset näkymät avautuvat sisätiloissa. Kangasala-talon hiotut betonilattiat yhdistävät tiloja toisiinsa. Ensimmäisen kerroksen aulan kuultokäsitelty katto on jätetty betonipinnoille. Paikallavalettujen betoniportaiden plastinen muotoilu tuo tiloihin veistoksellista ilmettä.

Betonirakenteissa korostuvat toisaalta betonin karheus ja konstruktiivisuus sekä toisaalta betonin plastisuus ja monoliittisuus. Paaluille perustetun rakennuksen sekarungossa on käytetty sekä betonielementtejä, paikallavalua että teräsrakenteita. Eri lohkoissa olevat tilat ovat vaatineet erityisjärjestelyjä rakennustöiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Ensimmäisen kerroksen aulan katto on valettu paikallaan ja siihen tukeutuvat myös kookkaat paikallavaluportaat, joiden kaiteet toimivat kantavana rakenteena. Museon veistokselliset kierreportaat on toteutettu osittain paikallavalu- ja osittain elementtirakenteisina.

Kangasala-talo sijaitsee Kangasalan keskustassa. Rakennus on osa keskustakorttelia, joka koostuu eri aikaisista rakennuksista. Kirjastorakennuksen vieressä sijaitseva Kangasala-talo on kulttuurirakennus, jossa on monikäyttösali, taidemuseo, galleriatila sekä kunnanvaltuuston ja -hallituksen kokoustilat. Se on itsenäinen rakennus, joka ilmeikkäästi täydentää ja eheyttää ympäröivää korttelirakennetta ja ottaa arvoisensa paikan läheisen kivikirkon ja harjumaiseman tuntumassa.

Talon tilojen suunnittelun perusajatuksena on neljä siirtolohkaretta, joiden välissä risteilee aula-kanjoni. Yhdessä lohkareessa on Kangasala-sali, toisessa Kimmo Pyykkö-taidemuseo, kolmannessa valtuustosali ja neljännessä kunnanhallituksen kokoustiloja. Lohkareiden välisen kanjonin kautta kuljetaan portaita ja hisseillä kerroksesta toiseen.

Kohde on hyvä esimerkki julkisesta rakentamisesta, missä monipuolisella betonin käytöllä on aikaansaatu kestävää ja laadukasta rakentamista kustannustehokkaasti. Kompakti kokonaismuoto ja ulkovaipan hyvät lämmöneristysarvot takaavat rakennukselle hyvän energiatehokkuuden. Toteutunut kohde on osoitus ammattitaitoisesta rakennuttamisesta, suunnittelusta ja ensiluokkaisesta toteutuksesta ja käsityötaidosta.

Kohteen lehdistökuvat >>
Kohde referenssihaussa >>

Suunnittelusta ja toteutuksesta palkitaan:

Rakennuttaja: Kangasalan kunta, Torikeskus Oy
Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen Oy
Rakennesuunnittelu: A-insinöörit Suunnittelu Oy
Betonielementtitoimittaja: Betset Oy Kyyjärven tehdas
Patinointikäsittelyt: Betonipallas Oy

Vuoden Betonirakenne 2015 tuomaristo:

Puheenjohtaja:
Toimitusjohtaja Pertti Halonen, Betoniteollisuus ry

Jäsenet:
arkkitehti SAFA Santeri Lipasti, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA
rakennusarkkitehti RIA Asko Eerola, Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA
tekn.tri Olli-Pekka Kari, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL
tekn.tri Tarja Merikallio, Suomen Betoniyhdistys ry
toimittaja Paula Holmila

Sihteerit:
arkkitehti SAFA Maritta Koivisto, Betoniteollisuus ry, Betoni-lehti
tekn.tri Jussi Mattila, Betoniteollisuus ry

Vuoden Betonirakenne 2015 ehdokkaat:

Kangasala-talo, Kangasala – Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen Oy
Opinmäen koulu – Arkkitehtitoimisto Esa Ruskeepää Oy
KOY Metsätapiola: As Oy:t Pyökki, Saarni, Jalava, Tammi – Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy
Santahamina-talo, Helsinki – Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen Oy
Talo LakkaLaine, Kivistö, Vantaa – Arkkitehtitoimisto Lassila & Co Oy
Kehäradan asemat ja maanalaisten tilojen suunnittelu: Kivistö, Aviapolis ja Lentoasema-asemat – PES-Arkkitehdit Oy, B&M Oy
OP-ryhmän Vallilan toimitilat, Helsinki – JKMM Arkkitehdit Oy
Viikinmäen korttelitalo, Helsinki – AFKS arkkitehdit Oy
Mikkelin Betoni, Vierumäen konttori –
Kiinteistöt Oy Vantaan Rubiiniparkki, Kivistö, Vantaa – LAB Arkkitehdit Oy
Heka Viikinmäki, Harjannetie 13, Viikinmäki, Helsinki – Arkkitehtitoimisto Tiuri & Lommi Oy
Villa Cervi, Helsinki – Marcel Urbel