Vuoden betonirakenne 2017: Kruunuvuorenrannan koonta-asema, Helsinki

Vuoden Betonirakenne 2017 ja tuomariston perustelut

Kruunuvuorenrannan koonta-asema Helsingissä palkitaan vuoden 2017 betonirakenteena taitavasta arkkitehtija rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta rakennuttamisesta ja toteutuksesta. Kruunuvuorenrannan koontaasema
on rakennuskokonaisuus, jossa massoittelu ja ilmeikkäät julkisivut mittakaavaltaan ja detaljeineen liittävät arkisen ja teknisen rakennuksen osaksi uutta asuinaluetta ja ympäröivää luonnonmaisemaa. Kohde on oivallinen esimerkki betonin käytöstä, jossa kokonaisuus ja erityisesti julkisivujen veistoksellisuus ja
vivahteikas värimaailma korostavat rakennusmateriaalin tarjoamia mahdollisuuksia. Kaikkien osapuolten toimivalla yhteistyöllä ja osaavalla betonin käytöllä on aikaansaatu rakennusteknillisesti onnistunut, ilmeikäs ja taitavilla detaljeilla varustettu arkkitehtoninen kokonaisuus osaksi uutta Kruunuvuorenrannan asuinaluetta.

Kuva: Timo Kiukkola

Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy:n suunnittelema Kruunuvuorenrannan koonta-asema on esimerkillinen kohde arkkitehtonisesta kunnianhimosta ja taidosta. Talon rakenteissa, julkisivuissa ja sisätilojen pinnoissa betonia on käytetty kokonaisvaltaisesti. Voittaneessa työssä yhdistyvät merkittävällä tavalla arkkitehti- ja rakennesuunnittelu sekä innovatiivinen kolmiulotteinen julkisivuratkaisu.

Julkisivun reliefimäinen pintakuvio on saanut idean rouheisen kallion alati muuttuvasta jäkäläkasvustosta. 3Dmallintamalla on löydetty keino toteuttaa uutta muottitekniikkaa, jolla on kustannustehokkaasti voitu toteuttaa teollisesti valmistetut betonielementit. Moni-ilmeinen julkisivu koostuu vain neljästä erilaisesta nelikulmiosta, joita eri asentoihin sijoittamalla syntyy vaikutelma monimutkaisesta kokonaiskuviosta. Monoliittiseen rakennusmassoitteluun on luotu herkkyyttä ja rytmikkyyttä mittakaavallisesti hallitulla julkisivupinnan yli ulottuvalla reliefimäisellä kuviolla, jossa elementtien vinot saumat mukailevat kuvion viistoja muotoja ja ovat
luonteva osa kokonaiskuviota.

Ruosteensävyyn patinoidut julkisivut ja innovatiivinen arkkitehtuuri liittävät rakennuksen rouheisen kallioleikkauksen ja metsämaiseman sävyihin. Arkkitehtien oivallus värjätä harmaa arkinen betonipinta auringonvalossa välkehtivään ruskean sävyyn korostaa rakennuksen julkisivuja, mutta on samalla kustannustehokas tapa toteuttaa ilmeikäs kokonaisuus tiukoissa kustannusraameissa.

Rakennuksen harmaat elementit on patinoitu Betonipallas Oy Pertti Kukkosen Umbrapatinavärjäysmenetelmällä. Kemiallisessa reaktiossa vesiliukoiset rautayhdisteet reagoivat betonin pinnassa sementin (sementtihydrataatiotuotteiden) kanssa ja väri muuttuu ruosteen ruskean sävyiseksi. Käsittely tehdään isoina pintoina elementtisaumojen yli ja tarvittaessa se myös tasaa mahdollisia elementtien sävyeroja.

Helsingin Kruunuvuorenrannan uuden asuinalueen jätteenkeräys suoritetaan putkikeräysjärjestelmällä, jossa kiinteistöjen jätteet siirtyvät yhteiselle koonta-asemalle maanalaisia imuputkia pitkin. Koonta-asemarakennus sijaitsee jyrkkää louhittua kallioseinämää vasten, jota rakennussuunnitelmalla on onnistuttu eheyttämään. Koonta-aseman muotoilulla ja rakennukseen liittyvillä pihamuureilla on piilotettu myös jätteenkäsittelyyn
liittyvät toiminnot ilman erillisiä näkösuojia. Sisätilojen talotekniikka on sijoitettu pohjapinta-alaa säästäen ja jätekonttihallissa osittain näkyviin jäänyt rouheinen kalliopinta varaa myös lämpöä. Itsenäinen rakennus viherkattoineen täydentää ympäröivää kallioista luonnon maisemaa ja luo kiinnostavan näkymän myös vastapäiseen asuntoalueeseen.

Kohde on hyvä esimerkki julkisesta rakentamisesta, missä monipuolisella betonin käytöllä on aikaansaatu kestävää ja laadukasta rakentamista kustannustehokkaasti. Kompakti kokonaismuoto ja umpinainen ulkovaippa vahvistavat rakennuksen energiatehokkuutta. Toteutunut kohde on osoitus ammattitaitoisesta kaavoituksesta, rakennuttamisesta, suunnittelusta ja ensiluokkaisesta toteutuksesta ja käsityötaidosta.

Kohteen lehdistökuvat >>

Kruunuvuorenrannan koonta-asema, Helsinki Suunnittelusta ja toteutuksesta palkitaan:

Rakennuttaja: Kruunuvuorenrannan Jätteen Putkikeräys Oy
Rakennuttajakonsultti ja –valvonta: JLL Finland
Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy
Rakennesuunnittelu: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy
Pääurakoitsija: Rakennuspartio Oy
Elementtien 3D-mallinnus: Betoniviidakko Oy, Topi Äikäs
Betonielementtitoimittaja: Parma Oy, Kangasalan tehdas
Patinointikäsittelyt: Betonipallas Oy

Vuoden Betonirakenne 2017 tuomaristo:

Puheenjohtaja:
Toimitusjohtaja, tekn.tri, Jussi Mattila, Betoniteollisuus ry

Jäsenet:
arkkitehti SAFA Jaakob Solla, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA
rakennusarkkitehti RIA Asko Eerola, Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA
tekn.tri Olli-Pekka Kari , Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL
toimitusjohtaja, tekn.tri Tarja Merikallio, Suomen Betoniyhdistys ry
toimittaja Paula Holmila

Sihteeri:
päätoimittaja, arkkitehti SAFA Maritta Koivisto, Betoniteollisuus ry, Betoni-lehti

Vuoden Betonirakenne 2017 ehdokkaat (16 kpl):

käsittelyjärjestyksessä:

• Vaahterakoti Järvenpää – ARK-House Arkkitehdit Oy
• Kruunuvuorenrannan koonta-asema, Helsinki – Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy
• Imatran teatteri – Arkkitehtuuritoimisto Im-Ark Oy
• Hanasaaren kulttuurikeskus ja hotelli peruskorjaus ja laajennus – Arkkitehdit Mika Penttinen ja Kirsi Korhonen Oy
• Helsingin kaupunginteatterin peruskorjaus – LPR arkkitehdit
• Dipolin peruskorjaus – ALA arkkitehdit
• Tapiolan Ainoa ja Tapiolan metroasema – SARC ja APRT
• Länsisatama Länsiterminaali 2- PES-arkkitehdit
• Tiedekulma HYY, Helsinki – JKMM Arkkitehdit
• OP-Vallilan korttelin loppuosa, Vääksyntie 2, OP Vallila Campus – JKMM Arkkitehdit
• Helsingin Energia-tekninen rakennus, Sörnäinen, Helsinki – Risto Virkkunen co
• Vihreistä vihrein-asuinkerrostalo, Jätkäsaari, Helsinki – Talli Arkkitehdit
• Länsimetro ja metroasemat – Useita toimistoja
• Niittykummun keskuksen asuinrakennukset Niittyhuippu ja Niittytori, Espoo – Arkkitehtitoimisto SARC Oy
• Villa K, Sipoo, pientalo – Mer Architects Ltd & Ettala Palomeras Architects Ltd
• Äänekosken biotuotetehtaan betonirakenteet- useita toimistoja

Lisätietoja:

Vuoden Betonirakenne -kilpailu on järjestetty vuodesta 1970 lähtien ja siihen osallistui tänä vuonna 16 ehdotusta. Palkinto annetaan vuosittaisen kilpailun perusteella rakennuskohteelle, joka parhaiten edustaa suomalaista betonirakentamista. Kilpailun tarkoituksena on tehdä tunnetuksi ja edistää suomalaista betoniarkkitehtuuria, -tekniikkaa ja -rakentamista. Kilpailun järjesti Betoniteollisuus ry.


Maritta Koivisto

Maritta Koivisto

Päätoimittaja, Betoni-lehti ja Betoni-verkkolehti, arkkitehti SAFA

Arkkitehtuuri, rakentaminen, betonijulkisivut- ja pinnat, viestintä, koulutus

+358 40 900 3577

maritta.koivisto@rakennusteollisuus.fi, maritta.koivisto@betoni.com

Luentoaineisto:

Ohjelma:

Building for tomorrow FI VBR 18.1.2018
Building for tomorrow ENG VBR 18.1.2018

Luennot: